The Long Walk

50 nuorta miestä on arvottu ottamaan osaa Pitkään marssiin, jossa heidän tehtävänään on vain tarpoa tietä pitkin eteenpäin mahdollisimman pitkälle. Heidän kulkuvauhtinsa ei saa alittaa viittä kilometriä tunnissa, eikä taukoja ole lupa pitää. Jos pysähtyy paikoilleen liian pitkäksi aikaa tai kävelee liian hitaasti, tulee ammutuksi.

The Long Walk on Francis Lawrencen ohjaama elokuva vuodelta 2025. Se perustuu Stephen Kingin salanimellä Richard Bachman kirjoittamaan romaaniin Pitkä marssi vuodelta 1979.

The Long Walk tai Pitkä marssi ei ole minulle entuudestaan millään lailla tuttu, vaikka jonkin verran Kingin kirjoja on tullutkin luettua. Elokuvateatteriin mennessäni en tiennyt tarinasta oikeastaan mitään muuta kuin sen lähtökohdat.

Vastaavia dystopioita, jotka sisältävät jonkinnäköisen kuolemanpelin, jossa vain yksi voi selviytyä hengissä, on tehty useita. Myös King itse on kirjoittanut sellaisen, nimittäin romaanin Juokse tai kuole (1982), josta on tehty elokuvakin vuonna 1987. Muita samasta aiheesta tehtyjä elokuvia tulee mieleen ainakin Nälkäpeli (2012) ja Battle Royale (2000), jotka molemmat pohjautuvat myös romaaniin.

The Long Walk on äärimmäisen julma ja brutaali elokuva, mikä tekee siitä todella vaikean katsottavan. Vaikka olen paljon katsonut sellaisia elokuvia, joissa käytetään brutaalia väkivaltaa, ei oikeastaan varmaan mikään niistä ole ollut näin vaikea katsoa (myös elokuvateatteriympäristö saattaa olla osatekijänä elokuvan vaikuttavuudessa). Ja se johtuu vain siitä, että The Long Walk tuntuu niin aidolta. Niin aidolta, että se on ajoittain jopa inhorealistinen ja aiheutti ainakin minulle lievää pahoinvointia. Sitä ei ole käynyt kovin monen elokuvan kanssa. Mukana on pari hieman kevyempääkin hetkeä, mutta nuo pienet valonpilkahdukset ovat ohi hetkessä, kun todellisuus jälleen iskee vasten kasvoja.

Muutamien nuorten miesten välinen toverillisuus on se, minkä näkeminen saa jaksamaan eteenpäin. Sen katsominen, kuinka kaveria kannustetaan ja autetaan, vaikka se vaarantaisi omankin hengen. Kuten kuolemanpeleissä yleensäkin, sitä aina jaksaa toivoa, että ehkä tällä kertaa kukaan ei menettäisi henkeään - mutta samaan aikaan se on pelin henki. Kaikkein vahvimmillaan tämä toveruus on Ray Garratyn ja Pete McVriesin välillä. Heitä näyttelevät Cooper Hoffman ja David Jonsson. Jo ensikohtaamisesta lähtien heidän välillä on sellaista veljeyttä, jota ei löydy muiden hahmojen väliltä. Elokuvan koskettavimman, vaikkakin hyvin pienen, roolin tarjoilee Judy Greer Ray Garratyn äitinä ja sai kyllä avauskohtauksessa jo kyyneleet nousemaan silmiin. Mark Hamillin näyttelemä pelin johtaja Majuri tuntuu välillä jopa hieman koomiselta, stereotyyppiseltä diktaattorihahmolta. Hänet on viety ehkä vähän liian pitkälle. Tietyillä hahmoilla on tietenkin suojanaan plot armor ja katsojana tietää, etteivät kyseiset hahmot voi menettää henkeään - ainakaan tiettyyn pisteeseen saakka.

The Long Walk on todella raskas katsottava, enkä tiedä, onko minulla halua katsoa tätä enää koskaan uudelleen. Joissakin elokuvissa riittää se yksi katsomiskerta. Ja tässä tapauksessa se raskaus ei ole huono asia, koska se johtuu vain ja ainoastaan siitä, kuinka todentuntuinen elokuvan kuvaus on. Valoisia hetkiä ei ole paljon ja nekin keskittyvät lähinnä hahmojen välisiin pieniin veljeyden hetkiin. Kuolemanpeli ei ole Nälkäpeli-ohjaaja Francis Lawrencelle mikään uusi juttu ja se näkyy - tosin The Long Walk vie ainakin kuvastonsa puolesta sen vielä astetta pidemmälle (vaikka olenkin sitä mieltä, että Nälkäpeli on oikeasti brutaalimpi, koska siinä osanottajat ovat kirjaimellisesti lapsia, nuorimmat vasta 12-vuotiaita). The Long Walk luo todella lohduttoman maailmankuvan.

Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 26. Elokuva edustaa vaihtoehtohistoriaa

The Long Walk

Ohjaus: Francis Lawrence

Käsikirjoitus: JT Mollner, Stephen Kingin romaanin pohjalta

Sävellys: Jeremiah Fraites

Tuotantomaa: Yhdysvallat

Julkaisuvuosi: 2025

Kesto: 108 min

Ikäraja: K16

Päärooleissa:

Cooper Hoffman - Ray Garraty

David Jonsson - Pete McVries

Mark Hamill - Majuri