3/31: Yliluonnollinen kauhu - Darkness


Amerikkalainen perhe muuttaa taloon Espanjan maaseudulla. Pian muuton jälkeen perheen isä alkaa saada sairaskohtauksia, jollaisia hän ei ole saanut enää vuosikausiin. Hän muuttuu aggressiiviseksi ja mieleltään hyvin epävakaaksi. Perheen teini-ikäinen tytär vaistoaa, että talossa on jotakin outoa, joka tahtoo satuttaa hänen pikkuveljeään, mutta äiti ja isä vaikuttavat asian suhteen täysin välinpitämättömiltä, vaikka veljen kaulaan alkaa ilmestyä mustelmia ja tämä piirtelee kuvia kuolleista lapsista.

Darkness on espanjalaisen Jaume Balaguerón ohjaama yliluonnollinen kauhuelokuva, joka julkaistiin Euroopassa vuonna 2002. Elokuvan Yhdysvaltojen levitysoikeudet ostanut Miramax jostakin syystä panttasi julkaisua Yhdysvalloissa jopa kahden vuoden ajan ja julkaisi sen vasta vuonna 2004 ja silloinkin hyvin rankalla kädellä editoituna.

Olen nähnyt Darknessin kerran, noin 13 vuotta sitten ja muistan silloin tykästyneeni siihen kovasti. Kun sitten kerran löysin sen dvd:llä oli se tietenkin pakko ostaa, mutta katsottua sitä ei ole kertaakaan sen jälkeen tullut. Tämän haasteen myötä oli siis hyvä tilaisuus kaivaa yli kymmenen vuotta sitten tykätty ja aivan liian monta vuotta hyllyssä pölyttynyt elokuva jälleen esille. Ja kyllä siitä sen verran on tullut ilmeisesti pidettyä, että joitakin kohtauksia oli jäänyt mieleenkin.

Darkness on hyvin perinteinen kummitustalotarina: perhe muuttaa vanhaan taloon, jossa alkaa tapahtua outoja ja perheen pikkupoika piirtelee pelottavia kuvia. Ohjaaja itse on sanonut suurimpien vaikuttimiensa elokuvanteossa olleen Amityville Horror (1979) ja Hohto (1980), itse löysin siitä yhtymäkohtia muun muassa elokuviin Rosemaryn painajainen (1968) ja Hereditary (2018).

Elokuva alkaa luoda pahaenteistä tunnelmaa alusta lähtien ja onnistuu tavoittamaan sen melko nopeasti. Kuvat, valot ja musiikki yhdessä saavat aikaiseksi yhdistelmän, joka karmii selkäpiitä. Näyttelijät puolestaan ovat valitettavan tasapaksuja rooleissaan, lukuun ottamatta ehkä Lena Olinia, joka ainoana jäi jälkeenpäin mieleen.

Harmillisesti Darkness ei missään vaiheessa anna kunnon selitystä tapahtumilleen ja hahmojen käytöskin tuntuu toisinaan olevan täysin epäjohdonmukaista, mutta tästä voi syyttää ainoastaan käsikirjoitusta (ja ehkä leikkausta, jos leikkauspöydälle on jätetty jotakin tärkeää, joka selittäisi tapahtumia paremmin). Myös lopetus sai leuan hieman loksahtamaan auki, kun ajattelin, että eihän tämä nyt oikeasti voi näin loppua. Siitä huolimatta Darkness on silti vähintäänkin yhden katsomiskerran arvoinen elokuva ja loppujen lopuksi, jos juoniaukkoja ei oteta huomioon, varsin pätevä kummitustalopelottelu.


Yliluonnollinen kauhu on kauhun alagenre, joka pelottelee katsojiaan nimensä mukaisesti yliluonnollisilla asioilla kuten kummituksilla, vampyyreilla, noidilla ja demoneilla. Genren elokuvissa usein on myös uskonnollisia elementtejä ja yleisiä teemoja ovat erilaiset riivaukset, noituus, paholainen sekä kuolemanjälkeinen elämä. Myös erilaiset hirviöelokuvat menevät yleensä tämän genren alle. Tunnettuja yliluonnollisia kauhuelokuvia ovat muun muassa Manaaja (1973), Poltergeist (1982) ja Kirottu (2013).


Darkness

Ohjaus: Jaume Balagueró
Käsikirjoitus: Jaume Balagueró ja Fernando de Felipe
Sävellys: Carles Cases
Tuotantomaa: Espanja, Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2002
Kesto: 98 min
Ikäraja: K15
Pääosat:
Lena Olin - Maria Rua
Anna Paquin - Regina Rua
Iain Glen - Mark Rua
Stephan Enquist - Paul Rua

Kommentit