Sydäntalvi



Leskeksi jäänyt kalastaja Barb matkustaa Hildajärvelle ja tulee vahingossa todistaneeksi nuoren naisen kaappausta. Barbin luonto ei anna periksi toisen tarvitessa apua vaan hän koettaa auttaa vaikka sitten oman henkensä uhalla.

Sydäntalvi on Brian Kirkin ohjaama elokuva vuodelta 2025.

Sydäntalvi on monessakin suhteessa aika poikkeuksellinen elokuva. Se on suuri, ulkomainen tuotanto, joka mitä suurimmalta osin on kuvattu Suomessa. Ja se mikä siinä on kaikkein erityisintä - kuinka usein tulee vastaan toimintaelokuva, jossa sankarin roolin saa kuusikymppinen nainen? Väittäisin, että ei kovinkaan usein. Itse en muista yhtäkään sellaista nähneeni. Voihan niitä toki olla, mutta harvemmassa.

Rikollisten motiivi etenkin kidnappaukseen tuntuu alkuun vähän heppoiselta tai siltä, että mitään muutakaan ei ole keksitty ja loppua kohden alkaa tuntua vain todella absurdilta idealta, jota ei ole mietitty ihan loppuun asti. Muutoin käsikirjoitus kyllä toimii hyvin ja hahmot ehtivät kaikki saada syvyyttä itseensä elokuvan kuluessa. Tässä auttaa toki myös vähäinen hahmokavalkadi.

Emma Thompson loistaa pääroolissa Barbina, kalastajana, joka on juuri menettänyt miehensä. Barbin menneisyydestä paljastuu osia pikkuhiljaa elokuvan kuluessa. Palasia, jotka sitoutuvat nykyhetkeen ja näyttävät katsojalle muun muassa, miksi hänelle on niin tärkeää auttaa pulassa olevaa nuorta. Nuorta Barbia näyttelee Thompsonin tytär Gaia Wise ja onkin aika hyvä ratkaisu laittaa äiti ja tytär näyttelemään samaa hahmoa eri elämänvaiheissa. Yhdennäköisyyttä ei ainakaan voi kiistää. Judy Greer on elokuvan pääantagonisti. Thompson ja Greer toimivat hienosti toistensa vastavoimina. Greerin hahmon puolisoa näyttelee Marc Menchaca. Kidnapatun Leahin roolissa nähdään Laurel Marsden.

Sydäntalvi pitelee otteessaan alusta viime hetkille saakka. Tiivis tunnelma jaksaa kannatella vähintään yhtä hyvin kuin paksu jää järven yllä. Kuivin silmin en onnistunut säästymään ja erään hahmon kärsiessä hypotermiasta teki oikeasti jo todella pahaa hänen puolestaan. Alkoi itseäkin melkein jo paleltaa. Tämä elokuvan innoittamana tahtoisin jatkossakin nähdä enemmän toimintaelokuvia, jonka pääosassa on vanhempi nainen. Tai edes nainen.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 50. Elokuva on ilmestynyt vuonna 2025




Sydäntalvi | Dead of Winter

Ohjaus: Brian Kirk
Käsikirjoitus: Nicholas Jacobson-Larson ja Dalton Leeb
Sävellys: Volker Bertelmann
Tuotantomaa: Yhdysvallat, Saksa
Julkaisuvuosi: 2025
Kesto: 98 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Emma Thompson - Barb
Judy Greer - "Purple Lady"
Laurel Marsden - Leah

Kommentit