10/12: Joulukauhu - Krampus



Sukulaisperhe saapuu Engelien kotiin joulunviettoon. Sukulaislasten kiusattua Maxia tämän uskosta joulupukkiin pettynyt ja vihainen Max repii joulupukille kirjoittamansa kirjeen palasiksi ja heittää palaset menemään. Teollaan Max tulee vahingossa herättäneeksi pahan joulun hengen, joka uhkaa hänen koko perhettään.

Krampus on Michael Doughertyn ohjaama elokuva vuodelta 2015. Se perustuu keskieurooppalaiseen kansantaruun Krampus-hahmosta.

Krampus on elokuva, joka jokaisen joulunvihaajan kannattaisi katsoa. Sen jälkeen nimittäin ihan suosiolla on joulumielellä. Sillä on joitakin samankaltaisuuksia suomalaisen Rare Exportsin (2010) kanssa, lähtien ilkeästä joulupukista. Kumpikin kuuluu jouluelokuvien mustalle listalle ja kummassakin on pääosassa noin kymmenvuotias poika.

Krampus on kuitenkin aivan omanlaisensa tarina, vaikkakaan ei kovin omaperäinen sellainen. Silti se on varsin viihdyttävä ja toisinaan jopa ihan oikeasti hauska. Krampus luokitellaan kauhukomediaksi, mutta huumoria ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa. Joululahjat muuttuvat kirouksen voimasta erilaisiksi hirviöiksi ja olen iloinen, ettei niiden kanssa ole vain tyydytty leikkimään cgi:llä vaan piparkakku-ukkoja lukuun ottamatta nämä hirviöt on toteutettu oikeasti, mitä arvostan todella paljon. Vaikka se tuo vähän B-elokuvien tuntua, se on myös aidompaa ja viihdyttävämpää katsella. Se tietysti myös helpottaa näyttelijöiden työtä. Nämä kirotut lelut ovat oikeasti aika karmivia, pahimpana Jack-in-the-box. Yhdessä välissä nähdään myös pieni pätkä animaatiota, kun isoäiti Omi kertoo tarinan lapsuudestaan ja Krampusista.

Pääroolissa Maxina nähdään kuvausten aikaan 11-vuotias Emjay Anthony, joka on varsin hyvä poikana, joka pettyy perheeseensä ja menettää kaiken uskonsa joulunhenkeen. Anthonyssa on vielä paljon jäljellä pienen lapsen viattomuutta, joka kokee suuren kolauksen elokuvan kuluessa. Maxin vanhempia Sarahia ja Tomia näyttelevät Toni Collette ja Adam Scott. Kumpikin tekee ihan hyvää työtä, vaikka käsikirjoituksen kanssa onkin ongelmia ja molemmilla on välillä suoraan sanottuna vain todella typeriä vuorosanoja. Myös kiljuminen alkaa käydä nopeasti hermoille. Sukulaisperheen punaniska-aseidenkannattaja-vanhempia näyttelevät David Koechner ja Allison Tolman, jotka ovat juuri niin raivostuttavia kuin pitääkin. Ihmetyttää vain, miten tyynesti he loppujen lopuksi hyväksyivät esimerkiksi sen, että (spoiler!) heidän lapsensa kaapattiin, eivätkä esimerkiksi lähteneet perään (spoiler päättyy). Viinaanmenevää Dorothy-tätiä näyttelee Conchata Ferrell, joka tarjoilee kenties elokuvan hauskimmat hetket muun muassa opettamalla lapsille, kuinka valmistaa drinkkejä.

Krampus on varsin viihdyttävä kauhu(komedia). Käsikirjoituksen suhteen on joitakin ongelmia, mutta ei onneksi häiritsevyyteen saakka ja näyttelijäsuoritukset ovat tyydyttävän tasaisia läpi elokuvan. Elokuva sisältää joitakin aika karmivia hetkiä ja hahmoja ja vaikka huumoria on kauhukomediaksi aika vähän, se silti toimii, etenkin Dorothy-tädin ja piparkakku-ukkojen kohdalla. Elokuvan lopputekstien aikana kuullaan uudenlainen versio tunnetusta joululaulusta Carol of the Bells ja se on oikeasti todella hyvä uudistettune sanoituksineen kaikkineen.




Krampus

Ohjaus: Michael Dougherty
Käsikirjoitus: Todd Casey, Michael Dougherty ja Zach Shields, kansantarun pohjalta
Sävellys: Douglas Pipes
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2015
Kesto: 97 min
Ikäraja: K15
Päärooleissa:
Emjay Anthony - Max Engel
Toni Collette - Sarah Engel
Adam Scott - Tom Engel

Kommentit