13/31: Musikaali - The Rocky Horror Picture Show



Nuori pariskunta Janet ja Brad ovat matkalla, kun heidän autostaan puhkeaa rengas. Kaksikko huomaa olevansa eksyksissä ja päätyy etsimään sateensuojaa vanhasta linnasta. Astuessaan linnan ovista sisään, heillä ei ole aavistustakaan, millaisen makaaberin show'n yleisöksi ja lopulta jopa kohteiksi he oikein joutuvat.

Rocky Horror Picture Show on Jim Sharmanin ohjaama elokuva vuodelta 1975. Elokuva perustuu Richard O’Brianin musikaaliin The Rocky Horror Show vuodelta 1973.

Okei, ensin tunnustus: En ole koskaan tätä ennen nähnyt The Rocky Horror Picture Show'ta. Kun etsin musikaalia osaksi Halloween Countdownia, tämä oli ensimmäinen, joka tuli vastaan. Ja oikeastaan oli myös ainoa, jonka saatoin katsoa, sillä en onnistunut löytämään muuta. Sweeney Todd (2007) olisi tietysti myös voinut olla listalla, ellen olisi sitä katsonut jo viime vuonna. Vaikkakaan koskaan ei ole huono hetki katsoa Sweeney Toddia.

The Rocky Horror Picture Show'n tarinaa vie eteenpäin kertoja, joka on oikeastaan kriminologi. Kertojan käyttäminen elokuvassa tällä tapaa tuntui alkuun hieman kummalta, mutta juuri tämän kaltaisessa elokuvassa se oikeastaan toimii aika kivasti. Eihän The Rocky Horror Picture Show'ssa nimittäin ole juonta juuri nimeksikään vaan absurdeja asioita vain tapahtuu toinen toisensa jälkeen. Siinä suhteessa kertoja on hyvä olla olemassa, tuomassa edes hieman järkeä hyvin absurdiin tarinaan.


The Rocky Horror Picture Show tuo ruudulle toinen toistaan kummallisempia hahmoja ja joukon johtajana toimii Frank N. Furter, jota näyttelee Tim Curry. Hän on elokuvan itseoikeutettu tähti, jolta hyvin räväkkä rooli onnistuu kuin leikiten. Curry näytteli roolin aikoinaan myös näytelmän saadessa ensi-iltansa vuonna 1973 Lontoon West Endissä. Itse asiassa Janetin ja Bradin näyttelijöitä lukuun ottamatta kaikki muut näyttelijät uusivat roolinsa elokuvassa.

Elokuvan ainoat amerikkalaiset näyttelijät ovat Janetin ja Bradin rooleissa nähtävät Susan Sarandon ja Barry Bostwick. Heidän hahmonsa jäävät valitettavan vaisuiksi ja kalpeiksi kaikkien muiden kummallisuuksien rinnalla. Brad on myös ärsyttävän kontrolloiva hahmo ja monta kertaa olisi tehnyt mieli mennä ravistelemaan Janetia ja käskemään häntä lemppaamaan se mies. Näytteleminen kaikkien hahmojen kohdalla on hyvin dramaattista, kuten juuri tähän kontekstiin sopii.

The Rocky Horror Picture Show'n musiikit ja laulut ovat todella mukaansatempaavia ja on helppoa ymmärtää, miksi elokuva on saavuttanut myöhemmin melkoisen suosion ja kulttimaineen. Huolimatta absurdista ja aika heppoisesta tarinastaan, se on viihdyttävää katsottavaa ja oikeastaan enemmän komediaa kuin kauhua.




The Rocky Horror Picture Show

Ohjaus: Jim Sharman
Käsikirjoitus: Richard O’Brian ja Jim Sharman, O’Brianin musikaalin pohjalta
Sävellys: Richard O'Brian
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1975
Kesto: 98 min
Ikäraja: K15
Päärooleissa:
Tim Curry - Frank N. Furter
Susan Sarandon - Janet Weiss
Barry Bostwick - Brad Majors

Kommentit