20/31: Remake - Ystävät hämärän jälkeen



Vuoden 1983 Los Alamosissa, New Mexicossa 12-vuotiasta Owenia kiusataan koulussa. Owenin naapuriin muuttaa isänsä kanssa asumaan samanikäinen tyttö, Abby, jonka kanssa Owen ennen pitkää ystävystyy. Pian käy kuitenkin ilmi Abbyn olevan vampyyri ja että tämän isä murhaa ihmisiä ja valuttaa näiden veret pulloon ruokkiakseen näin Abbya.

Ystävät hämärän jälkeen on Matt Reevesin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 2010. Se perustuu John Ajvide Lindqvistin samannimiseen romaaniin vuodelta 2004 ja on toinen filmatisointi romaanin pohjalta, ensimmäinen ilmestyi vuonna 2008.

Suoraan sanottuna en tiedä, miten tarpeellinen Ystävät hämärän jälkeen -uudelleenfilmatisointi/uusi adaptaatio on. Se kertoo hyvin pitkälti saman tarinan kuin kaksi vuotta aiemmin julkaistu ruotsalainen elokuva, joka on oikeastaan joka suhteessa parempi. Tämä uudempi elokuva tuntuu olevan lähinnä amerikkalaisyleisölle suunnattu hieman jopa siloitellumpi versio.

Mutta jos mietin tätä elokuvaa yksittäisenä kokonaisuutena, on se kuitenkin oikein mainio vampyyri- sekä coming of age -elokuva. Tunnelmaa on luotu hyvin, koko ajan ilmassa on pahaenteinen tunnelma, eikä väkivaltaakaan ole juuri säästelty. Uutena elementtinä tarinaan on tuotu (tai sitten en vain oikeasti muista sitä ensimmäisestä elokuvasta) hieman kristillisyyttä Owenin äidin kautta sekä poliisin alkaessa tutkia New Alamosissa tapahtuneita murhia, pohtii etsivä mahdollisuutta satanistiseen kulttiin.

Nuoresta iästään huolimatta pääosanäyttelijät Kodi Smit-McPhee ja Chloë Grace Moretz jaksavat kannatella elokuvaa, jonka paino mitä suurimmalta osin lepää heidän harteillaan - yksin ja yhdessä. Owen ja Abby ovat koko tarinan keskiössä, eikä siltä osin muille hahmoille jää kovin paljoa tilaa. Erityisesti aikuishahmot jäävät lähinnä vain statistin rooliin. Juuri ketään aikuista ei tunnu edes kiinnostavan lapset - ei Owen, ei Abby, eikä kukaan muukaan. Tuntuu oudolta, ettei kiusaamiseen juuri reagoida tai edes sen seurauksiin, kun kamelin selkä viimein katkeaa ja Owen puolustautuu väkivalloin. Ainoa, jota kiinnostaa edes vähäsen, on Elias Koteasin näyttelemä etsivä, jota häntäkin kiinnostaa lähinnä vain työnsä puolesta selvittää tapahtuneet, Abbyyn liittyvät, murhat. Owenin kiusaajat, joiden johtajaa näyttelee Dylan Minnette, tekevät loistavaa työtä erittäin vastenmielisten hahmojensa kanssa. Heitä on erittäin helppo vihata.

Ystävät hämärän jälkeen on elokuvana itsessään oikein hyvä ja toimiva. Vertailussa se vain kalpenee ruotsalaiselle, alkuperäiselle vastineelle. Enkä oikein osaa edes sanoa, mikä on se juttu, mikä tästä jää uupumaan, mitä alkuperäisessä elokuvassa kuitenkin on. Tunnelmaa on kuitenkin luotu hyvin ja tarina on saatu toimimaan. Ehdoton helmi elokuvassa kuitenkin ovat nuoret näyttelijät, joiden varaan koko elokuvan tarina ja tunnelma pitkälti rakentuu.




Ystävät hämärän jälkeen | Let Me In

Ohjaus: Matt Reeves
Käsikirjoitus: Matt Reeves, John Ajvide Lindqvistin romaanin pohjalta
Sävellys: Michael Giacchino
Tuotantomaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2010
Kesto: 116 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Kodi Smit-McPhee - Owen
Chloë Grace Moretz - Abby

Kommentit