Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus

Kuudentenatoista syntymäpäivänään Haymitch Abernathy ei juhli, sillä Elonkorjuussa hänet valitaan edustamaan omaa kotivyöhykettään vuotuisessa Nälkäpelissä, yhtenä Vyöhykkeen 12 neljästä tribuutista. Viideskymmenes Nälkäpeli on erityinen, sillä tribuutteja on kaksinkertainen määrä ja areena on entistä armottomampi, minkä myötä myös voittomahdollisuudet ovat pienemmät. Lisäksi Haymitch ajautuu osaksi suurempaa suunnitelmaa, joka onnistuessaan ravistelisi koko Panemin perusteita.

Elokorjuun sarastus on Suzanne Collinsin kirjoittama romaani vuodelta 2025. Se on viides osa Nälkäpeli -sarjaan ja sijoittuu kronologisesti aikajanalla toiseksi.

Syntymäpäivän ja elonkorjuun osumisessa samalle päivälle on se etu, että saa nukkua pitkään. Siihen hyvät puolet sitten jäävätkin. Vapaapäivä koulusta ei riitä hyvittämään arvonnan kauhua. Jos siitä selviytyy, kenenkään ei tee mieli kakkua sen jälkeen, kun on nähnyt, miten kaksi kakaraa viedään teurastettavaksi Capitoliin.

Erilaiset dystopiat ovat aina kiinnostavia ja Nälkäpeli -trilogia lukeutuu teinivuosieni suosikkikirjasarjoihin, joten totta kai uusin romaani täytyi saada käsiin suunnilleen heti, kun mahdollista. Lukemisessa menikin alle kaksi vuorokautta, koska sitä ei vain oikein voinut lopettaa kesken. Jälleen kerran erittäin huono ajatus "lukea vain pari lukua" ennen nukkumaanmenoa.

Tavallaan 50. Nälkäpelin tarina on jo tuttu, jos on lukenut alkuperäisen trilogian ja erityisesti sen toisen osan Vihan liekit (2009). Mutta vaikka tarina pääpiirteissään onkin tuttu, se on silti nähty vain Capitolin suodattimen läpi sellaisena, millaisena Capitol on sen tahtonut kansalaisilleen näyttää. Joten luvassa on lukuisia yllätyksiä ja käänteitä, jotka useaan otteeseen vetävät maton lukijan jalkojen alta. Lukija saa siis tarkemman katsauksen siihen, mitä kulissien takana on tapahtunut ja mitä Capitol ei ole tahtonut näyttää televisiolähetyksissä.

Pudottaudun polvilleni, taivutan selkäni kaarelle, ojennan käsivarret ja syleilen taivasta. Mutta se pimenee äkisti kuin katkaisijasta kääntäen. Metsänpohjasta kuuluu matalaa huminaa. Mikä sen aiheuttaa? Minulle tulee ikävä ennakkoaavistus.

Haymitchin hahmo on tunnistettavissa, vaikka onkin paljon ennestään tuttua Haymitchia nuorempi ja hänessä on jäljellä vielä paljon nuoren ihmisen viattomuutta ja energiaa, jotka vanhemmassa Haymitchissa loistavat poissaolollaan. Hahmon taustat avautuvat lukijalle entistä paremmin ja hänen tarinassaan on hyvin paljon samaa Katnissin tarinan kanssa.

Haymitchin lisäksi mukana on toki myös muita aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Osittain tämä tuntuu hieman fan servicelta, mutta jokaisella on oma tarkoituksensa ja ollakseni rehellinen hihkuin riemusta (en kirjaimellisesti) jokaisen tutun hahmon nimen lukiessani. Tuttuja nimiä tulee sekä alkuperäisen trilogian sekä esiosan Balladi laululinnuista ja käärmeistä (2020) puolelta. Uusina hahmoina lukija pääsee tutustumaan erityisesti Haymitchiin ja äitiin ja pikkuveljeen sekä tyttöystävä Lenora Doveen.

Helene Bützowin käännös Collinsin tekstistä on tasavarmaa työtä. Teksti kuitenkin kärsii monen ensipainoksen ongelmasta - kirjoitusvirheitä on runsaasti; puuttuvia ja ylimääräisiä kirjaimia tai verberjä, kieltolauseita ilman kieltosanaa ja niin edespäin. Punakynälle olisi ollut töitä, mutta jos näiden asioiden ei anna liikaa häiritä, tekstiä on miellyttävää lukea. Tarina itsessään pitää jännitettä yllä alusta loppuun saakka, eikä hellitä hetkeksikään. Monet luvut päättyvät cliffhangeriin, joten lukemista on vaikea lopettaa kesken.

Monessa kohtaa lukiessa aloin miettiä, kuinka paljon Elonkorjuun sarastus selittää auki Haymitchin hahmoa ja taustoja sekä näiden myötä, kuinka paljon ne ovat vaikuttaneet alkuperäisen trilogian vanhempaan Haymitchiin. Nälkäpeli -trilogiassa tapahtuu asioita, jotka ovat takuuvarmasti olleet hänelle erittäin kivuliaita ja triggeröiviä. Myös Haymitch sanoo näissä kirjoissa asioita, jotka nyt käyvät järkeen entistä enemmän ja kumpuavat hänen nuoruudestaan. Enempää ei oikeastaan voi sanoa tekemättä juonipaljastuksia.

Elonkorjuun sarastus kertoo paljon Capitolin propagandasta ja valemediasta. Hyvin ajankohtainen aihe siis. Se ei välttämättä ole tarinana vahvin Nälkäpeli -sarjasta, mutta ei se missään nimessä huonokaan tekele ole. Koskettavat hetket saavat silmät kostumaan, mikä ainakin omalla kohdallani teki lukemisesta ajoittain jopa aika hankalaa, koska en nähnyt lukea tekstiä. Tarina sekoittaa hyvässä suhteessa uutta ja vanhaa, eikä lukijakaan ehdi kyllästyä uusia käänteitä jännittäessään. Haymitchin puolesta ei toki tarvitse niin paljoa jännittää, sillä trilogian lukeneet (tai katsoneet) tietävät hänen olevan yhä elossa 74. ja 75. Nälkäpelin aikaan.

Junan mennessä ohi hän taivuttaa päänsä taakse, huutaa menetystään ja vihaansa tuuleen. Ja vaikka se raatelee minua, vaikka hakkaan ikkunaa käteni mustelmille, olen kiitollinen hänen viimeisestä lahjastaan.

**

Suzanne Collins (s. 10.8.1962) on amerikkalainen kirjailija. Hän aloitti uransa lastentelevisiosarjojen käsikirjoittajana ja julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 1999. Läpimurtonsa kirjailijana Collins kuitenkin teki vasta 2000-luuvn lopulla Nälkäpeli -trilogiallaan. Nälkäpelin lisäksi Collins on kirjoittanut viisiosaisen fantasiakirjasarjan Alismaan tarinat, joista ensimmäinen, Ylismaan Gregor, julkaistiin vuonna 2003.

Romaanin Elonkorjuun sarastus pohjalta on tulossa elokuva, jonka julkaisupäiväksi on asetettu 20. lokakuuta 2026. Elokuvan ohjaa Francis Lawrence, joka on ohjannut myös ensimmäistä lukuun ottamatta kaikki muutkin Nälkäpeli -elokuvat.

Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus (Sunrise on the Reaping), 2025. Suomentanut Helene Bützow. 451 s.

Helmet-lukuhaasteeseen numerolla 25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme