10 iltaa, 10 elokuvaa

Viime kesänä päätin pistää itselleni pystyyn haasteen, jossa katsoisin kaikki syystä tai toisesta katsomatta jääneet elokuvat hyllystäni. Näitä elokuvia löytyikin peräti 22 kappaletta ja haasteen aikana tuli vielä kolme lisää.

Koska olen parantumaton leffahamstraaja, päädyin pistämään samanlaisen haasteen pystyyn tänäkin kesänä, vain hieman pienemmässä muodossa. Katsomattomia elokuvia on hyllyssä tällä hetkellä yhdeksän (joista kuusi sain tällä viikolla syntymäpäivälahjaksi), sillä yksi vielä odottaa dvd-julkaisuaan. Sekin tosin on jo etukäteen tilattu, joten pääsi myös osaksi listaa.

Tarkoitus olisi siis aloittaa haaste tänä iltana, kun listan ensimmäinen itse asiassa tulee myös television puolelta (sub kello 21, jos jotakuta kiinnostaa!) ja päättää elokuussa, kun listan viimeinen julkaistaan dvd:llä. Katsotaan, mitä tästä tulee. Vapaa-aikaa on ainakin paljon vähemmän kuin vuosi sitten.

Tulevat postaukset aiheesta löytyvät myöhemmin kaikki aihetunnisteen 10 elokuvaa alta.


Postaukset tähän haasteeseen liittyen:

Rikosmaailman keisari (Black Mass)
Kirottu nukke (Annabelle: Creation)
Kun ihmiset unohtivat unelmoida (The Imaginarium of Doctor Parnassus)
Ei-niin-iloinen Disney-satu (Into the Woods)

Kommentit