Carrie White on pahasti koulukiusattu 16-vuotias. Kiusaaminen eskaloituu pahasti erään liikuntatunnin jälkeen koulun pukuhuoneessa, ja Carrie havahtuu siihen, että hänellä on uinuvia, telekineettisiä kykyjä. Sue Snell katuu pukuhuoneen tapahtumia ja hyvittääkseen tapahtunutta saa poikaystävänsä Tommyn pyytämään Carrien seuralaisekseen koulutansseihin. Koulusta määräajaksi erotettu Chris Hargensen puolestaan huokuu raivoa ja on päättänyt antaa Carrielle opetuksen.
Carrie on Kimberly Peircen ohjaama elokuva vuodelta 2013. Se pohjautuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin vuodelta 1974 ja on peräti kolmas adaptaatio saman kirjan pohjalta, ensimmäinen ilmestyi vuonna 1976 ja toinen vuonna 2002.
Ei ole mikään salaisuus, että Brian De Palman ohjaama Carrie (1976) on yksi suosikkikauhuelokuvistani. Carrie oli myös ensimmäinen Stephen Kingin romaani, jonka koskaan luin. Ikää minulla oli silloin yksitoista vuotta.
Olen nähnyt tämän uusimman elokuvan kerran, noin kymmenen vuotta sitten, enkä silloin juurikaan siitä pitänyt. Täytyy kuitenkin antaa elokuville aina toinenkin mahdollisuus. Carrie on nykypäivään tuotu moderni adaptaatio Kingin teoksesta. Modernia otetta lukuun ottamatta se ei kuitenkaan tuo oikeastaan mitään uutta tarinaan itseensä ja tuntuukin lähinnä vain vanhan toisinnolta. Adaptaationa se on alkuperäisteokselle hyvin uskollinen ja siinä on paljon samaa kuin vuoden 1976 elokuvassa. Jopa siis samoja repliikkejä ja samalla tavoin tehtyjä kohtauksia. Myös kirjasta eroavat kohtaukset on ratkaistu hyvin paljon samoilla tavoin kuin ensimmäisessä elokuvassa.
Carriehan on ainakin itselleni vain äärettömän surullinen elokuva, eikä tämäkään versiointi tee sen suhteen poikkeusta. En tiedä, voiko kukaan katsoa kohtausta, jossa Carrien murtumispiste saavutetaan, tuntematta edes vähän pahaa oloa tai sääliä. Kiusaamisesta tulee, jos mahdollista, vielä astetta julmempaa modernin teknologian ansiosta. Itse en kuivin silmin ole kyennyt selviytymään kyseisestä kohtauksesta kumpaakaan versiota katsoessani. Kauhun elementit Carriessa loistavat poissaolollaan aina tähän kyseiseen huippukohtaan asti.
Chloë Grace Moretz tekee oivallista työtä nimiroolissa Carriena, vaikka onkin omasta mielestäni liian kaunis Carrien rooliin. Hän kuitenkin onnistuu saamaan katsojan unohtamaan tämän seikan aina koulutanssiaiskohtaukseen asti. Carrie ei teoistaan huolimatta missään nimessä ole tarinan hirviö vaan oikeastaan ennemmin anti-sankari. Elokuvan todelliset hirviöt ovat muualla, Portia Doubledayn esittämän Chris Hargensenin ja muiden kiusaajien hahmoissa, mutta pahuuden todelliset juuret ovat Carrieta kaikkein lähimpänä. Kiihkouskovainen tyranniäiti Margaret White, jota esittää Julianne Moore, on tyyppiesimerkki ääriuskovaisuuden vaaroista. Margaret on läpi tyttärensä elämän kohdistanut tähän sekä fyysistä, henkistä että uskonnollista väkivaltaa. Hän manipuloi Carrieta emotionaalisesti ja jopa satuttamalla itseään saadakseen tyttären toimimaan tahtonsa mukaan. Julianne Moore tekee upeaa työtä henkisesti erittäin epätasapainoisen hahmonsa roolissa ja jotenkin näen hänessä paljon samaa kuin vuonna 1976 saman roolin tehneessä Piper Lauriessa.
Carrien uusimmassa elokuvaversiossa on paljon hyvää, mutta en ole oikein varma, onko tämä uudelleenfilmatisointina kuitenkaan niin tarpeellinen. Ainoa asia oikeastaan, mitä se tuo lisää, on vain sen modernimpi ote. Eivätkä suuret, näyttävät efektit korvaa sitä, mikä tunnelmassa menetetään, kun on alettu kikkailla liikaa tietokone-efekteillä. Näyttelijät kuitenkin tekevät työnsä hyvin ja pintapuolisesti elokuvassa on muutoinkin kaikki kunnossa.
Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 2. Elokuva, joka sijoittuu kouluun
Carrie
Ohjaus: Kimberly Peirce
Käsikirjoitus: Lawrence D. Cohen ja Roberto Aguirre-Sacasa, Stephen Kingin romaanin pohjalta
Sävellys: Marco Beltrami
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2013
Kesto: 99 min
Ikäraja: K15
Päärooleissa:
Chloë Grace Moretz - Carrie White
Julianne Moore - Margaret White
Kommentit
Lähetä kommentti