Vuonna 1971 noviisi Margaret saapuu Vizzardelin orpokotiin Roomaan työskennelläkseen siellä ennen nunnalupauksensa antamista. Orpokodissa hän tutustuu teini-ikäiseen Carlitaan, jonka ympärillä tuntuu tapahtuvan outoja asioita. Pikkuhiljaa Margaret alkaa pelätä, että Carlitaa vaanii salaliitto, jonka tarkoituksena on tehdä tytöstä äiti Antikristukselle vahvistaakseen kirkon asemaa.
The First Omen on Arkasha Stevensonin ohjaama elokuva vuodelta 2024. Se on esiosa vuoden 1976 elokuvalle Ennustus ja kuudes elokuva Omen-sarjaan.
The First Omen on jopa yllättävän hyvä esiosaksi. Tänä aikana jolloin näitä esiosia ja jatko-osia tehtaillaan vanhoille elokuville suunnilleen liukuhihnalta rahankiilto silmissä, odotukseni eivät todellaan olleet korkeat The First Omenin suhteen. Eihän tämä toki yllä kovinkaan lähelle alkuperäisen elokuvan tasoa, mutta silti se toimii hyvin. Toimisi varmasti vielä paremmin itsenäisenä elokuvana, jolloin alkuperäiselokuvan katsoja ei tietäisi loppuratkaisua jo etukäteen.
Ja loppujen lopuksi sitä vain luulee tietävänsä jotakin sen perusteella, että on nähnyt alkuperäisen elokuvan, mutta oikeasti sitä ei tiedä paljon mitään. Katsoja ei tiedä tarinaa Damienin synnyn takana, mitkä olivat olosuhteet ja mikä oli hänen äitinsä tarina. Mukana on muutama twisti, jotka tuovat lisäpotkua muutoin ennalta-arvattavaat elokuvaan. Vaikka joitain näistäkin twisteistä osaa odottaa. Pari mukana olevaa bodyhorror-kohtausta toimivat erinomaisesti, eritoten se ensimmäinen. Useampi kohtaus kumartaa alkuperäiselokuvan suuntaan toimien lähinnä fan servicenä.
Nell Tiger Free tarjoilee voimakkaan roolisuorituksen nunnakokelas Margaretina. Margaret on itsekin orpo ja on elänyt elämänsä kirkon ylläpitämässä orpokodissa, kuten myös Carlita, johon hän tutustuu. Carlitaa näyttelee Nicole Sorace. Margaretilla on oma pimeä menneisyytensä orpokodin ajoilta ja se palaa aika ajoin kummittelemaan hänelle, ja pian Margaret huomaa, että Carlitalla on hyvin samankaltaisia kokemuksia. Sônia Braga näyttelee sisar Silvaa, joka on abbedissana Vizzardelin orpokodissa. Hän on hahmona aika yksiulotteinen ja pahaenteinen jo alusta asti, mistä syystä häntä osaa epäillä jo varhain jonkinlaisista vääryyksistä. Ralph Ineson tekee rooliin isä Brennanina, joka on hahmona tuttu jo alkuperäisestä elokuvasta, joten hänen puolestaan ei jaksa edes jännittää. Ineson toki tekee roolinsa hyvin. Vankkaa kokemusta mukaan tuovat konkarinäyttelijät Bill Nighy ja Charles Dance rooleissaan kardinaali Lawrencena ja isä Harrisina, joista erityisesti jälkimmäinen jää todella pieneen osaan.
The First Omen on esiosana ihan toimiva, mutta kompastuu juuri siihen, mihin esiosat yleensäkin - katsoja tietää jo, mitä tuleman pitää ja kenen vuoksi ei tarvitse jännittää, koska hän on jo mukana alkuperäisessä elokuvassa. Elokuvassa on pari hölmöä äkkisäikäytystä, joiden osaa arvata olevan tulossa ja siksi ne eivät edes säikäytä. Tunnelmaa on onnistuttu kyllä luomaan hyvin, mistä syystä äkkisäikäytyksetkin tuntuvat täysin turhilta - painostava tunnelma toimisi paremmin ilman niitä. Mark Korven, joka on säveltänyt useita kauhuelokuvia, tekee takuuvarmaa työtä ja onnistuu musiikillaan tehostamaan tunnelmia entisestään. Jonkinlaista viestiä The First Omen yrittää välittää naisen asemasta, itsemääräämisoikeudesta ja tukahdutetusta seksuaalisuudesta, mutta ne jäävät teemoina aika valjuiksi.
The First Omen
Ohjaus: Arkasha Stevenson
Käsikirjoitus: Tim Smith, Arkasha Stevenson ja Keith Thomas
Sävellys: Mark Korven
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2024
Kesto: 119 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Nell Tiger Free - Margaret
Ralph Ineson - isä Brennan
Kommentit
Lähetä kommentti