17-vuotias Villemo Kalebintytär Elistrand, yksi Jääkansan kolmesta valitusta, rakastuu päätä pahkaa pahamaineiseen Mustanmetsän Eldariin. Villemon rakkaus ajaa hänet etsimään voutia pakoon lähtenyttä Eldaria ja lopulta hän tulee sekaantuneeksi niin kapinaliikkeeseen kuin myös mustanmetsäläisten ja wallarilaisten väliseen verikostoon.
Talvimyrsky on Margit Sandemon kirjoittama romaani vuodelta 1983. Se on kymmenes kirja hänen 47-osaiseen Jääkansan tarina -sarjaansa.
- Tähän tahdon päätykirjoituksen, hän sanoi vallattomasti. - Ja tietenkin hiukan veistoskoristeita. Olen ajatellut, että siinä lukisi "Tässä nukkuu maailman onnellisin ihminen".
Lähes kahden vuoden tauon jälkeen palasin yhden suosikkikirjasarjani, Jääkansan tarinan, pariin. Silloin pari vuotta sitten sarjan lukeminen jäi kesken puhtaasti vain siitä syystä, että tiesin seuraavaksi luvassa olevan useampi kirja juuri siitä hahmosta, josta en jaksaisi lukea.
Enkä kyllä suoraan sanottuna olisi jaksanut vieläkään. Villemo ei tosiaan lukeudu suosikkihahmoihini - päin vastoin, hän on itselleni koko 47-osaisen kirjasarjan kaikista päähenkilöistä itselleni kenties kaikkein vastenmielisin luettava. Ei sillä, että hänessä hahmona mitään pahaa olisi, mutta itse olen jo aiemminkin kyllästynyt hänen haihatteluihinsa ja jahkailuihinsa varsin nopeasti.
Hassua sinällään, että Villemoa useaan otteeseen verrataan Soliin, joka puolestaan on oma suosikkihahmoni sarjassa. Villemossa toki on samaa henkeä kuin Solissa. Hän on Solin kaltainen, mutta kuitenkin vailla Solin veikeää karismaa. Enkä täysin käsitä sitäkään, miksi Villemon tarinalle on tarvittu peräti neljä eri kirjaa, kun muut paljon kiinnostavammat hahmot saavat ehkä yhden, jos sitäkään. Sol sai omalle tarinalleen vain Syvyyden kutsun (1982).
Hän tiesi, että Villemo oli suuri arvoitus Jääkansan kolmen keltasilmäisen nuoren joukossa. Muiden kahden lahjat olivat ilmeiset. Mutta Villemo...? Oliko rauhaton mielenlaatu ainoa merkki? Eikö häneen kätkeytynyt mitään muuta? Jotakin sellaista, jota he kaikki pelkäsivät? Jotakin, joka jonakin päivänä murtautuisi esiin?
Talvimyrsky ei siis hahmojen (tai päähahmon) vuoksi ollut minulle millään tapaa mieluisa tai kiinnostava luettava, mistä johtuen lukemisessa kestikin useita päiviä. Normaalisti kun luen yhden osan päivässä tai parissa. Samaan aikaan tiesin, että tämä on vain alkusoittoa ja samaa on luvassa vielä kahden (tai periaatteessa kolmen) kirjan verran. Mutta pakkohan ne on kärsiä läpi, sillä hyvin pian niiden jälkeen on luvassa sarjan kiinnostavimmat osat.
On kirjassa toki hyviäkin hetkiä, kuten eräs loppupuolella tapahtuva pelastusoperaatio sekä sen tulos. Dominic ja Niklas, jotka Villemon ohella myös ovat Jääkansan valittuja, ovat kiinnostavia hahmoja ja olisin mieluusti lukenut paljon enemmän tarinaa heidän näkökulmastaan. Vaikka toki, ehkä siellä Villemon päässä tapahtui enemmän ja olisi voinut olla ehkä tylsää lukea ympäriinsä vailla päätä ja häntää pyörivistä Dominicista ja Niklaksesta.
Siellä riippui jotakin, joka hiljalleen huojui edes takaisin puun oksasta. Onneksi lehvästö peitti suurimman osan päätä ja muutoinkin oli niin pimeää, etteivät he pystyneet erottamaan yksityiskohtia. Kuitenkin he näkivät vartalon ja jalat, pitkät ja avuttomat...
**
Margit Sandemo (o.s. Underdal, 23.4.1942-1.9.2018) oli norjalais-ruotsalainen kirjailija, joka on erityisen tunnettu nuorille aikuisille suunnatuista moniosaisista romaanisarjoistaan Jääkansan tarina ja Noitamestari. Sandemon isänisä oli kirjallisuuden Nobelilla palkittu runoilija ja kirjailija Bjørnstjerne Bjørnson ja äiti ruotsalainen kreivitär Elsa Reuterskiöld, joka kuului Vaasasta kotoisin olevaan Oxenstierna-aatelissukuun.
Jääkansan tarinan pohjalta on yritetty useaan otteeseen tehdä elokuva tai televisiosarja, mutta yritykset eivät ole koskaan johtaneet mihinkään. Jääkansan tarinan ensimmäisen kolmen romaanin pohjalta on tehty musikaali, joka sai ensi-iltansa drammenilaisessa Saetre Danseteaterissa vuonna 1999.
Margit Sandemo: Jääkansan tarina: Talvimyrsky (Sagan om Isfolket: Vinterstorm), 1983. Suomentanut Marja Mahlamäki. 252 s.
Helmet-lukuhaasteeseen numerolla 29. Kirjassa valehdellaan
Kommentit
Lähetä kommentti