Jo neljättä vuotta peräkkäin otin osaa Helmet-elokuvahaasteeseen. Haasteen tarkoituksena on ennalta määrättyjen kriteerien pohjalta katsoa 50 eri elokuvaa vuoden aikana. 50 elokuvaa ei itselleni ole temppu, eikä mikään, mutta olen jo ensimmäistä kertaa osallistuessani tehnyt päätöksen kirjoittaa jokaisesta näistä elokuvista oman blogipostauksensa. Sen vuoksi en voi esimerkiksi katsoa elokuvia, joista olen blogissa jo aiemmin kirjoittanut, mikä omalta osaltaa hankaloittaa haasteen suorittamista.
Ja kuten aiempinakin vuosina, myös tällä kertaa tuli kiire loppua kohden. Kolme päivää ennen vuoden loppua vetäisin neljä elokuvaa yhden vuorokauden aikana, jotta ehtisin saada haasteen suoritetuksi. Kaikkia postauksia en toki vuoden 2025 puolella ehtinyt julkaista.
Joihinkin haastekohtiin oli todella vaikea löytää mitään mieluista katsottavaa, kun taas joihinkin keksin heti kategorian nähtyäni, mitä tahdon siihen katsoa, ja joihinkin löytyi kuin vahingossa. Osaan ehdin katsoa parikin elokuvaa, mutta ensimmäisistä en vain onnistunut löytämään oikein mitään sanottavaa. Haastavimmiksi kohdiksi kävivät tänä vuonna 17 ja 8 - siis on oikeasti todella vaikea löytää elokuvaa, joka olisi naisen kuvaama. Sattumalta sellaista ei tullut vastaan, joten täytyi sitten ihan etsimällä etsiä.
Kohdissa 26 ja 31 tuli myös hieman sovellettua. On vähän siinä ja siinä, edustaako The Long Walk (2025) vaihtoehtohistoriaa vai onko se dystopiaa. Ja kohdassa 31 haettiin elokuvaa, jossa harhaanjohdettaisiin katsojaa, mutta lauseen muotoilun takia sen voi myös ymmärtää niin, että siinä valehdellaan elokuvassa olevalle yleisölle, kuten valitsemassani elokuvassa tehtiin.
Edellisvuosien haasteet löytyvät täältä:
50/50
1. Elokuvassa vaihtuu vuosi
2. Elokuvassa on käärme
3. Elokuva on valmistunut vuonna 1995
4. Elokuvassa heitetään hervoton oneliner
5. Elokuvassa on poikkeuksellinen värimaailma
6. Elokuva sijoittuu Suomen Lappiin
7. Virolainen elokuva
8. Elokuva on naisen kuvaama
9. Elokuvassa on Bollywood-elokuvakohtaus
10. Elokuva kestää enintään 90 minuuttia
11. Elokuva on voittanut ei-englanninkielisen elokuvan BAFTA:n
12. Elokuva on palkittu lavastuksesta
13. Elokuvassa on työskentelevä eläin
14. Elokuvassa näyttelee Maggie Smith
15. Elokuvassa jollakulla on jokin allergia
16. Elokuvassa ollaan aavikolla
17. Elokuvassa tekoäly uhkaa ihmiskuntaa
18. Elokuvassa idylli säröilee
19. Elokuvassa on linna tai kartano
20. Elokuvassa on eksentrinen henkilö
21. Brittikomedia
22. Elokuvassa tyttö tai nainen harrastaa urheilua
23. Elokuva kolonialismista
24. Elokuvassa humputellaan huolettomasti
25. Elokuvassa muisti reistailee
26. Elokuva edustaa vaihtoehtohistoriaa
27. Saksalainen elokuva, joka on ilmestynyt ennen vuotta 1939
28. Suomalainen luontodokumentti
29. Elokuvassa selvitetään katoamistapausta
30. Elokuvassa on alkuperäiskansan edustaja
31. Elokuvassa valehdellaan yleisölle
32. Oikeussalidraama
33. Elokuva robotin ystävyydestä
34. Elokuvassa nähdään uni
35. Elokuva pakolaisuudesta
36. Satiiri taidemaailmasta
37. Elokuvassa on nunna tai munkki
38. Elokuvassa kyylätään naapuria
39. Elokuvassa ollaan sairaalassa
40. Kauhumusikaali
41. Elokuvassa on sieluton yritys tai bisnes
42. Queer-elokuva
43. Studio Ghibli -elokuva
44. Elokuvassa irtoaa pää
45. Elokuvassa on riivaaja
46. Elokuva pohjautuu sarjakuvaan
47. Elokuvassa on monta sukupolvea
48. Elokuvassa sataa lunta
49. Henkilökunnan suosittelema elokuva
50. Elokuva on ilmestynyt vuonna 2025

Kommentit
Lähetä kommentti