23/31: Stephen Kingin kirjaan pohjautuva - Carrie

Carrie White on 16-vuotias tyttö, jota koulussa kiusaavat luokkatoverit ja kotona terrorisoi kiihkouskovainen äiti. Kiusaaminen eskaloituu todella pahasti koulun suihkuhuoneessa erään liikuntatunnin jälkeen. Kiusaamiseen osallistuvat kaikki luokan tytöt ja heidät määrätäänkin yhteiseen jälki-istuntoon, jossa liikunnanopettaja neiti Collins laittaa heidät treenaamaan. Sue Snell alkaa katua omaa käytöstään ja suostuttelun seurauksena hänen poikaystävänsä Tommy päätyy pyytämään Carrieta koulun tanssiaisiin. Samaan aikaan kiusaajista pahin, Chris Hargensen, ja hänen ystävänsä alkavat suunnitella kostoa Carrielle. Kostoa, jonka he aikovat toteuttaa tanssiaisissa.

Carrie on Brian De Palman ohjaama elokuva vuodelta 1976. Se perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan, joka oli Kingin esikois- ja läpimurtoteos, vuodelta 1974. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa vasta vuonna 1991, sillä siihen saakka elokuvasensuuri oli kieltänyt sen raaistavana. Vuonna 1999 ilmestyi elokuvan jatko-osa, Carrie 2: Raivo, joka kertoo Carrien siskopuolen tarinan. Monien muiden 70- ja 80-lukujen suosittujen elokuvien tapaan myös Carrie päätyi uudelleenfilmatisoitavaksi. Uudelleenfilmatisoinnin ensi-ilta oli vuonna 2013.

Ei ole mikään salaisuus, että Carrie lukeutuu suosikkikauhuelokuviini, on lukeutunut siitä saakka, kun sen ensimmäisen kerran 13-vuotiaana näin. Carrie oli myös ensimmäinen Stephen Kingin kirja, jonka koskaan luin. Ikää minulla oli silloin 11 vuotta.

Muistan, kun parikymmentä vuotta sitten harrastin balettia ja ennen jotakin esitystä odottelimme pukuhuoneessa, kun kiinnitin huomiota vanhoihin elokuvajulisteisiin pukuhuoneen seinällä. Yksi näistä julisteista oli Carrien ja kyseisessä julisteessa Carrie oli veren peitossa. Tavallaan se oli noin seitsenvuotiaalle lapselle todella pelottavaa, mutta jollakin tapaa se jäi myös kiehtomaan minua. Muistan kyselleeni siitä paljon (muun muassa miksi tyttö oli veren peitossa ja mitä hänelle sen jälkeen tapahtui ja eikö hänen äitinsä sanonut siitä mitään, kun hän meni kotiin) ja koko ajatus jäi kummittelemaan jonnekin mieleni perukoille.

Ei mennyt kauaa, kun tajusin, että kotona kirjahyllyssä oli tuo kirja, johon elokuva perustui. Olisin tahtonut lukea sen välittömästi, mutta se kiellettiin minulta (ihan ymmärrettävää, koska olin tapahtuma-aikaan seitsemän- tai kahdeksanvuotias). Sain luvan lukea sen, kunhan täytän kaksitoista. No, lopulta sain sitten muutamaa kuukautta ennen kaksitoistavuotispäivääni Carrien lukea ja se on sen jälkeen tullut luettua varmaan parikymmentä kertaa. Mutta kyllähän siitä kirjasta tuli pätkiä luettua jo silloin kahdeksanvuotiaana, kun olin yksin kotona...

Periaatteessa voisi siis sanoa, että Carrie oli ensimmäinen kosketukseni kauhugenreen. Se ei ole ainoastaan ensimmäinen lukemani kauhukirja vaan myös yksi ensimmäisistä katsomistani kauhuelokuvista (ja tyyliin toinen, jonka omistin). Siksikin sillä on erityinen paikka minun elämässäni.

Jos tarinaa ei tuntisi entuudestaan, olisi varmasti helppo alkuun kuvitella Carrien olevan perinteinen amerikkalainen teinidraama, jossa kiusattu ja hyljeksitty tyttö nousee vaikeuksien kautta voittoon ja lopulta koulutanssiaisten kuningattareksi. Sillä sitä elokuva on hyvin pitkälti ennen loppuhuipennusta, vain pienellä yliluonnollisella twistillä. Tarinankehitys antaa odottaa jotakin aivan muuta kuin mitä loppujen lopuksi tapahtuu.

