Pahasti velkaantuneet ihmiset ottavat osaa peliin tavoitteenaan suuri rahapalkinto. Nuo 456 pelaajaa kuljetetaan tajuttomina saarelle, jossa he joutuvat pelaamaan tuttuja lasten pelejä - ainoa poikkeus on vain, että tällä kertaa pelin häviäjä kuolee, kunnes jäljellä on enää yksi voittaja.
Squid Game on Hwang Dong-hyukin luoma ja ohjaama sarja. Sarja sai ensi-iltansa Netflixissä syyskuussa 2021 ja marraskuuhun mennessä siitä oli tullut Netflixin katsotuin sarja syrjäyttäen aiemmin paikkaa pitäneen Bridgertonin.
En muista, missä vaiheessa kuulin Squid Gamesta, mutta kyllähän se alkoi kiinnostaa sitä mukaa, kun suosio kasvoi ja sarjasta muodostui ilmiö. Yleensä pyrin parhaani mukaan välttelemään suosittuja asioita, mutta kun Squid Gamea alettiin verrata sellaisiin elokuviin kuin Saw (2004) ja Battle Royale (2000), mielenkiinto heräsi kunnolla. Ylipäätään, jos sarjan tai elokuvan sanotaan olevan etenkin Sawin kaltainen, tahdon sen silloin katsoa. Kuolemanpelit ovat aina kiinnostavia, etenkin psykologisella tasolla.
Ja kyllähän se Squid Game sitten oli katsomisen arvoinen. Sarjalla kestää kolmen ensimmäisen jakson verran käynnistyä kunnolla, neljännen jakson katsottuaan sitä ei malttaisi enää millään lopettaa vaan katsoa kaikki loput jaksot putkeen. Jaksoja on onneksi vain yhdeksän, joista jokainen kestää 50-60 minuuttia, yhtä 30-minuuttista poikkeusta lukuun ottamatta.
Hitaasta käynnistymisestään huolimatta Squid Game on siis hyvin mukaansatempaava sarja, joka on onnistunut kohuakin aiheuttamaan. Ympäri maailman (myös Suomessa) on kohuttu siitä, kuinka pienet lapset leikkivät sarjasta tuttuja leikkejä. No, onhan kyseessä toki perinteisiä lasten leikkejä, muun muassa ensimmäisessä jaksossa nähtävä liikennevalopeli on eräänlainen variaatio Suomessa peili-nimellä tunnetusta leikistä. Toisaalta taas, jos Squid Gamea ovat lapset päätyneet katsomaan, voi syyttävän sormen kääntää huoltajia kohti. Sarjan ikäraja on kuitenkin K16, ja on vanhemman tehtävä valvoa, mitä oma lapsi katsoo.
Ja joo, tiedän - joskus se valvonta pettää ja joskus kukaan ei vain välitä. Joskus se lapsi on yksin kotona ja päätyy katsomaan tai lukemaan jotakin kiellettyä. En lähtisi välittömästi tuomitsemaan, kun itsekin muistan reilusti alaikäisenä katsoneeni K18-merkittyjä elokuvia.
Squid Gamessa nähdään jonkin verran väkivaltaa ja gorea, mutta sillä ei millään tapaa mässäillä missään kohtaa tai pyritä saamaan katsojaa tuntemaan ällötystä. Se vain kuuluu pelin henkeen ja siinä se.
Jokaisessa kuolemanpelissä on jokin panos. Joissakin se on vain oma henki, joissakin mukana on myös jotain muuta. Squid Gamessa kilpailijat kilpailevat suuresta määrästä rahaa ja kysymys kuuluukin, kuinka pitkälle kukakin on valmis menemään voittaakseen. Onko ihminen valmis laittamaan oman henkensä alttiiksi pienestä mahdollisuudesta voittaa, onko tämä valmis jopa tappamaan muita? Mikä ylipäätään ajaa ihmisen niin epätoivoiseen tilanteeseen, että ottaa osaa kuolemanpeliin ja vapaaehtoisesti jopa palaa takaisin päästyään jo kerran pois? Jaksojen kuluessa kysymyksiin saadaan muutamien tärkeimpien hahmojen osalta vastaus.
Sarjassa nähdään runsas kirjo erilaisia hahmoja, joilla jokaisella on omat motiivinsa ja persoonallisuutensa. Alkuun tuntuu, että päähahmoja on jopa liikaa ja heidät sekoittaa jatkuvasti keskenään, mutta mitä pidemmälle jaksoissa pääsee, sitä helpompi hahmot on muistaa, kun heidän erilaiset persoonallisuutensa pääsevät enemmän esiin. Pääosassa on Lee Jung-jaen näyttelemä Seong Gi-hun, joka on pahasti velkaantunut ja tahtoo rahat voidakseen saada tyttärensä huoltajuuden.
Omaksi suosikikseni nousi Jung Ho-yeonin näyttelemä salaperäinen Kang Sae-byeok, jolla on vaikeuksia luottaa ihmisiin ympärillään ja joka tarvitsee rahat perhettään auttaakseen. Pääosissa on toki muitakin, niin mukavia kuin erittäin ärsyttäviäkin hahmoja. On hahmoja, jotka saavat verenpaineen nousemaan jo pelkästään ilmestymällä ruutuun ja hahmoja, joiden todellinen luonto alkaa vasta pelin kuluessa paljastua.
Alusta saakka on valitettavan selvää, että ne hahmot, joista on kerrottu enemmän, tulevat selviämään pelissä hyvin pitkälle. Alkupuolen peleissä kuolee vain vähäpätöisempiä hahmoja, joista ei kerrota edes nimiä. Yllätyksellisyyttä olisi varmasti lisännyt, jos edes osa päähahmoista olisi kuollut jo ensimmäisissä peleissä. Päähenkilö Seong Gi-hun puolestaan selviytyy peleistä aina viimeisten joukossa ja viime sekunnilla, mitä on lopulta aika rasittavaa seurata, kun tietää jo valmiiksi, mitä tulee tapahtumaan. Välillä olisi voinut jonkun muunkin hahmon laittaa viimeiseksi, sillä tällä tapaa siitä tulee vain tarinan oma klisee.
Squid Game on, kuten jo aiemmin sanoin, katsomisen arvoinen sarja, joka kiehtoo kovasti psykologisella tasolla, kun alkaa miettiä syvemmin hahmojen motiiveja ja tekemisiä. Mukaansatempaavassa sarjassa on paljon mielenkiintoisia hahmoja, joista jokainen on oma persoonallisuutensa, eikä yksikään huku muuhun massaan ja jokainen saa kiitettävästi ruutuaikaa. Squid Gamea voin suositella kaikille (yli 16-vuotiaille), jotka eivät hätkähdä ajoittain jopa hieman brutaalilta tuntuvaa väkivaltaa.
Squid Game
Ohjaus ja käsikirjoitus: Hwang Dong-hyuk
Sävellys: Jung Jae-il
Tuotantomaa: Etelä-Korea
Julkaisuvuosi: 2021
Jaksoja: 1. tuotantokausi, 9 jaksoa
Ikäraja: K16
Pääosissa:
Lee Jung-jae - Seong Gi-hun
Park Hae-soo - Cho Sang-woo
Jung Ho-yeon - Kang Sae-byeok
Kommentit
Lähetä kommentti