Hannibal



Kymmenen vuotta Hannibal Lecterin vankilapaon jälkeen Clarice Starling saa tältä kirjeen. FBI ja Starling ryhtyvät välittömästi jäljittämään Lecteriä, mutta tämän jäljillä on muitakin, jotka tahtovat napata miehen ensimmäisenä. Yksi heistä on Lecterin ainoa eloon jäänyt uhri Mason Verger, joka tahtoo Lecterin itselleen kostaakseen tämän teot.

Hannibal on Ridley Scottin ohjaama elokuva vuodelta 2001. Se perustuu Thomas Harrisin samannimiseen romaaniin vuodelta 1999 ja on jatko-osa vuoden 1992 elokuvalle Uhrilampaat.

Uusi elokuva Hannibal Lecter -sarjaan oli ollut suunnitteilla jo hyvän aikaan, kun Harrisin romaani ilmestyi ja elokuvan teko pääsi todella vauhtiin. Vuosi Hannibalin jälkeen ilmestyi vielä Punainen lohikäärme (2002), joka sijoittuu aikajanalla ennen elokuvaa Uhrilampaat, ja muutama vuosi sen jälkeen vielä esiosa Nuori Hannibal (2007).

Jodie Foster oli estynyt palaamaan Clarice Starlingin rooliin. Huhut kertoivat tuolloin, että hän olisi pitänyt Hannibalin tarinaa ja käsikirjoitusta huonona, mutta tosiasiassa hän oli kiinnitettynä toiseen elokuvaan samaan aikaan. Hänet korvaa Julianne Moore, joka on varsin hyvä jatkaja Starlingin rooliin. Anthony Hopkins sen sijaan on se ainoa ja oikea Hannibal Lecter. Hän onneksi pystyi jatkamaan roolissaan, sillä häntä ei kyllä voi korvata kenelläkään. Itse en edes pysty näkemään roolissa ketään muuta.

Gary Oldman on täysin tunnistamaton roolissaan inhottavana Mason Vergerinä ja Ray Liottan esittämän Paul Krendler on aivan yhtä raivostuttava kuin kirjassakin. Etsivä Rinaldo Pazzia esittävä Giancarlo Giannini näyttää omaan silmääni todella tutulta, mutta en edes hänen IMDb-sivuaan selailemalla päässyt selville, missä olen hänet aikaisemmin nähnyt (ja ei, en ole katsonut niitä James Bondeja, joissa hän on ollut). Romaanissa suuressa roolissa ollut Masonin sisko Margot Verger on poistettu elokuvasta kokonaan.

Elokuvan tapahtuma-aika tuntuu noin viikolta, vaikka ainakin kirjassa se oli useita kuukausia. Samoin on varmaan myös elokuvassa, mutta tapahtumat tuntuvat menevän todella tiiviissä tahdissa. Yli kaksituntinen elokuva tuntui reilun tunnin mittaiselta, joten hyvin se ainakin onnistui pitämään mielenkiinnon yllä.

Erityisesti elokuvan loppupuolella tapahtumat eroavat jonkin verran romaanin tapahtumista, mutta oikeastaan se ei edes häirinnyt minua. Yleensä liialliset eroavaisuudet alkuperäisteokseen ovat minulle punainen vaate, mutta romaanin juuri lukeneena tiedostan sen, että tietyt asiat kirjasta olisi voinut olla todella vaikeaa saada toimimaan valkokankaalla. Romaanin aika absurdi lopetus on muutettu ja täytyy sanoa (tämän harvoin kuulee minun suustani), että pidän elokuvan lopetuksesta enemmän. Tietyiltä osin se antaa tapahtumille paremman päätepisteen, etenkin Masonin suhteen.

Dvd-version suomenkieliset tekstitykset valitettavasti häiritsivät katsomiskokemustani, sillä ne olivat suorastaan ala-arvoiset. Esimerkiksi Clarice Starling oli moneen kertaan muuttunut Clarenceksi ja New England oli suomennettu Uusi-Seelanti. Siis oikeasti. Olisivat voineet edes yrittää. Tai hankkia jonkun oikolukemaan tekstitykset ennen dvd:n julkaisua. Olisi varmaan pitänyt vain suosiolla laittaa tekstitykset pois päältä.

Hannibal on ihan toimiva päätös elokuvasarjalle, vaikkei ylläkään edeltäjänsä tasolle. Mutta alkuperäisteoskaan ei ole yhtä suoraviivainen vaan paljon rönsyilevämpi kuin Uhrilampaat, mikä saattaa tehdä elokuvankin rakenteesta hieman sekavan oloisen. Joka tapauksessa elokuva on visuaalisesti näyttävä kokonaisuus ja taitavien näyttelijöiden työtä katsoo aina mielellään.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 48. Elokuvassa on taideteos (esillä useitakin Firenzen Palazzo Vecchiossa olevia)




Hannibal

Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: David Mamet ja Steven Zaillian, Thomas Harrisin romaanin pohjalta
Sävellys: Hans Zimmer
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2001
Kesto: 126 min
Ikäraja: K18
Päärooleissa:
Julianne Moore - Clarice Starling
Anthony Hopkins - Hannibal Lecter
Gary Oldman - Mason Verger

Kommentit