Chris ja Rose ovat matkalla Rosen vanhempien luokse. Tummaihoinen Chris epäröi jo etukäteen, kuinka tyttöystävän perhe mahtaakaan häneen suhtautua. Nämä kuitenkin ottavat hänet hyvin vastaan, mutta Chrisilla on silti paha aavistus. Pikkuhiljaa, kun perheystäviä alkaa kokoontua paikalle, tunnelma muuttuu ja Chris alkaa epäillä, pitäisikö hänen pelätä oman turvallisuutensa puolesta, vaikka näennäisesti kaikki onkin hyvin. Mutta aina kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
Get Out on Jordan Peelen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 2017. Kyseessä on Peelen ohjausdebyytti.
Harvoin tulee vastaan elokuvaa, jonka loputtua on vaikea keksiä yhtään mitään sanomista, mutta Get Out todella on sellainen. Tai oli ainakin ensimmäisellä katsomiskerralla. Näin kolmannella (vai neljännellä?) kerralla tilanne alkaa olla jo hieman eri. Pidän valtavan paljon Jordan Peelen elokuvista ja olen katsonut niistä jokaisen. Get Out voi olla niistä kaikkein vahvin kokonaisuus, vaikka henkilökohtaiseksi suosikikseni nousee kuitenkin Us (2019). Peele osaa käsitellä elokuviensa teemoja niin hienovaraisesti ja elokuvissa, Get Out mukaan lukien, on niin paljon huolella hiottuja yksityiskohtia, että jokaisella katselulla löytää tai tajuaa aina jotakin uutta.
Katsoja kokee elokuvan tarinan yhdessä Chrisin hahmon kanssa ja vaistoaa melko varhaisessa vaiheessa, että jotakin on vialla. Tunnelma on pahaenteinen ja rasismi hyvin piilotettua. Missään kohtaa Get Out ei sorru saarnaamaan rasismista, vaikka sitä käsitteleekin. Elokuva on täysin ennalta-arvaamaton ja siinä on useita twistejä, joita ei osaa lainkaan odottaa. Myös loppu on erilainen, kuin mitä odotin. Muistan ensimmäisellä katsomiskerralla olleeni jopa vähän pettynyt loppuratkaisuun, mutta oikeastaan se toimii täydellisesti juuri tuollaisena. Toisenlainen loppu olisi voinut olla otteeltaan liian saarnaava.
Daniel Kaluuya tekee mestarillisen roolin Chrisina ja hänen ensimmäinen kohtauksensa Rosen äitiä näyttelevän Catherine Keenerin kanssa on näyttelijäntyön mestarinäytös. Kaluuya sai varsin ansaitusti jopa Oscar-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta (ja olisi ansainnut voitonkin). Chrisin tyttöystävä Rosea näyttelee Allison Williams. Chris on Rosen ensimmäinen tummaihoinen poikaystävä, mikä ymmärrettävästi aiheuttaa Chrisissa itsessään melkoista epäröintiä. Chris on jo niin tottunut ja turtunut piilotettuun (ja avoimeen) rasismiin, ettei jaksa enää edes välittää, kun vaikkapa peurakolarin sattuessa poliisi tahtoo nähdä hänen henkkarinsa, vaikkei hän edes ajanut autoa. Rosen isää Dean Armitagea näyttelee Bradley Whitford, minkä tajusin vasta nyt tällä uusimmalla katsomiskerralla. Jokainen näyttelijä tekee todella vahvaa työtä, eikä heikkoja hetkiä tule.
Get Out on uniikki, originaali kokonaisuus, mikä on yksi monista syistä, miksi sen jaksaa katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Käsikirjoitus on loppuun saakka hiottu ja Jordan Peele tekee todella tarkkaa ohjaustyötä. Ehdoton elokuvan helmi on käsikirjoituksen lisäksi kuitenkin Daniel Kaluuyan näyttelijäntyö. Kaluuyan ehdokkuuden lisäksi elokuva sai Oscar-ehdokkuudet myös parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, ohjauksesta ja elokuvasta ja liittyi näin siihen aivan liian pieneen joukkoon kauhuelokuvia, jotka ovat saanet edes sen ehdokkuuden parhaasta elokuvasta. Get Out on totaalista mindfuckia (ihan kirjaimellisestikin) pienellä bodyhorrorin twistillä.
Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 18. Elokuvassa idylli säröilee
Get Out
Ohjaus ja käsikirjoitus: Jordan Peele
Sävellys: Michael Abels
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2017
Kesto: 104 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Daniel Kaluuya - Chris Washington
Allison Williams - Rose Armitage
Catherine Keener - Missy Armitage
Bradley Whitford - Dean Armitage



Kommentit
Lähetä kommentti