Lucy Honeychurch matkustaa Firenzeen yhdessä serkkunsa Charlotte Bartlettin kanssa. Firenzen kukkuloilla tapahtuu jotakin, joka järisyttää kokemattoman Lucyn maailmaa. Paluu kotiin Englantiin kuitenkin palauttaa hänet takaisin normaaliin elämäänsä. Hän menee kihloihin hienostuneen Cecil Vysen kanssa, mutta kun naapuriin muuttaa Lucyn Firenzessä kohtaama George Emerson ja hänen isänsä, ei mikään ole enää entisellään.
Hotelli Firenzessä on James Ivoryn ohjaama elokuva vuodelta 1985. Se pohjautuu E. M. Forsterin samannimiseen romaaniin vuodelta 1908.
Hotelli Firenzessä on epäilyksettä (omasta mielestäni) Forsterin parhaimmistoa. Tämän nimenomaisen adaptaation olen katsonut teini-ikäisenä useampaan otteeseen ja itse asiassa ennen kuin edes luin kirjan. Elokuva on todella onnistunut adaptaatio, se on hyvin uskollinen romaanin hengelle, teemoille ja tarinalle. Elokuva, kuten romaanikin, esittää monia ajatuksia naisten vapaudesta olla ja ajatella. Tuohon maailmanaikaan, 1900-luvun alussa, sellaisten ajatusten esittäminen oli harvinaista. Ja tässä tapauksessa täytyy tietenkin vielä se ottaa huomioon, että kirjailija oli mies.
Elokuva asettaa vastakkain vapaamielisyyden ja ahdasmielisyyden. Matkallaan Firenzessä Lucy saa hetken aikaa maistaa vapauden huumaa, mutta palattuaan kotiin Englantiin hän on jälleen jäykän konservatiivisessa ympäristössä, joka pakottaa hänet tiettyyn muottiin ja käyttäytymään sekä ajattelemaan tietyllä tavalla. Tätä korostaa vielä lisää hänen kihlautumisensa jäykän konservatiivisen Cecil Vysen kanssa, kunnes kuvaan astuu jälleen vapaamielinen George Emerson sekä hänen isänsä.
"Hän ei tiedä, mikä nainen on. Hän haluaa vain omistaa teidät. Jotta hänellä on kaunista katseltavaa kuten maalaus tai norsunluurasia. Jotakin, jota voi esitellä."
Lucyn ja Cecilin kanssakäymisen katsominen on vaivaannuttavaa ja kiusallistakin. Se on varmasti tarkoituskin, jotta katsoja näkisi, että tässä ei nyt kaikki ihan täsmää. Ollessaan Cecilin, jota muuten näyttelee Daniel Day-Lewis, seurassa Lucy tuntuu olevan todella varuillaan ja tavallaan piiloutuvan kuorensa sisälle, piilottavan omat ajatuksensa ja tunteensa, joita tuleva aviomies ei ehkä pidä soveliaana. Kaikesta hänen tekemisestään huokuu varovaisuus. Tunnekylmä ja muodollinen Cecil ei tunnu sopivan eläväisen, omilla aivoillaan ajattelevan Lucyn rinnalle, eikä istuvan koko kuvaan ylipäätään. Honeychurchin perheen kodissa hän tuntuu kuin ulkoavaruudesta tulleelta.
Denholm Elliot on aivan ihastuttava Georgen isänä, herra Emersonina. Hän on itsekin melko vapaamielinen ja kannustaa sekä poikaansa että muitakin ihmisiä avartamaan katsettaan ja ajattelemaan raamien ulkopuolelta. Georgea näyttelevä Julian Sands teki elokuvassa läpimurtoroolinsa. Georgen silmistä kuvastuu idealistisuus, yksinäisyys ja kaipuu olla osa jotakin - mutta hän ei tunnu itsekään oikein tietävän mitä, ainakaan ennen kuin kohtaa Lucyn.
"Pidät minua jonakin muuna. Jonakin, jonka omistat. Maalauksena... Leonardona. En halua olla Leonardo. Haluan olla oma itseni."
Charlotte Bartlett, jota näyttelee Maggie Smith, on niin jäykkä, vanhoillinen ja ahdasmielinenkin, että se käy jo oikeastaan aika huvittavaksi. Hänen ystävänsä Eleanor Lavish on vapaamielisempi kirjailija, jota kiehtovat seikkailut, vaikka sitten Firenzessä eksyksiin joutuminen. Eleanorin roolissa nähdään Judi Dench. Aina ihana Rupert Graves on Freddy Honeychurch, Lucyn pikkuveli. Hänen silmänsä ovat jälleen kerran täynnä elämää ja poikamaista energiaa, mistä syystä häntä on aina ilo katsella.
19-vuotias Helena Bonham Carter (jolla btw on aivan upeat hiukset) teki oman läpimurtonsa Lucy Honeychurchin roolissa. Hän tulkitsee itsestään epävarmaa, mutta kuitenkin päättäväistä Lucya nuoren naisen herkkyydellä. Koko elokuvan ajan Lucy käy lävitse eräänlaista irtaantumista omista kahleistaan, yhteiskunnan hänelle asettamasta paikasta, mutta helppoa se ei ole. Hänen on tehtävä vaikea valinta sovinnaisuuden ja intohimon välillä.
Hotelli Firenzessä on valtavan kaunis elokuva. Erityismaininnan ansaitsevat sen kauniit puvut ja kaunis musiikki. Sävellykset ovat lähtöisin Richard Robbinsilta, mutta kuullaanpa pariin otteeseen elokuvassa myös italialaissäveltäjä Puccinia. Pukusuunnittelusta ovat vastanneet John Bright ja Jenny Beavan, jotka voittivat jopa parhaan pukusuunnittelun Oscarin työstään. Täysin ansaittua. Jenny Beavan on sittemmin voittanut myös kaksi muuta parhaan pukusuunnittelun Oscaria, joista viimeisimmän nyt keväällä elokuvasta Cruella (2021). Ylipäätään Hotelli Firenzessä on todella onnistunut kokonaisuus, eikä sitä syyttä suotta pidetä yhtenä parhaista Forsterin romaanien elokuvaversioista.
Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että elokuvassa eräässä kohtauksessa mainitaan Monteriano (en muista, oliko tätä romaanissa – siitä on kymmenen vuotta, kun sen luin!), joka on täysin kuvitteellinen kaupunki Italiassa ja joka on suuressa roolissa Forsterin esikoisteoksessa Italialainen avioliitto (1905) sekä toki sen pohjalta tehdyssä elokuvassa (1991).
"Sinä kiedot itsesi taiteeseen ja haluat kietoa minutkin."
Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 10. Elokuva tapahtuu paikassa, jonne haluat matkustaa
Hotelli Firenzessä | A Room with a View
Ohjaus: James Ivory
Käsikirjoitus: Ruth Prawer Jhabvala, E. M. Forsterin romaanin pohjalta
Sävellys: Richard Robbins
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Julkaisuvuosi: 1985
Kesto: 117 min
Ikäraja: K3
Päärooleissa:
Helena Bonham Carter - Lucy Honeychurch
Julian Sands - George Emerson
Maggie Smith - Charlotte Bartlett
Daniel Day-Lewis - Cecil Vyse
Rupert Graves - Freddy Honeychurch
Kommentit
Lähetä kommentti