25/31: Suomalainen elokuva - The Twin - paha kaksonen



Menetettyään autokolarissa toisen kaksospojistaan muuttavat amerikkalaiset Anthony ja Rachel poikansa Elliotin kanssa Suomeen asumaan. Jonkin aikaa muuton jälkeen Elliot alkaa puhua mielikuvitusystävälle ja väittää olevansa kuollut veljensä Nathan. Paikalliselta naiselta Rachel saa tietää, että kyläläiset ovat osa pakanallista kulttia, joka aikoo käyttää Elliotia osana rituaaliaan.

The Twin - paha kaksonen on Taneli Mustosen ohjaama elokuva vuodelta 2022.

Huolimatta siitä, että The Twin - paha kaksonen on suomalainen elokuva, sitä ei ole kuvattu Suomessa, vaikka se Suomeen sijoittuukin, eikä siinä nähdä ainuttakaan suomalaista näyttelijää. Mikä pettymys! Suomea sentään kuullaan muutamia lauseita puhuttuna, mutta sekään ei ole täysin puhdasta vaan siinä on (lähes huomaamaton) virolainen aksentti. Maisemat ovat hyvin suomalaisia metsineen ja järvineen huolimatta siitä, että elokuvan kuvauspaikat sijoittuvatkin eteläiseen naapuriimme Viroon. Maisemat ovat siis kauniita ja jopa lohdullisia kaiken kauhukuvaston keskellä.

Pahaenteistä, painostavaa tunnelmaa on luotu hyvin, mutta välillä hieman liiankin dramaattisesti - lähinnä näyttelijöiden toimesta. Elliotin ympärillä tapahtuvat pelottavat asiat, painajaismaiset kuvat ja Panu Aaltion säveltämä musiikki sekä ääniefektit pelaavat hyvin yhteen. Juoni on aika ennalta-arvattava (ainakin, jos on yhtään enemmän kauhuelokuvia katsellut), mistä syystä lopun twisti on myös vähän antikliimaksi. Ennen kaikkea elokuva on kuitenkin kaunis tarina menetyksestä ja siitä selviytymisestä.

Teresa Palmer tekee pääroolin Rachelina, joka yrittää parhaansa selviytyäkseen lapsensa menetyksestä. Hänen aviomiestään Anthonya näyttelee Steven Cree. Auttaakseen vaimoaan toipumaan menetyksestä Anthony tekee päätöksen muuttaa kauas pois sieltä, missä onnettomuus tapahtui, pieneen suomalaiseen kylään, jossa hän itse on kasvanut. Tristan Ruggeri on todella suloinen Elliotina ja tekee haastavan roolinsa todella hienosti. Barbara Martenin rooli brittiläisenä Heleninä on elokuvan mielenkiintoisin, sillä Helen jää hahmona hyvin mystiseksi, hän on eräänlainen mentor-hahmo Rachelille ja paljastaakin tälle monia kylän salaisuuksia sekä kyläläisten suunnitelmia Elliotiin liittyen. Näyttelijät ovat tosiaan osa välillä hieman turhankin dramaattisia repliikkiensä äänenpainojen ja -sävyjen kanssa, mutta muutoin jokainen kyllä onnistuu omassa roolissaan.

The Twin - paha kaksonen on elokuvana hieman ailahtelevainen. Käsikirjoitus olisi saattanut kaivata vielä hieman hiomista, jotta siitä olisi tullut ehyt kokonaisuus. Ennalta-arvattavuus on aika tylsää ja alkuasetelma myös lukuisia kertoja erilaisissa kauhuelokuvissa nähty. Kaunis tarina tämä kyllä on oman lapsen menetyksestä ja kuinka vanhempi voi sellaisesta selvitä (vai voiko ollenkaan), enkä voisi koskaan olla täysin tyytymätön flokhorror-elokuvaan. The Twin on kuin Rosemaryn painajainen (1968) ja mother! (2017) kohtaisivat Midsommarin (2019) ja Goodnight Mommyn (2022).




The Twin - paha kaksonen

Ohjaus: Taneli Mustonen
Käsikirjoitus: Aleksi Hyvärinen ja Taneli Mustonen
Sävellys: Panu Aaltio
Tuotantomaa: Suomi
Julkaisuvuosi: 2022
Kesto: 109 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Teresa Palmer - Rachel
Steven Cree - Anthony
Barbara Marten - Helen

Kommentit