4/31: Hirviökauhu - Re-Animator



Lääketieteen opiskelija Herbert West saapuu Sveitsistä Yhdysvaltoihin yliopistoon. West on kehittänyt seerumin, jolla voi antaa uuden elämän kuolleille kehoille. Yhteistyössä opiskelutoverinsa Daniel Cainin kanssa hän ryhtyy testaamaan keksintöään ruumishuoneella. Tohtori Carl Hillin kuultua keksinnöstä hän tahtoo sen itselleen hinnalla millä hyvänsä tietämättömänä sen vaarallisista sivuoireista.

Re-Animator on Stuart Gordonin ohjaama elokuva vuodelta 1985. Se pohjautuu löyhästi H. P. Lovecraftin pienoisromaaniin Herbert West - elvyttäjä vuodelta 1922.

Re-Animator on oikeastaan moderni Frankenstein-variaatio. Mary Shelleyn romaani Frankenstein ilmestyi vuonna 1818, joten ikäeroa näillä kahdella tarinalla on yli sata vuotta ja elokuvaversio on vielä tuotu oman aikansa nykypäivään eli 80-luvulle. Elokuva alkaa oikein tyylikkäästi lyhyellä bodyhorror-kohtauksella, jonka jälkeen ruudulle ilmestyvät alkutekstit teemamusiikin kanssa. Teemamusiikki jätti minut hieman hämmennyksiin, sillä olin varma, että kyseessä oli jonkin toisen kauhuelokuvan teema - niin kuin olikin. Re-Animatorin teemamusiikki on nimittäin cover, rip-off tai parodia (kuinka vain sitä tahtoo kutsua) Psykon (1960) teemasta.

Alkukohtauksen lisäksi elokuvassa on mukana paljoltikin bodyhorroria. Nuo kohtaukset ovat taiten käytännön efekteillä tehtyjä ja lyövät toisinaan niin yli, että niitä on vaikea ottaa vakavasti. Kuten toki kauhukomedian ollessa kyseessä kuuluu asiaan. Väkivallan kanssa ei arastella lainkaan, mutta se myös menee niin äärimmäisyyksiin, ettei sitä voi edes ottaa tosissaan.

Jeffrey Combs tekee pääroolin Herbert Westina, lääketieteen opiskelijana, joka tosiaan on kuin moderni Victor Frankenstein. West tuntuu alusta alkaen erittäin manipuloivalta persoonalta, mutta muuttuu elokuvan kuluessa edes hieman siedettävämmäksi. Näyttelijänä minulle tulee Combsista mieleen nuori Dieter Laser. Eikä asiaa toki helpota lainkaan, että hän myös näyttää nuorelta versiolta Laserin esittämästä tohtori Heiterista elokuvassa The Human Centipede (2009) - eräänlainen Victor Frankenstein -hahmo hänkin. Westin opiskelutoveri Daniel Cainia näyttelee Bruce Abbott, mutta hän jää hahmona sekä näyttelijänä muiden, värikkäämpien persoonien varjoon. Naiskauneutta mukaan tuo Barbara Cramptonin esittämä Megan Halsey, joka on Cainin tyttöystävä sekä yliopiston dekaanin tytär. Kyseistä dekaani Alan Halseyta näyttelee Robert Sampson ja hän kyllä tarjoaa elokuvan mieleenpainuvimman roolisuorituksen. Toinen hyvin mieleen jäävä suoritus tulee tohtori Carl Hillia näyttelevältä David Galelta.

Re-Animator on nopeatempoinen elokuva, joka kuitenkin jaksaa kärsivällisesti rakentaa jännitettä kohden jokaista huippuaan. Elokuva ei säästele katsojaansa, eikä kumartele mihinkään suuntaan vaan on juuri niin epäkorrekti kuin kauhukomediat yleensä tuppaavatkin olemaan. Tänä päivänä tehtynä Re-Animator varmasti pahoittaisi aika monta mieltä.


Hirviökauhu on kauhun alagenre, jossa pelkoa aiheuttavana elementtinä toimivat erilaiset hirviöt. Hirviö voi olla oikea eläin, kuten jättiläiskäärme tai hämähäkki tai fiktiivinen hirviö kuten vaikkapa Mustan laguunin hirviö. Erilaiset vampyyri-, ihmissusi-, avaruusolento- ja zombielokuvat menevät myös hirviökauhun alle. Tunnetuimpia lajityypin edustajia ovat muun muassa Frankenstein (1931), Godzilla (1954) ja Alien (1979).


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 34. Elokuvassa tehdään tiedettä




Re-Animator

Ohjaus: Stuart Gordon
Käsikirjoitus: Dennis Paoli, William J. Norris ja Stuart Gordon, H. P. Lovecraftin teoksen pohjalta
Sävellys: Richard Band
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1985
Kesto: 86 min
Ikäraja: K18
Päärooleissa:
Jeffrey Combs - Herbert West
Bruce Abbott - Daniel Cain
Barbara Crampton - Megan Halsey

Kommentit