Sebastian Fitzek: Potilas

Till Berkhoffin kuusivuotias poika Max on kadonnut vuosi sitten. Till uskoo asialla olleen sarjamurhaaja Guido Tramnitz, joka on jäänyt kiinni kahden lapsen ja yhden aikuisen murhasta ja tuomittu syyntakeettomana vankimielisairaalaan. Lapsensa menettänyt Till on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen tiedon Maxin olinpaikasta - vaikka sitten soluttautumaan potilaana kyseiseeen laitokseen.

Potilas on Sebastian Fitzekin kirjoittama romaani vuodelta 2018.

Hän tiesi, mitä tieto lapsen kuolemasta aiheutti vanhemmille. Heidän elämänsä loppui siihen. Heidän sielunsa, heidän onnensa, kaikki mitä teki heistä elävän olennon, katosi ikuisiksi ajoiksi. Mutta silti he olivat paremmassa asemassa kuin ne vanhemmat, jotka eivät koskaan saaneet sataprosenttista varmuutta siitä, mitä heidän lapselleen oli tapahtunut. Sillä sellaisten vanhempien surutyö ei loppunut koskaan.

Edellinen lukemani romaani oli Sebastian Fitzekin Sielunmurskaaja (2008). Samalla se oli ensikosketukseni Fitzekin teoksiin ja kokemus oli niin hyytävä ja samaan aikaan loistava, että oli pakko suunnata kirjastoon lainaamaan lisää. Ainoa hyllystä sillä hetkellä löytyvä oli Potilas, joten sen enempiä miettimättä ja takakantta edes lukematta nappasin sen käteeni ja menin lainaamaan.

Vaikkei Potilas jännittävyyden ja ahdistavuuden tasolla ylläkään aivan samalle tasolle Sielunmurskaajan kanssa, se on silti täynnä piinaavaa jännitystä, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Romaanin jälkimmäisen puolikkaan, noin parisataa sivua, luin lähes yhdeltä istumalta, koska en vain malttanut lopettaa.

Huuto

Huutaja ei ollut hän. Hän olisi karjunut sieluntuskansa ilmoille paljon kovemmalla äänellä kuin Seda parhaillaan uikutti fyysistä kipuaan kylpyhuoneessa.

Tillin huuto suuntautui sisäänpäin, hän romahti tuskasta.

Moneen otteeseen sitä lukiessa täytyi kysyä itseltään "niin että mitä", kun tapahtui jotakin täysin odottamatonsa, joka käänsi asiat päälaelleen uudestaan ja uudestaan. Potilas on todella nerokkaasti rakennettu, eikä lukijalla missään kohtaa ole aavistustakaan siitä, mitä oikeasti on meneillään. Lopetus on täysin odottamaton, totaalinen mindfuck. Jossakin vaiheessa lukiessa minulla kävi eräs asia mielessä, että voisiko tämä mennä näin, mutta en kyllä pitänyt sitä millään tapaa mahdollisensa. Joten yllätys oli melkoinen, kun se lopuksi kävikin edes jollain tapaa toteen. Ei siis ollut täysin mahdoton ajatus.

Läpi romaanin tarinaa kerrotaan useasta näkökulmasta, toki painottuen eniten Till Berkhoffiin. On hyvä ratkaisu nähdä tapahtumia usempien lasien lävitse, kuten vaikkapa klinikan lääkäreiden sekä Tillin entisen vaimon. Kaikkein mielenkiintoisin ja samalla karmivin luettava on kuitenkin sarjamurhaaja Tramniz, jonka osuuksia lukiessa olisi tehnyt mieli lähinnä skipata koko luku, mutta teksti on kuitenkin niin koukuttavasti kirjoitettu, ettei mitään voi jättää väliin.

Potilas on sukellus ihmismielen pimeimpiin syövereihin. Se rakentaa tarinaa miehestä, jolla ei ole enää mitään menetettävää ja joka on valmis menemään miten pitkälle tahansa saadakseen viimein tietää totuuden, mitä tapahtui hänen pojalleen. Lopetus yllättää, eikä sitä osaa lukiessa aavistaakaan, mihin suuntaan tarina oikein menee.

Totuus, jota etsit, ei tule suomaan sinulle lievitystä. Siitä tulee pikemminkin kuin syöpädiagnoosi, jota ilman elämä olisi jatkunut täsmälleen yhtä pitkään, vain ilman piinaavaa tietoisuutta omaa ruumista hitaasti jäytävästä kuolemasta.

**

Sebastian Fitzek (s. 13.10.1971) on saksalainen kirjailija sekä Saksan menestynein jännityskirjailija. Ennen uraansa Fitzek opiskeli lakia, kunnes julkaisi esikoisteoksensa Terapia (2006). Fitzek on kirjoittanut uransa aikana parikymmentä romaania, joista Potilas on seitsemästoista.

Sebastian Fitzek: Potilas (Der Insasse), 2018. Suomentanut Heli Naski. 383 s.

Helmet-lukuhaasteeseen numerolla 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti