Tinja on lupaava telinevoimistelija ja äiti kuvaa perheen näennäisen täydellistä arkea blogiinsa. Eräänä päivänä perheidyllin rikkoo sisälle lentävä lintu, jolta äiti taittaa niskat nurin. Yöllä Tinja löytää metsästä linnumunan, jonka vie kotiinsa aikeenaan pitää siitä huolta. Muna alkaa kuitenkin pikkuhiljaa kasvaa ja kun se kuoriutuu, ovat kaikki Tinjan lähellä olevat vaarassa.
Pahanhautoja on Hanna Bergholmin ohjaama elokuva vuodelta 2022.
Pahanhautojan tunnelmassa on jotakin vinksahtanutta aina alusta asti. On tietenkin itsestäänselvää, ettei kenenkään somettajan maailma ole niin täydellinen kuin somessa annetaan ymmärtää, mutta katsojalle käy myös hyvin pian selväksi, että Tinjan ja hänen äitinsä suhteessa on jotakin pahasti vialla.
Äiti kasaa tyttärensä niskaan niin paljon odotuksia, ettei Tinja jaksaisi niitä kantaa. Äiti tavallaan elää lapsensa kautta todeksi omaa unelmaansa. Tätä näkee paljon etenkin sellaisissa amerikkalaisissa reality-sarjoissa kuin vaikkapa Tanssin superäidit tai Amerikan lapsimissit. Se ei kuitenkaan ole ainoa ongelmallinen asia näiden kahden hahmon suhteessa vaan Tinjan äidin kaikki käytös on kuin suuri punainen lippu. Esimerkiksi vanhemman ei koskaan pitäisi kuormittaa lasta omilla huolillaan, eikä etenkään kertoa lapselleen vaikkapa sitä, että uusi salarakas on parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Aivan sama, kuinka vanha kyseinen lapsi on, hän 99-prosenttisen varmasti ei tahdo sitä kuulla, sillä lapsi on lähes aina oman vanhempansa, petetyn vanhempansa puolella, vaikkei sitä ehkä ääneen sanokaan.
Tinjassa itsessään on myös perfektionistin piirteitä, mutta vielä enemmän hänessä näkyy halu vain miellyttää äitiään, kuten lapset niin usein tekevät. Pahimmassa tapauksessa he tekevät sen jopa oman terveytensä tai mielenterveytensä kustannuksella. Tinjasta huokuu se, kuinka hän ei oikeastaan niin paljoa tahtoisi voimistella, mutta jatkaa vain, koska äiti tahtoo niin.
Pikkuhiljaa alkavat kuitenkin influensseriäidin täydellisen somemaailman kulissit luhistua. Elokuva on visuaalisesti kaunis ja ahdistavaa tunnelmaa on luotu hyvin sekä kuvauksen, editoinnin että musiikin voimin. Mukana on pari äkkisäikäytystä ja vaikka en yleisesti ottaen niistä pidä, ne toimivat silti kohtuullisen hyvin. Äkkisäikäytykset eivät onneksi jää ainoiksi pelottelun keinoiksi vaan pelkoa luodaan ennen kaikkea tunnelmalla. Kokonaisuus pitää hyvin otteessaan ja katsetta on vaikea riistää ruudulta hetkeksikään.
Pahanhautojassa on jonkin verran Black Swanin (2010) piirteitä, lähinnä asetelmansa puolesta. Toisessa elokuvassa ollaan lasten kesken voimistelumaailmassa, toisessa aikuisten kesken balettimaailmassa. Kumpaankin elokuvaan sisältyy kateutta, perfektionismia ja kilpailua parhaimmuudesta. Kumpikin elokuva sisältää jonkinlaista muodonmuutosta, bodyhorroria. Pahanhautojassa on kohtaus, joka sai minut oikeasti voimaan pahoin. Tosin lähinnä siitä syystä, etten vain lainkaan kestä nähdä oksentamista ruudulla tai missään muuallakaan.
Elokuvan hirviönukke on valmistettu Gustav Hoegenin johdolla. Hoegen on oman alansa parhaimmistoa ja on tehnyt animatronic-nukkeja muun muassa sellaisiin elokuviin kuin Mustesydän (2008), Linnunradan käsikirja liftareille (2005) ja Jali ja suklaatehdas (2005). Hirviön kehittyessä elokuvan kuluessa sitä esittää useampi eri näyttelijä. Näiden näyttelijöiden maskeeraukset ovat kaksinkertaisen Oscar-ehdokkaan Conor O'Sullivanin taidonnäyte. O'Sullivan on muun muassa luonut Jokerin maskeerauksen elokuvaan Yön ritari (2008). Ohjaaja Bergholm on kertonut elokuvan hirviön olevan metafora sille, mitä Tinja pelkää äidin näkevän hänessä kuin myös mitä äiti pelkää nähdä itsessään.
Lopputulema: tämän perusteella Suomessa pitäisi tehdä enemmänkin kauhuelokuvia. Pahanhautoja on saanut hyviä arvosteluja myös maailmalla, eikä syyttä. Elokuva on hyvin tehty; se antaa paljon ajattelemisen aihetta ja käsittelee syvällisiä, vaikeitakin teemojaan herkällä otteella. Henkilökohtaisella tasolla tämä kosketti monellakin tapaa.
Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 25. Elokuvassa kammataan hiuksia
Pahanhautoja
Ohjaus: Hanna Bergholm
Käsikirjoitus: Ilja Rautsi
Sävellys: Stein Berge Svendsen
Tuotantomaa: Suomi
Julkaisuvuosi: 2022
Kesto: 89 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Siiri Solalinna - Tinja
Sophia Heikkilä - äiti
Jani Volanen - isä
Kommentit
Lähetä kommentti