Julma leikki



Jessie Burlingame lähtee mökille miehensä Geraldin kanssa. Parisuhteen väljähtäneen romantiikan elvyttämiseksi suunniteltu viikonloppu saa ikävän käänteen, kun kesken kaiken Gerald saa sydänkohtauksen ja menehtyy jättäen Jessien kahlehdittuna sänkyyn. Pian Jessie alkaa nähdä harhoja, eikä enää osaa sanoa, mikä on totta ja mikä ei.

Julma leikki on Mike Flanaganin ohjaama elokuva vuodelta 2017. Se perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin vuodelta 1992.

Julma leikki vie suljetun tilan trillerin vielä astetta pidemmälle - Jessie on lähes koko elokuvan ajan kahlehdittuna yhteen paikkaan, eikä edes kykene pakenemaan niitä kauhuja, joita hän joutuu kohtaamaan. Ja kuten Jessie, ei katsojakaan tiedä, mitkä öisistä kauhuista ovat totta ja mitkä ei, mikä luo vainoharhaista, ahdistavaa tunnelmaa läpi elokuvan. Jessien kivun pystyy jopa katsojana tuntemaan. Toisinaan Julma leikki on jopa vaikea katsoa. Erityisesti juuri se yksi kohta elokuvan loppupuolella. Jokainen elokuvan katsonut tietää tarkalleen, mistä on kyse.

Julma leikki -romaania on kuvailtu mahdottomaksi toteuttaa elokuvana. Itse en ole romaania lukenut synopsista enempää, mutta siltä se kieltämättä kuulostaa. Jotenkin vain ohjaaja Mike Flanagan sekä hänen kanssaan käsikirjoituksen tehnyt Jeff Howard ovat siinä onnistuneet niin, että tämä aika usein löytyy parhaimpien King-elokuvien listalta.

Carla Gugino kannattelee koko elokuvaa voimakkaalla roolisuorituksellaan Jessienä. Aluksi haavoittuvainen ja tiedostamattaan menneisyyden taakkaa kantava Jessie joutuu käymään läpi asioita, jotka hän on unohtanut tai painanut muistinsa perukoille. Hän on pakotettu kohtaamaan oman menneisyytensä silmästä silmään ja myöntämään sen traumat itselleen, mikä auttaa häntä kasvamaan ja vahvistumaan ihmisenä samalla, kun hän yrittää löytää tien pois tilanteesta, johon on tahtomattaan joutunut. Jessien aviomiestä Geraldia näyttelee Bruce Greenwood, joka tarjoaa vastapainon Jessien hahmolle. Geraldin hahmo on hyvin vastenmielinen tapaus ja palaa kaikessa kamaluudessaan piinaamaan Jessietä vielä kuolemansa jälkeenkin. Maininnan arvoinen on myös nuorta Jessietä näyttelevä Chiara Aurelia, joka hoitaa vaikean roolin todellisen ammattilaisen elkein.

Julma leikki on ahdistava ja todentuntuinen trilleri, jonka päähenkilöön katsojan on helppo samaistua. Carla Guginon väkevä roolityöskentely on koko elokuvan kantava voima, eikä hellitä hetkeksikään. Hänen esittämänsä Jessien on murtauduttava vapaaksi kahleista - niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Romaani, jonka piti olla mahdoton sovittaa elokuvaksi, herää henkiin osaavissa käsissä, eikä säästele katsojaansa hetkeäkään. Easter Egginä elokuvassa nähdään kirja nimeltä Midnight Mass. Ohjaaja Mike Flanagan myöhemmin ohjasi sen nimisen minisarjan, joka näki päivänvalon vuonna 2021.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 34. Elokuvassa nähdään uni




Julma leikki | Gerald’s Game

Ohjaus: Mike Flanagan
Käsikirjoitus: Jeff Howard ja Mike Flanagan, Stephen Kingin romaanin pohjalta
Sävellys: The Newton Brothers
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2017
Kesto: 103 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Carla Gugino - Jessie Burlingame
Bruce Greenwood - Gerald Burlingame

Kommentit