29/31: Ennen näkemätön - Run



Teini-ikäinen Chloe on ollut koko elämänsä ajan todella sairas ja on sen vuoksi pyörätuolissa. Hän käy kotikoulua eristyksissä muulta maailmalta. Eräänä päivänä Chloe löytää todisteita, joiden perusteella alkaa epäillä äitinsä valehtelevan hänen diagnooseistaan, ja on valmis paljastamaan tämän valheet.

Run on Aneesh Chagantyn ohjaama ja Chagantyn sekä Sev Ohanianin käsikirjoittama elokuva vuodelta 2020. Elokuvalla on yhteyksiä Chagantyn ja Ohanianin muihin elokuviin ja on toinen elokuva heidän Searching-elokuvasarjaansa.

Run on tarinansa puolesta äärimmäisen ennalta-arvattava. Vain pelkän elokuvan kuvauksen lukeneena osasin arvata käytännössä juonen kaikki pääkohdat. Lisäksi jo alkuasetelman perusteella elokuva muistuttaa hyvin paljon Gypsy Rose Blanchardin tapausta, joten jos siitä tietää yhtään mitään tai on nähnyt vaikka tapaukseen pohjautuvan minisarjan The Act (2019), jo sen perusteellakin voi paljon arvailla, mitä tuleman pitää.

Jos ennalta-arvattavuuden unohtaa, on kyseessä kuitenkin tiivistunnelmainen trilleri. Mutta en tiedä, menikö minulta alkupuolella jotakin ohi, mutta eräässä kohtauksessa talosta on sähköt katkaistu ja silti Chloe saa sähköä käyttämällä ikkunan rikottua. Tätä en ainakaan huomannut, että olisi selitetty millään tapaa - kuten ei myöskään sitä, miksi Dianella on arpia selässään. Tällaiset pienet yksityiskohdat elokuvissa usein kiinnittävät huomioni ja jäävät vaivaamaan, jos huomaan epäkohtia niissä.

Kiera Allen tekee erittäin hienon roolin pyörätuoliin sidottuna vakavasti sairaana Chloena. Chloen tuskaa, kaltoinkohtelua ja emotionaalista manipulaatiota on todella vaikea katsoa, mutta tyttö on myös erittäin fiksu ja nokkela, mikä antaa hänelle omanlaisensa etulyöntiaseman. Chloen äitiä Dianea näyttelee Sarah Paulson. En ole koskaan oikein lämmennyt Paulsonin näyttelijäntyölle, eikä tämäkään elokuva tee sen suhteen poikkeusta. Hänellä on samat maneerit lähes joka hahmossa ja lähes aina hieman liian dramaattista näyttelemistä, jotta kykenisin tosissani uskomaan siihen. Tässä roolissa toki pieni ylidramaattisuus myös kuuluu asiaan.

Run on siitä pelottava elokuva, koska tällaista tapahtuu ihan oikeastikin - parhaimpana ja tunnetuimpana esimerkkinä juuri aiemmin mainitsemani Gypsy Rose Blanchardin tapaus. Tunnelmaa on luotu hienosti, mutta pienet epäkohdat häiritsivät omaa katsomiskokemustani, eivätkä kaikki asiat saa kunnollista selitystä. Viimeisen kohtauksen maskeeraukset näyttävät myös juuri siltä, mitä ne ovatkin eli maskeerauksilta, eivätkä lainkaan aidolta, valitettavasti. Run on elokuva siitä, mitä syndrooma Munchausen by proxy voi pahimmillaan aiheuttaa.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 8. Elokuva on naisen kuvaama




Run

Ohjaus: Aneesh Chaganty
Käsikirjoitus: Aneesh Chaganty ja Sev Ohanian
Sävellys: Torin Borrowdale
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2020
Kesto: 89 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Kiera Allen - Chloe Sherman
Sarah Paulson - Diane Sherman

Kommentit