Vuonna 1958 Crystal Laken leirintäalueella kaksi nuorta leiriohjaajaa surmataan. Syyllistä ei löydy ja leiri suljetaan. Vuosia myöhemmin, vuonna 1979, leiri aiotaan avata uudestaan ja ryhmä nuoria päätyy sinne töihin. Nuoret alkavat kunnostaa leiriä, mutta pian he alkavat kuolla yksi kerrallaan.
Perjantai 13. on Sean S. Cunninghamin ohjaama elokuva vuodelta 1980.
En tietenkään voinut jättää käyttämättä tilaisuutta katsoa elokuva Perjantai 13. lokakuussa perjantai 13. päivä. En ole koskaan juuri jaksanut innostua slashereista, koska ne mitä suurimmalta osin toistavat vain samaa kaavaa, eivätkä näyttelijätkään (varsinkaan näissä vanhemmissa) yleensä ole kovin hyviä tai uskottavia. Tämä oli nyt siis sitä myöten myös ensimmäinen kerta, kun Perjantai 13. tuli katsottua. Ja sekin ihan vain sen takia, koska tosiaan on perjantai 13. päivä.
Enkä kyllä tämän jälkeenkään jaksa innostua niistä slashereista. Aika lailla ainoat slasherit, joista olen pitänyt, ovat Painajainen Elm Streetillä (1984) ja kolmiosainen Fear Street -elokuvasarja (2021). Sekä tietysti American Horror Story: 1984 (2019), joka on antologiasarjan yhdeksäs tuotantokausi ja itse asiassa lainaa hyvin paljon elokuvalta Perjantai 13., minkä tiesin, vaikken ollut koskaan edes elokuvaa nähnyt.
Perjantai 13. ei sisällä juurikaan pidettäviä hahmoja. Hahmoista ei löydy lähes lainkaan syvyyttä, eikä katsoja sen vuoksi saa heihin mitään tarttumapintaa, joten ei heitä oikein jaksa sitten sääliäkään. Asiaan ei tietenkään auta näyttelijäntyö, joka suurimmaksi osaksi ei näytä kovinkaan hyvältä. Kuolleet hengittävät ja esimerkiksi final girl reagoi ruumiiseen noin sekunnin sadasosaa ennen kuin kunnolla edes näkee sen - pieniä juttuja, mutta valitettavasti tarkkaavainen katsoja ne huomaa.
Sen sijaan elokuvassa nähtävä ajoittain aika graafinenkin väkivalta ja tapot on uskottavasti toteutettu käytännön efekteillä, joten kaikki näyttää hyvin aidolta. Tappajalla on myös oikeastikin motiivi teoilleen (toisin kuin joillakin muilla slaher-antagonisteilla), vaikka toki hänellä myös viiraa päässään ja pahasti, mikä käy kyllä ilmi viimeistään elokuvan lopulla. Elokuvan lopputwisti on niin tunnettu nykyään, että tuskin jaksaa yllättää yhtään ketään, ellei ole elänyt täysin pimennossa. Aikoinaan se on kyllä varmasti toiminut oikein hyvin, sillä useampaan kertaan katsojaa yritetään johtaa harhaan. Lopetuksesta tuli itselleni aika lailla mieleen Carrien (1979) loppukohtaus.
Perjantai 13. on oikea slashereiden arkkityyppi, lukuun ottamatta kasvotonta, lähestulkoon yliluonnollista tappajaa, sillä tappajan kasvot kyllä nähdään lopussa. Muutoin se etenee tismalleen samalla kaavalla kuin mikä tahansa muu slasher, joten yllätyksiä ei matkan varrella tule. Elokuva toimikin jälleen kerran minulle hyvänä muistutuksena siitä, miksi en pidä slashereista.
Slasher on kauhun alagenre, jossa yleensä kasvoton, naamioitu ja täysin epäinhimillinen sarjamurhaaja teurastaa nuoria. Slashereille on tyypillistä, että vastuuttomat, päihteitä käyttävät ja seksiä harrastavat nuoret kuolevat yksi kerrallaan, kunnes lopuksi on jäljellä yksi puhdas ja hyveellinen tyttö. Slashereista onkin lähtöisin termi final girl, joka on ainoa murhaajan kynsistä hengissä selvinnyt, mutta sinne saakka päästäkseen joutunut käymään läpi valtavan paljon kärsimystä. Slashereiden esikuvana pidetään Psykoa (1960) ja Kurkistelijaa (1960). Suureen suosioon elokuvat kuitenkin nousivat vasta 1970-luvun lopulla ja kokivat suosionsa huipun 1980-luvulla. Genren tunnetuimpia elokuvia ovat Teksasin moottorisahamurhat (1974), Halloween - naamioiden yö (1978), Perjantai 13. (1980) ja Painajainen Elm Streetillä (1984).
Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 28. Elokuvan nimessä on väli- tai erikoismerkki
Perjantai 13. | Friday the 13th
Ohjaus: Sean S. Cunningham
Käsikirjoitus: Victor Miller
Sävellys: Harry Manfredini
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1980
Kesto: 91 min
Ikäraja: K18
Päärooleissa:
Adrienne King - Alice
Harry Crosby - Bill
Betsy Palmer - Pamela Voorhees
Kommentit
Lähetä kommentti