Kolme naista on löydetty täysin katatonisessa tilassa kädessään mystinen muistilappu. Asialla on rikollinen, jota nimitetään Sielunmurskaajaksi. Kolmen uhrin jälkeen sadistinen rikollinen vaikuttaa lopettaneen saalistuksen. Berliiniläisellä yksityisklinikalla hoidetaan muistinsa menettänyttä miestä ja joitakin päiviä sen jälkeen klinikan psykiatri löydetään katatonisessa tilassa. Sielunmurskaaja näyttää aloittaneen työnsä uudestaan ja pian yksityisklinikka on lumen saartama, eikä pakotietä ole.
Sielunmurskaaja on Sebastian Fitzekin kirjoittama romaani vuodelta 2008. Suomeksi teos ilmestyi vasta kaksi viikkoa sitten.
Sitten, hetkellä, jolla hän jo uskoi haistavansa korventuneen lihan hajun, kaikki muuttui läpinäkyväksi. Kylmänkostea kellari, johon hänet oli raahattu väkisin, lepattava halogeenilamppu hänen päänsä päällä, kidutustuoli ja metallipöytä hävisivät – ja jäljelle jäi vain musta tyhjyys.
Kun aloin lukea Sielunmurskaajaa tiistaina iltapäivällä bussissa matkalla koulusta kotiin, keskittymiskykyni oli lähes olematon. Ajatukset harhailivat jatkuvasti jonnekin aivan muualle ja saatoin joutua tavaamaan samoja lauseita moneen kertaan. En tiedä, jostakin syystä aivot ovat käyneet vähän ylikierroksilla viime aikoina.
Sitten seuraavan päivän aikana romaani vei minut mukanaan aivan täysin ja koko teos tuli luettua lopulta alle kahdessa vuorokaudessa. Sielunmurskaaja on suhteellisen lyhyt, vain reilut 300 sivua, joten pituudella sitä ei ole pilattu, ja tekstikin on selkeää ja nopealukuista (kunhan olin ensin onnistunut valjastamaan ylivilkkaat aivoni keskittymään). Noin parikymmentä sivua luettuani olisin halunnut mennä jo suoraan loppuun saamaan selville, että mistä nyt on kyse. Pakottauduin kuitenkin malttamaan mieleni, vaikka helppoa se ei ollut.
Luin etukäteen jostakin, että Sielunmurskaaja olisi todella raaka, mutta loppujen lopuksi se ei oikeastaan edes ollut. Paitsi ehkä psykologisella tasolla. Romaanissa ei ollut mitään hirveitä kidutus- tai murhakuvauksia tai muuta vastaavaa, vaikka se jonkin verran väkivaltaa sisälsikin. Voi olla myös, että olen vain turtunut, mutta omasta mielestäni esimerkiksi Mentalisti (2021) on huomattavasti raaempi - sitä lukiessani aloin jopa oikeasti voida hieman pahoin.
Kaikkein ahdistavimman ja pelottavimman Sielunmurskaajasta tekee se, että kyseessä on suljettu tila, josta ei lumimyrskyn vuoksi pääse edes pakenemaan ja siellä hahmot sitten ovat keskenään sadistisen psykopaatin kanssa leikkimässä kissaa ja hiirtä. Suljettu tila on aina yhtä toimiva tehokeino, oli kyse sitten elokuvasta tai kirjasta. Kirjallisuuden puolelta parhaat esimerkit, jotka olen itse lukenut, ovat Agatha Christien, Eikä yksikään pelastunut (1939) ja Idän pikajunan arvoitus (1934) sekä Stephen Kingin Piina (1987). Elokuvaesimerkkejä löytyy kauhun ja trillerin puolelta vaikka millä mitalla.
Casparin jalat sätkivät rauhattomasti. Hän häilyi epämiellyttävästi unen ja valveen välissä, tilassa, jossa jähmeä tietoisuus palaa hyvin hitaasti todellisuuteen. Hän tahtoi nopeuttaa metamorfoosia ja vapauttaa itsensä painajaisesta.
Sielunmurskaaja on kirjan sisällä oleva kirja. Alkuasetelmassa pari opiskelijaa on professorinsa johdolla osallistumassa psykologiseen kokeeseen, jossa suuressa osassa on lukea potilaskertomus, joka on kirjoitettu auki romaanin muotoon. Tuo potilaskertomus/romaani on Sielunmurskaajan ydin.
Hahmot ovat hyvin uskottavia ja aidon oloisia. Päähenkilönä toimii Caspariksi kutsuttu mies, joka on menettänyt muistinsa ja tuotu klinikalle toipumaan. Tapahtumat kuvataan hänen näkökulmastaan, joten häneen sitä myöten saa myös eniten samaistumispintaa. Muita itseäni erityisesti kiinnostavia hahmoja olivat valitettavan varhain Sielunmurskaajan uhriksi joutuva psykiatri Sophie sekä vanhempi leskirouva Greta. Ambulanssikuski Tom vain ärsytti minua suunnattomasti ja kävi ajan myötä todella raivostuttavaksi ja jopa epäilyttäväksi.
Romaani on nopeatempoinen ja mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän vauhti myös kiihtyy. Itse luin aivan hirvittävällä tahdilla eteenpäin. Sydän tykytti ja unohdin lähestulkoon hengittää, jopa jalat alkoivat osoittaa puutumisen merkkejä, mikä minun kohdallani on toisinaan merkki äärimmäisestä ahdistuneisuudesta tai jännittyneisyydestä. Mikään kirja ei aiemmin ole saanut minua reagoimaan näin fyysisesti, joten se kertonee aika paljon. Enkä siis vain yksinkertaisesti kyennyt lopettamaan lukemista.
Ja ai sitä riemun tunnetta, kun vihdoin pääsin lukemaan arvanneeni oikein. Trillereissä ja dekkareissa harvemmin osuu oikeaan, joten sen yhden kerran, kun on osannut arvata tai päätellä oikean vastauksen, ei ole riemulla rajaa. Ehkä olen lukenut ja katsonut liikaa trillereitä?
"Kun vaikutuksille alttiille ihmisille on ensin aiheutettu kovaa fyysistä kipua ja heitä on kidutettu psyykkisesti, varsinkin rankkojen, traumatisoivien shokkitilojen kautta, heidät voidaan vaivuttaa hallusinogeenien avulla vastoin tahtoaan hypnoosiin ja heidän tajuntaansa voidaan ohjata."
**
Sebastian Fitzek (s. 13.10.1971) on saksalainen kirjailija sekä Saksan menestynein jännityskirjailija. Ennen uraansa Fitzek opiskeli lakia, kunnes julkaisi esikoisteoksensa Terapia (2006). Fitzek on kirjoittanut uransa aikana parikymmentä romaania, joista Sielunmurskaaja on neljäs.
Sielunmurskaajan pohjalta on tehty näytelmä, jonka on dramatisoinut Marc Gruppe. Näytelmä sai ensi-iltansa Braunschweigin Komödie am Altmarkissa vuonna 2011.
Sebastian Fitzek: Sielunmurskaaja (Der Seelenbrecher), 2008. Suomentanut Heli Naski. 316 s.
Helmet-lukuhaasteeseen numerolla 15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää
Kommentit
Lähetä kommentti