31/31: Ikisuosikki - Uinu, uinu lemmikkini

Creedin perhe, isä Louis, äiti Rachel, lapset Ellie ja Gage sekä kissa Church, muuttavat Chicagosta Ludlowin pikkukaupunkiin. Talon takaisesta metsästä löytyy lemmikkien hautausmaa, mikä ajaa etenkin Rachelin tolaltaan, sillä hän on traumatisoitunut lapsena näkemästään siskonsa kuolemasta. Perheen kissa Church kuolee jäätyään auton alle. Naapurin pappa Jud Crandall opastaa Louisin hautaamaan kissan vanhalle micmac-intiaanien hautausmaalle, joka sijaitsee lemmikkien hautausmaan takana. Kissa palaa, mutta erilaisena kuin ennen. Pian jokaisen vanhemman painajainen käy toteen, kun myös pieni Gage jää rekan yliajamaksi. Hautajaisten jälkeen Louis löytää itsensä kantamasta poikansa ruumista lemmikkien hautausmaan taakse kohtalokkain seurauksin.

Uinu, uinu lemmikkini on Mary Lambertin ohjaama elokuva vuodelta 1989. Se perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin vuodelta 1983. Elokuva on saanut myös jatko-osan Uinu, uinu lemmikkini 2 (1992) ja vuonna 2019 ensi-iltansa sai elokuvan uudelleenfilmatisointi. Ensimmäisen osan, kirjan ja uudelleenfilmatisoinnin eroista olen aiemmin kirjoittanut täällä. Lyhennetty versio postauksesta on se, että lähinnä vihasin uudelleenfilmatisointia, en pitänyt siihen tehdyistä muutoksista ja minusta tuntui, ettei se pysynyt lainkaan uskollisena kirjalle ja tuhosi kaiken, mikä kirjassa oli tärkeää.

Kuten Carrien (1976) kohdalla, myöskään tämän elokuvan suhteen ei ole varmaan kenellekään jäänyt epäselväksi, että Uinu, uinu lemmikkini on yksi suosikkikauhuelokuviani koskaan. Kirja, johon elokuva pohjautuu, on oma suosikkini Stephen Kingin kirjoista. Siihen oli syynsä, miksi jätin Uinu, uinu lemmikkini viimeiseksi Halloween Countdownin elokuvaksi. Koska tiesin rakastavani tätä ja tahdoin päättää haasteen elokuvaan, jonka jo etukäteen tiedän hyväksi. Eihän se toki olisi kivaa lopettaa huonon elokuvan tuottamaan pahaan mieleen.

Stephen King on sanonut, että Uinu, uinu lemmikkini on yksi niitä harvoja hänen omia teoksiaan, joita hän on itse pelännyt. King kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen, mikä varmasti on suurimpana syynä siihen, että elokuva tavoittaa niin hienosti romaanin tunnelman ja ajatuksen. Monien King-adaptaatioiden tapaan hän tekee myös tässä cameo-roolin, tällä kertaa pappina.

Uinu, uinu lemmikkini on sekä elokuvana että kirjana piinaavan ahdistava, elokuva on sitä aina lemmikkien hautausmaalla kuvatuista alkuteksteistä saakka. Olisin mielelläni katsonut pidempäänkin. Tuntui, että tunti ja neljäkymmentä minuuttia oli ohitse aivan hetkessä. Uinu, uinu lemmikkini panostaa aavemaisen tunnelman luontiin, eikä lähde pelailemaan typerillä äkkisäikäytyksillä.

Olen katsonut elokuvan ensimmäisen kerran kolmentoista vuoden ikäisenä, lähes heti sen jälkeen, kun olin saanut kirjan luettua loppuun. Sen jälkeen Uinu, uinu lemmikkini on tullut katsottua useampaan otteeseen, eikä se koskaan käy tylsäksi. Nyt aikuisena ja itse vanhempana on helpompi ymmärtää Louisin motiiveja ja jopa samaistua hänen tunteisiinsa. Louisin ensireaktio Gagen kuolemaan raastaa sydämen pohjalta saakka. Vanhemman tuska lapsensa kuolemasta on niin valtava, että Louis on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen pienen poikansa takaisin muistamatta sitä, että kuolleiden pitäisi antaa levätä rauhassa.

Ei Uinu, uinu lemmikkini täysin virheetön ole. Elokuvassa on joitakin pieniä mokia, joita ei toki välttämättä huomaa, ellei katso tarkasti. Esimerkiksi yhdessä kuvassa Gagen hautakiven edessä on kukkia, seuraavassa kuvassa ei enää olekaan. Mutta vastaavia virheitä voi löytää mistä tahansa elokuvasta.

Näyttelijät ovat pääasiallisesti uskottavia rooleissaan. Dale Midkiffin näyttelemää Louisia on monessa yhteydessä sanottu värittömäksi ja ilmeettömäksi, mutta ainakin itseni oli helppo nähdä Louisissa koko tunteiden skaala. On totta, että Gagen kuoleman jälkeen hän voi vaikuttaa tunteettomalta, mutta kuinka moni shokissa oleva ihminen ei vaikuttaisi? Denise Crosbyn näyttelemä Rachel sen sijaan vaikuttaa jopa omaan silmään alussa oikeasti tunteettomalta ja jopa kylmältä. Hän ei edes kutsu miestään tämän nimellä vaan tohtoriksi. Rachelin taustalta paljastuu kuitenkin suuri trauma, joka osaltaan selittää tämän jähmeyden.

Me Hirviöt -sarjasta (1964-66) tuttu Fred Gwynne on loistava valinta Jud Crandallin rooliin. Hän nousee Louisille eräänlaisen isähahmon asemaan, mutta valitettavasti elokuvassa ei paljoa paneuduta kaksikon väliseen ystävyyteen. Brad Greenquist haamu Victor Pascow'na yrittää suojella Louisia perheineen, mutta oikeastaan tuo mukaan vain (ehkä tahallista, ehkä tahatonta) koomisuutta. Lapsinäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan, erityisesti Miko Hughes Gagena on suorastaan syötävän suloinen.

Uinu, uinu lemmikkini herättää varmasti nostalgisia tuntemuksia niissä, jotka ovat sen ilmestymisen aikoihin nähneet, mutta se toimii hyvin vielä tänäkin päivänä. Erikoistehosteet eivät tunnu mitenkään liian kömpelöiltä, tarina on kiinnostava ja sitä seuraisi mielellään pidempäänkin. Ja mikä kaikkein tärkeintä - elokuva pysyy uskollisena kirjalle sekä sen teemoille.

Uinu, uinu lemmikkini | Pet Sematary

Ohjaus: Mary Lambert

Käsikirjoitus: Stephen King, oman romaaninsa pohjalta

Sävellys: Elliot Goldenthal

Tuotantomaa: Yhdysvallat

Julkaisuvuosi: 1989

Kesto: 98 min

Ikäraja: K15

Pääosissa:

Dale Midkiff - Louis Creed

Fred Gwynne - Jud Crandall

Denise Crosby - Rachel Creed