J. T. Ellison: Kaikki kiltit tytöt

Etelän kuristajaksi kutsuttu mies on murhannut jo kaksi naista. Kolmas uhri löytyy kuolleena pellolta Nashvillesta, mikä pakottaa rikoskomisario Taylor Jacksonin ryhmineen tapauksen pariin. Jokaiselta rikospaikalta löytyy edellisen uhrin irti leikattu käsi, eikä aikaakaan, kun uhreja alkaa tulla vielä lisää. Ajojahdin tiivistyessä vaikuttaa murhaajakin alkavan kiristää tahtiaan.

Kaikki kiltit tytöt on J. T. Ellisonin kirjoittama romaani vuodelta 2007. Se on ensimmäinen julkaistu osa Taylor Jackson -sarjaa.

Ei, älä. Kaksi lyhyttä, viatonta sanaa. Ei allegorioita, ei eettisiä dilemmoja. Ei, älä. Sanat kaikuivat mielessä, kun mies sahasi niiden rytmissä. Ei, älä. Ei, älä. Eteen, taakse. Eteen, taakse.

Aloitan tämän tekstin kertomalla suurimmasta ärsytyksen kohteestani. Mainitsin tästä jo kerran viime vuoden puolella kirjoittaessani romaanista Kultti (2022). En voi sietää sitä, kun (vakavasti otettavassa) aikuisten kirjallisuudessa hahmon ulkonäköä kuvaillessa käytetään kuvailua "täyteläiset huulet". Ei, ei ja vielä kerran EI. Tekisi mieli aina kirkua ja hypätä kaivoon, kun näen sen jossakin kirjassa. Totuus nyt vain sattuu olemaan se, että harvalla länsimaalaisella luonnostaan sellaiset huulet on, mutta jostakin kumman syystä ne ovat aina sattuneet kaikille länsimaalaisille päähahmoille kirjoissa. Täyteläiset huulet on ällöttävä ja ärsyttävä klisee ja näen punaista aina, kun joku kirjailija kuvailee hahmoaan sillä tavoin. Lopettakaa se. Heti.

Romaanin tapahtumia päästään tarkastelemaan monien eri hahmojen näkökulmasta, päähenkilöiden rikoskomisario Taylor Jacksonin sekä FBI:n profiloija John Baldwinin lisäksi ainakin toimittaja Whitney Connollyn sekä itse murhaajan näkökulmasta. Viimeisen vuoden aikana kun on tullut luettua paljon dekkareita ja trillereitä, tätä tapaa käytetään todella paljon ja se on oikeastaan aika hyväkin ratkaisu. Tässä romaanissa, kun kaikkitietävän lukijan osassa tietää enemmän kuin poliisi, aiheuttaa se moneen otteeseen suunnatonta ärsytystä, kun poliisi ei vain tunnu saavan millään langan päästä kiinni ja tajuavan kaavaa. Vaikka tietenkään poliisi ei siinä vaiheessa vielä tiedä kaikkea, minkä lukija jo tietää.

Romaanissa ratkotaan samaan aikaan kahta eri rikosta. Nashvillen poliisi ratkoo Sademieheksi kutsutun sarjaraiskaajan tapausta ja FBI sitten Etelän kuristajaa, joka on jättänyt ruumiita pitkin maata. Jälkimmäiseen myös Nashvillen poliisi joutuu osalliseksi yhden uhrin löydyttyä paikalliselta pellolta. Vaikka romaani tähän rikokseen esitteleekin syyllisen jo varhaisessa vaiheessa, jännitystä ja yllätyksiä silti riittää matkan varrella ennen kuin päästään siihen pisteeseen, että syyllisen voisi saada kiinni.

Rikospaikalla kuhisi hikoilevia miehiä ja naisia. Heidän liikkeensä olivat kiireettömiä ja harjaantuneita. Moni käytti maskia suojatakseen herkkiä hajuonteloitaan hajulta. Mädäntyvä ruumis yli kolmenkymmenen asteen helteessä koetteli karaistuneintakin ammattilaista.

Romaanin hahmot ovat ilahduttavan aitoja omine ongelmineen ja huonoine puolineen, jos nyt lukuun ei oteta niitä kliseisiä ulkonäkökuvauksia. Rikostutkija Taylor Jackson ei ole trillereille aivan liian tyypillisesti etäinen ja kylmäkiskoinen, vaikka toisinaan saattaa ammattiminänsä ottaessa vallan sellaiselta vaikuttaakin. Sen sijaan hän on helposti lähestyttävissä ja samaistuttavissa oleva hahmo. Kaikkein kiinnostavimmaksi hahmoksi kuitenkin itselleni nousi FBI:n profiloija John Baldwin ja hänen työstään ja työtavoistaan olisin mieluusti lukenut enemmänkin. Muut hahmot jäivät enemmän tai vähemmän etäisiksi, eikä heihin ehtinyt juuri minkäänlaista tunnesidettä muodostaa.

Luvut ovat juuri sopivan mittaisia, että lukeminen on helppo keskeyttää luvun päätteeksi. Repliikit on merkitty lainausmerkkien sijaan ajatusviivoin, mikä etenkin alkuun aiheutti minussa melkoista hämmennystä. Koskaan ei tiedä, missä kohtaa repliikki päättyy, sillä kerronta saattaa jatkua samaan pötköön repliikin kanssa. Juuri tästä syystä pidän lainausmerkeistä paljon enemmän.

Romaanin loppupuoli oikoo hieman mutkia suoriksi ja murhaajan motiivi jää valitettavan heikohkoksi sekä epäuskottavaksi. Lopetus on kuin ällön kliseisestä chic lit -romaanista ja olisi saanut jäädä tapahtumatta.

Ongelmistaan huolimatta Kaikki kiltit tytöt on ihan viihdyttävää lukemista. Valitettavasti minulle ei kuitenkaan tämän ensimmäisen romaanin jälkeen jäänyt minkäänlaista paloa lukea seuraavia. Ehkä jonakin päivänä, mutta ei ihan lähitulevaisuudessa.

Hänen sydämensä alkoi hakata hitusen lujempaa. Kädet täristen hän otti esiin muistiinpanonsa ja runot, jotka oli tulostanut sähköposteistaan. Hän luki ne läpi hengästyneenä. Luki uudelleen ja uudelleen. Sitten hän tajusi. Hän tiesi, kuka Etelän kuristaja oli.

**

J. T. Ellison on yhdysvaltalainen kirjailija, joka ennen kirjailijanuraansa on työskennellyt muun muassa Valkoisessa talossa sekä Kauppaministeriössä. Hän aloitti kirjoittamisen novelleilla ennen kuin teki läpimurtonsa romaanillaan Kaikki kiltit tytöt. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Taylor Jackson -sarja, joka sisältää yhteensä kahdeksan romaania.

J. T. Ellison: Kaikki kiltit tytöt (All The Pretty Girls), 2007. Suomentanut Päivi Paju, 395 s.

Helmet-lukuhaasteeseen numerolla 43. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa