16/31: Pimeä fantasia - Delicatessen - herkuttelijoiden yö



Tulevaisuuden Ranskassa on pulaa ruuasta, erityisesti lihasta. Teurastaja Clapet toimii asuinrakennuksen isännöitsijänä ja lehti-ilmoituksilla houkuttelee itselleen työntekijöitä vain pistääkseen nämä lihoiksi. Entinen sirkusklovni Louison saapuu työtarjouksen perässä paikalle ja saa työn. Clapetin tytär Julie kuitenkin rakastuu Louisoniin ja on valmis pelastamaan tämän hengen mihin hintaan tahansa.

Delicatessen - herkuttelijoiden yö on Jean-Pierre Jeunetin ja Marc Caron ohjaama elokuva vuodelta 1991. Kyseessä on Jeunetin esikoisohjaus sekä kaksikon ensimmäinen yhteistyö, myöhemmin he ohjasivat yhdessä myös elokuvan The City of Lost Children (1995).

Delicatessenissa on jotakin todella kiehtovaa. Erilaiset dystopiat ovat aina kiinnostaneet minua niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin, eikä Delicatessenin maailma tee sen suhteen poikkeusta. Hieman jotakin samaa huomasin tässä kuin muutama vuosi sitten katsomassani Kalmossa (2020) sekä edellispäivänä katsomassani Repo! The Genetic Operassa (2008).

Ruskeat ja oranssit värisävyt läpi elokuvan tuovat maailmanlopun dystooppista tuntua. Elokuvan surrealistinen maailma, joka keskittyy tähän yhteen ainoaan asuinrakennukseen ja sen asukkaisiin, on kaikin puoli kiinnostava. Hieman lisäverta tulee viemäriverkostossa asuvista kasvissyöjistä, joita maan pinnalla asuva poppoo jostakin syystä vihaa sydämensä kyllyydestä. Huumori on mustaa, mikä keventää hieman muutoin aika synkkiä teemoja.

Rakennuksen asukkaat ovat jokainen omanlaisiaan outoja persoonia; esimerkiksi yksi asuu keskellä etanoita ja sammakoita ja yksi yrittää jatkuvasti itsemurhaa. Tähän joukkoon Dominique Pinonin esittämä entinen klovni Louison sujahtaa ja sopii oikein mainiosti. Pinon ja hänen hahmonsa ovat sellaisia, että varastavat huomion aina ruudulla ollessaan. Pinonissa ja hänen tekemisessään on jotakin vangitsevaa ja Louisonin puolella on helppo katsojana olla. Hän on jotenkin niin viaton hahmo, joka ei näe ympärillään olevan maailman rumuutta vaan vain ne kauniit asiat. Yksi näistä kauniista asioista on Julie, teurastaja Clapetin tytär, jota näyttelee Marie-Laure Dougnac. Teurastaja Clapetina itsenään nähdään Jean-Claude Dreyfus. Louisonin ja Julien välille syttyvä romanssi on kuin vastakohta elokuvan muutoin rujolle todellisuudelle.

Delicatessen on elokuvana aika herkullinen (pun intended). Se on kiehtovat sekoitus komediaa, kauhua, fantasiaa ja kannibalismia dystooppisessa maailmassa. Vaikka pääkolmikkoa lukuun ottamatta muut hahmot jäävät vähälle huomiolle, he jättävät silti lähtemättömän vaikutuksen oudoilla persoonillaan. Tätä outoa, surrealistista maailmaa olisi kiinnostavaa tutkia enemmänkin. Jos joskus tulisi vaikka elokuva niiden viemäristön kasvissyöjien elämästä?


Pimeä fantasia on fantasian alagenre, tai oikeammin ehkä genre, joka sijoittuu jonnekin fantasian ja kauhun välimaastoon. Pimeän fantasian elokuvissa yleensä on hämyinen, pelottava tunnelma ja ne sisältävät häiritseviä, jopa pelottavia teemoja. Lajityypin taitajina pidetään erityisesti ohjaaja Guillermo del Toroa sekä Tim Burtonia, joiden kummankin useat elokuvat menevät genren alle. Pimeän fantasian tunnettuja edustajia ovat muun muassa Painajainen ennen joulua (1993), Grimmin veljekset (2005), Pan's Labyrinth (2007) sekä suomalainen Rare Exports (2010).


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 38. Elokuvassa kyylätään naapuria




Delicatessen - herkuttelijoiden yö | Delicatessen

Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet ja Marc Caro
Käsikirjoitus: Gilles Adrien, Marc Caro ja Jean-Pierre Jeunet
Sävellys: Carlos d'Alessio
Tuotantomaa: Ranska
Julkaisuvuosi: 1991
Kesto: 99 min
Ikäraja: K15
Päärooleissa:
Dominique Pinon - Louison
Marie-Laure Dougnac - Julie Clapet
Jean-Claude Dreyfus - Clapet

Kommentit