Carrie on yksi niitä kauhuelokuvia, joita minun on vaikea nähdä kauhuna. Minusta Carrie on vain hirvittävän surullinen tarina, joka aina nostattaa kyyneleet silmiin. Onhan elokuvassa toki kauhun elementtejä, mutta kuten jo äsken kirjoitin, ensimmäiset kaksi kolmasosaa ovat paljon lähempänä draamaa kuin kauhua.

Kaikkein pelottavin asia koko elokuvassa lienee Carrien äiti, Margaret White, sillä vaikka hän onkin hahmona hyvin yliampuva ja dramaattinen, hän tuntuu silti hieman liiankin aidolta. Koko tyttärensä eliniän Margaret on pelotellut ja terrorisoinut tätä uskonnollisella paasauksellaan helvetistä, paholaisesta ja Jumalan rangaistuksesta. Hän on käytännössä katsoen tehnyt Carrielle täysin mahdottomaksi elää tavallista teinitytön elämää ja jos hänen mielestään tytär on tehnyt syntiä, lukitsee tämän komeroon rukoilemaan. Synniksi lasketaan muun muuassa se, että tytölle sattuu kasvamaan rinnat.

Margaret manipuloi Carrieta jatkuvasti saadakseen tämän toimimaan oman tahtonsa mukaan. Hän satuttaa itseään saadakseen Carrien olemaan menemättä tanssiaisiin ja kertoo tarinoita, joiden lopputulema on aina se, että tytär on paha ja syntinen ihminen, joka olisi pitänyt tappaa jo vauvana. Äitinsä aivopesemä Carrie alkaa vihdoin löytää omaa ääntään samalla, kun ymmärtää uinuneiden telekiineettisten kykyjensä mahdin. Mutta kaikesta huolimatta hän loppujen lopuksi palaa aina äitinsä luo, sillä niin perheväkivallan uhrit tekevät - palaavat pahoinpitelijänsä luokse. Ja Carrie todella on joutunut äitinsä pahoinpitelemäksi, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Carrien roolissa nähdään elokuvassa läpimurtoroolinsa tehnyt Sissy Spacek, joka oli 26-vuotias näytellessään 16-vuotiasta Carrieta. Spacek on nappivalinta Carrieksi ja tekee roolinsa niin täydellisesti, ettei paremmaksi voi pistää. Margaret Whitea esittää Piper Laurie, joka on oikein uskottava psykoottisena, kiihkouskovaisena äitinä. Kumpikin naisista sai Oscar-ehdokkuuden (paras naispääosa ja paras naissivuosa) roolisuorituksestaan, mikä etenkin tuohon aikaan oli hyvin harvinaista kauhuelokuvan näyttelijöille.

Carrie on visuaalisesti kauniisti tehty elokuva. Alun suihkuhuonekohtaus on hyvin unenomainen, samoin tanssiaiskohtaus. Hetken aikaa ehdin taas toivoa elokuvan päättyvän siihen, kun Carrie ja Tommy tanssivat tähtien alla. Kun tanssiaisten kuningas ja kuningatar julkistetaan, tunnelma alkaa kohota ja jännittyä. Sianverikohtaus muuttaa koko elokuvan suunnan ja tunnelman. Yhtäkkiä kaikki onkin punaista ja ihmiset paniikissa. Loppu on näiden kahden sekoitusta kruunaten kokonaisuuden.

Voisin puhua Carriesta varmaan loputtomiin, onhan kyseessä kuitenkin yksi suosikkielokuvistani ikinä, mutta ehkä tällä kertaa lopetan nyt tähän. Carrie on hyvin tehty elokuva, jossa kaikki puitteet tuntuvat olevan kunnossa. Kovin pelottava tämä ei ole, ahdistava ennemminkin, ja elokuvan kokemaa sensuuria on nykypäivänä todella vaikea ymmärtää. Carrie on vuosien saatossa saavuttanut elokuvana klassikon aseman, eikä syyttä.

Carrie

Ohjaus: Brian De Palma

Käsikirjoitus: Lawrence D. Cohen, Stephen Kingin samannimisen romaanin pohjalta

Sävellys: Pino Donaggio

Tuotantomaa: Yhdysvallat

Julkaisuvuosi: 1976

Kesto: 94 min

Ikäraja: K15

Pääosissa:

Sissy Spacek - Carrie White

Piper Laurie - Margaret White

Amy Irving - Sue Snell

John Travolta - Billy Nolan