Dokumenttiryhmä suuntaa syvälle Amazonin viidakoihin tehdäkseen dokumenttia shirishama-intiaaniheimosta. Myrskyn aikana he ottavat kyytiin miehen, jonka oman aluksen potkuri on hajonnut, mutta tämä käärmeenmetsästäjä kaappaakin heidän paattinsa. Aikomuksena miehellä on pyydystää tarujen jättianakonda, joten hän johtaa ryhmän entistä syvemmälle pimeimpään Amazonin viidakon osaan, jota kukaan ei ole vielä koskaan tutkinut.
Harva elokuva onnistuu tuottamaan minulle yhtä paljon ahdistusta kuin Anakonda ja sen ensimmäinen jatko-osa Anacondas: The Hunt for the Blood Orchid (2004). Nämä eivät todellakaan ole käärmepelkoiselle parasta mahdollista katsottavaa. En minä kaikkia käärmeitä pelkää, mutta näitä isoja kyllä. Tulevana yönä on siis odotettavissa painajaisia jättiläiskäärmeistä kuten aina ennenkin näitä elokuvia katsottuani. Tai sitten ei, sillä pettymyksekseni huomasin, ettei tämä nyt niin paha ollutkaan, kakkososaa olen aina pitänyt toki näistä kahdesta pahempana.
Anakonda keräsi peräti kuusi Golden Rasperry -ehdokkuutta, muun muassa huonoimmasta elokuvasta, mutta hävisi ne kaikki joko The Postamanille (1997) tai Double Teamille (1997). Ja siis eihän tämä missään nimessä ole millään tapaa hyvä elokuva, mutta ei se silti poista sitä totuutta, että kyllä tämä minulle silti edes jonkin verran ahdistusta aiheuttaa. Suoraan sanottuna Anakonda on toisinaan aivan naurettavan surkea ja oikeasti niin huono, että on melkein jopa viihdyttävä. Käärme on usein todella epäaidon näköinen, mutta viidakon äänet on kyllä toteutettu hyvin ja ne onnistuvat luomaan ahdistusta.
Anakondalla on hyvin samankaltainen rakenne Tappajahain (1975) kanssa, enkä voinut tällä kertaa olla huomaamatta, kuinka elokuva käyttää myös hyväkseen paljon samoja kikkoja kuin Tappajahai. Selkeimpinä esimerkkeinä itselleni jäivät mieleen kuvaaminen käärmeen näkökulmasta, sen "hirviön" näyttämättä jättäminen pitkän aikaa sekä kun ryhmä viimein näkee käärmeen ensimmäisen kerran, elokuvassa on käytetty hyvin samanlaista kamera-ajoa kuin Martin Brodyn nähdessä hain hyökkäyksen.
Anakonda ei vilise ainoastaan käärmeitä vaan myös suhteellisen isoja nimiä Hollywoodista, kuten Jennifer Lopez, Owen Wilson, Ice Cube ja Jon Voight, jonka roolina on olla limainen vanha ukko. Elokuvan ehdottomasti paras näyttelijä on kuitenkin Jonathan Hyde, joka esittää dokumentin kertojaa. Ja siis ihan oikesti - voisinko saada Jonathan Hyden jonkun luontodokumentin kertojaksi? Hänen äänensä kuulostaa aivan täydelliseltä sellaiseen. Ehkä hän voisi tehdä uranvaihdoksen ja ryhtyä dokumentaristiksi?
Joka tapauksessa Anakonda on pohjimmiltaan luokattoman huono elokuva. Hahmot ovat aika yksiulotteisia ja huonosti rakennettuja, ja heidän välisensä dialogikin aika kökköä. Vuosien saatossa Anakondasta on kuitenkin tullut eräänlainen kulttiklassikko, enkä voi kieltää, etteikö tämän sarjan elokuvia olisi toisinaan ihan viihdyttävääkin katsoa. Kun vihdoin pari vuotta sitten onnistuin pääsemään sen verran irti pelostani, että uskalsin katsoa nämä kaikki ensimmäistä kertaa ikinä yksin.
Luontokauhu (natural horror tai creature features) on kauhun alagenre, jonka pääasiallisena kauhua tuottavana elementtinä toimii jokin luonnonvoima, esimerkiksi eläimet tai kasvit, jotka yrittävät jollakin tapaa vahingoittaa ihmishahmoja. Genren tunnetuimpia elokuvia ovat Godzilla (1954), Pieni kauhukauppa (1960), Linnut (1963), Tappajahai (1975), Anakonda (1997) ja Lake Placid (1999).
Anakonda | Anaconda
Ohjaus: Luis Llosa
Käsikirjoitus: Hans Bauer, Jim Cash ja Jack Epps Jr.
Sävellys: Randy Edelman
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1997
Kesto: 86 min
Ikäraja: K18
Päärooleissa:
Jennifer Lopez - Terri Flores
Jon Voight - Paul Serone
Ice Cube - Danny Rich
Jonathan Hyde - Warren Westridge
Owen Wilson - Gary Dixon
Kommentit
Lähetä kommentti