Blogin toinen vuosi on sujunut ensimmäistä paremmin. Päätin, että pyrin kirjoittamaan vähintään yhden postauksen viikossa ja siinä tahdissa olen myös pysynyt - joka viikko on ollut vähintään yksi postaus julkaistavana.
Toisinaan on ollut hetkiä, kun olen joutunut pakottamaan itseni kirjoittamaan. En tosin tiedä miksi, koska täysin vapaaehtoista hommaahan tämä minulle on, eikä mitään pakkopullaa. Kai se vain niin on, että kun perfektionisti kerran jotain päättää, siitä myös pidetään tiukasti kiinni.
Olen iloinen siitä, että minulla on blogi, jonne kirjoittaa ylös ajatuksia lukemistani kirjoista ja katsomistani elokuvista. Voisin oikeasti viettää vaikka tuntikausia puhuen näistä aiheista, mutta yleensä minulla ei ole ketään, joka kuuntelee. Kuusivuotiaan kanssa ei oikein saa vielä kunnon keskustelua aikaan sellaisesta.
Mutta joka tapauksessa ajattelin nyt uhrata pienen hetken katsaukselle menneeseen vuoteen ja mitä se on pitänyt sisällään.
Kirjat
Luin vuoden aikana 26 kirjaa, mikä on enemmän kuin kertaakaan aikuiselämäni aikana. Sehän tekee suunnilleen yhden kirjan kahdessa viikossa. Osaa näistä tahkosin jopa useamman kuukauden, osan vetäisin päivässä tai parissa.
Ja lukemisella tarkoitan siis ihan kirjaimellisesti lukemista. En ole koskaan ymmärtänyt äänikirjojen viehätystä. Minä tarvitsen kirjan konkreettisesti käsiini, sillä kuunnellessa en osaa keskittyä samalla tapaa ja minulla menee sitten vähintään puolet ohi. Ei toivoakaan, että voisin samaan aikaan vaikkapa laittaa ruokaa ja kuunnella äänikirjaa.
Löysin trillerien maailman ja tavallaan jäin vähän sille tielle. Ne vain imaisivat täysillä mukaansa - etenkin siinä vaiheessa, kun syksyllä käteen osui itselleni uusi kirjailija, Sebastian Fitzek romaanillaan Sielunmurskaaja (2008). Aloin myös pitkästä aikaa lukea Margit Sandemon Jääkansan tarina -sarjaa, mutta taisin päästä kymmenenteen osaan saakka, kun motivaatio loppui kesken kaiken.
Vuoden odotetuin uutuus omalla kohdallani oli Robert Galbraithin Sysimusta sydän (2022). Luin Cormoran Strike -sarjan edelliset osat viime syksynä sekä talvena, joten tuttuja, jo rakkaaksi käyneitä hahmoja oli ehtinyt tulla ikävä. Romaani lunasti omat odotukseni ja yli tuhatsivuinen tiiliskivi tuli luettua varsin nopsaan.
Päätin ottaa osaa Helmet 2022 -lukuhaasteeseen ja sain viidenkymmenen kriteerin listalta täytettyä 18. Ilman siis, että edes yritin täyttää mitään.
Blogin tämän vuoden luetuin kirjoja koskeva (ja samalla myös koko blogin luetuin) postaus on Naomi Aldermanin romaanista Voima (2019).
Elokuvat
Vuoden aikana tuli katsottua 190 elokuvaa, mikä on suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Näistä elokuvista 76 oli minulle täysin uusia. Viisi elokuvaa katsoin kolmesti, neljä elokuvaa kahdesti. Elokuvista 134 katsoin televisiosta tai dvd:ltä, viisi elokuvateatterissa ja loput erinäisistä suoratoistopalveluista.
Vuoden parasta elokuvaa on vaikea valita, sillä olen jälleen kerran katsonut valtavan määrän hyviä elokuvia. Omalla listallani olen viisi tähteä antanut muun muassa sellaisille elokuville kuin Tappajahai (1975), Schindlerin lista (1993), Järki ja tunteet (1995), Corpse Bride (2005) ja Uhrijuhla (1973).
Otin osaa Helmet 2022 -elokuvahaasteeseen ja sainkin sen suoritettua loppuun joulukuun alussa. Muita vuoden aikana suorittamiani leffahaasteita ovat olleet Dystopia x 10, Halloween Countdown 2022 sekä Jouluelokuva x 12. Jokaisen vein kunnialla loppuun saakka ja jokaisesta löytyi uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia, joita tulee varmasti jatkossakin katsottua uudestaan.
Tänä vuonna blogin kolme luetuinta elokuvia koskevaa postausta ovat olleet elokuvista Alien - kahdeksas matkustaja (1979), Syvä joki (1972) ja The Gray Man (2007).
Sarjat
Sarjojakin tuli jonkin verran katsottua, mutta niistä en ole pitänyt erikseen kirjaa. Useita sarjoja aloitin, mutta en koskaan vielä päässyt loppuun saakka. Näistä keskeneräisistä esimerkkeinä American Horror Story (katsottuna 7/11), Castle Rock (edelleen jumissa jossakin kolmannen jakson paikkeilla), Handmaid's Tale (pitkästyin puolikuoliaaksi neljännen kauden alussa) ja The Crown (menossa neljännen kauden lopussa ja vakaa on aikomus katsoa tämä loppuun).
Kevättalvella vetäisin kuukaudessa kahdeksan kautta teinivuosieni suosikkia, Mentalistia. Kesällä luettuani ensin Søren Sveistrupin romaanin Kastanjamies (2018) katsoin myös sen pohjalta tehdyn minisarjan, joka oli varsin hyvin toteutettu adaptaatio. Syksyllä päädyin katsomaan Broadchurchin, jonka ensimmäisen kauden katsoin lähes yhdeltä istumalta eräänä unettomana yönä ja kaikki kolme kautta kolmessa päivässä. Se nousi välittömästi suosikkisarjojeni joukkoon ja kenties parhaimmaksi koskaan katsomakseni rikosdraamaksi - eikä vähiten pääroolissa olevan Olivia Colmanin vuoksi. Marraskuussa ilmestyi kovasti odottamani Wednesday ja se tulikin katsottua parissa päivässä. Olen katsonut myös muutamia muita sarjoja, mutta niistä en sitten ole blogin puolelle kirjoittanut. Osasta niistä tulen varmasti jossakin vaiheessa myöhemmin kirjoittamaan.
Loppuyhteenveto
Vuosi 2022 oli itselleni hyvä vuosi niin kirjojen kuin elokuvienkin saralla. Syksyllä 2021 palannut lukuinnostus jaksoi kantaa edelleen ja olen siitä oikeasti todella iloinen. Erityisesti tänä vuonna olen tarvinnut todella paljon niitä hetkiä, kun saan lopettaa olemisen ja muuttaa täysin uuteen maailmaan. Tarvitsen näitä omia pakopaikkojani kirjojen, elokuvien ja teatterin maailmassa. En edes tiedä, missä olisin, ellei minulla olisi niitä. En tiedä, kuinka olisin selvinnyt henkisesti hirvittävän raskaasta syksystä, ellen olisi saanut paeta aina toisinaan jonnekin muualle, vaikka sitten vain oman pääni sisällä. Eskapisti mikä eskapisti, mitäpä sitä luonteelleen voi?
Kommentit
Lähetä kommentti