Kaveriporukka järjestää jäsenelleen läksiäisjuhlat, sillä tämä on muuttamassa työn perässä Japaniin. Kesken juhlien maanjäristys saa sähköt katkeamaan ja ulkona tapahtuu räjähdys. Kun ihmiset lähtevät New Yorkin kaduille, menettää Vapaudenpatsas päänsä ja ulkona näyttää liikkuvan jokin suuri hirviö, joka tuhoaa kaiken tielleen osuvan.
Cloverfield on Matt Reevesin ohjaama elokuva vuodelta 2008.
Cloverfieldissä found footage -materiaali esitetään USA:n puolustusministeriön haltuunsa ottamana Keskuspuistosta löydettynä videonauhana. Tämä antaa jo alussa vähän viitteitä siitä, mitä tulisi tapahtumaan, mikä omalta osaltaan syö jännitettä, kun tapahtumien kulkua osaa jo etukäteen arvailla. Se voi olla yksi iso syy, miksei tämä elokuva ja sen tarina yksinkertaisesti vain jaksanut kiinnostaa itseäni, vaikka idea ja tarina taustalla sinällään hyviä ovatkin. Elokuvaa varten sävellettyä taustamusiikkia ei found footage-elokuville tyypillisesti ole, enkä sitä jäänyt edes kaipaamaan. Taustamusiikin puute antaa kuitenkin realistisemman vaikutelman.
Toinen syy, miksi en jaksanut Cloverfieldia ja miksi en yleisesti ottaen jaksa found footage -elokuvia, on se ärsyttävä jatkuvasti heiluva kamera, joka ei näytä minulle sitä, mitä tahtoisin nähdä tai vaihtoehtoisesti heiluu niin paljon, ettei mistään saa mitään selvää. Tämä on found footage -elokuvien perisynti ja saa minut yleensä vain välttelemään niitä parhaani mukaan. Tämän tyylin elokuvat myöskään harvemmin tarjoavat selityksiä mistään, sillä kyseessä on kuitenkin kirjaimellisesti elokuvan hahmojen perspektiivistä kerrottu tarina. Jälkeenpäin jäin kuitenkin kaipaamaan selitystä siitä, mistä hirviö tuli ja miksi. CGI-hirviö ja sen parasiitit olisivat mieluiten saaneet jäädä näyttämättä tai ainakin niitä olisi voinut näyttää huomattavasti vähemmän. Alkupuolella nähdyt pienet välähdykset hirviöstä tai sen osista puolestaan ovat hyvin tehokkaita pitäen yllä epätietoisuutta siitä, mikä tai minkälainen hirviö oikeasti on.
Näyttelijöistä ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Kaikki ovat hieman tasapaksuja, mutta kuitenkin aidon tuntuisia, mikä tietysti on tärkeintä ja erityisesti korostuu juuri found footagessa, jonka olisi tarkoituskin olla mahdollisimman aitoa. Michael Stahl-David tekee pääroolin Rob Hawkinsina, joka on saanut työn Japanista, mutta sen juhlinnat keskeyttää hirviön hyökkäys. Mike Vogel ja Jessica Lucas näyttelevät Robin veljeä Jasonia ja tämän kihlattua Lilya. T. J. Miller ja Lizzy Caplan nähdään Robin ystävinä Hudina ja Marlenana. Hud toimii myös suurimman osan elokuvasta kameramiehenä ja on etenkin alkupuolella aika rasittava. Robin tyttöystävää/ihastusta Bethia näyttelee Odette Yustman. Mieleen jää jälkeenpäin suht pienestä roolistaan huolimatta Lizzy Caplanin näyttelemä Marlena.
Cloverfield on aika perinteinen found footage -elokuva, joka sortuu myös oman tyylilajinsa perisynteihin, kuten vaikkapa siihen heiluvaan kameraan. Tarina itsessään voisi olla kiinnostavampi, vaikka idea hyvä onkin. Käsikirjoitus itsessään todennäköisesti on se, mikä sakkaa. Hirviön näyttäminen ei myöskään toimi ihan toivotulla tavalla, sillä se vain yksinkertaisesti ei näytä aidolta tai edes pelottavalta. Cloverfield on myöhemmin kaksi jatko-osaa ja kolmas on tulossa. Sen verran oma mielenkiinto kuitenkin heräsi, että voisin jonakin päivänä nuo jatko-osat katsastaa.
Found footage on elokuvan kuvaustapa, jolla elokuva saadaan vaikuttamaan itse kuvatulta. Materiaali voidaan esittää joko kotivideona, valvontakameran nauhana tai nauhoitettuna tietokoneen ruutuna. Toisinaan koko elokuva saattaa olla kuvattuna found footage -tekniikalla, toisinaan vain osia elokuvasta. Erityisesti kauhuelokuvissa tämä on ollut suosittu tehokeino.
Found footage -elokuvan tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa The Blair Witch Project (1999), Paranormal Activity (2007) ja REC (2007), jotka on kaikki täysin kuvattu tällä tekniikalla. Tunnetuin ja pahamaineisin esimerkki, jossa found footagea on käytetty tehokeinona tuomaan autenttisuutta, lienee kuitenkin Cannibal Holocaust (1980), joka oli niin aidon oloinen, että näyttelijöiden luultiin oikeasti tapetun elokuvaa kuvattaessa. Näyttelijät joutuivat saapumaan oikeuteen saakka todistamaan olevansa yhä hengissä.
Cloverfield
Ohjaus: Matt Reeves
Käsikirjoitus: Drew Goddard
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2008
Kesto: 85 min
Ikäraja: K13
Päärooleissa:
Michael Stahl-David - Rob Hawkins
Mike Vogel - Jason
Jessica Lucas - Lily
Lizzy Caplan - Marlena
Kommentit
Lähetä kommentti