Viisitoista vuotta sitten Benjamin Barker tuomittiin tekemättömistä rikoksista karkotettavaksi. Nyt hän on palannut salanimellä Sweeney Todd ja aikoo kostaa hänet tuominneelle tuomari Turpinille, joka tuomitsemalla Toddin sai tämän kauniin vaimon Lucyn ja pienen Johanna-tyttären - sekä koko yhteiskunnalle. Hän saa kuulla vaimonsa kuolleen ja perustaa parturiliikkeen huonosti menestyvän lihapiirakkapuodin yläkertaan. Pian kaupungista alkaa katoilla miehiä. Samaan aikaan alakerrassa sijaitseva rouva Lovettin piiraspuoti menestyy loistavasti. Sweeney Todd kuitenkin odottaa malttamattomana asiakkaakseen erästä tiettyä miestä, mutta häntä ei vain näy.
Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi on Tim Burtonin ohjaama elokuva vuodelta 2007. Se perustuu Stephen Sondheimin ja Hugh Wheelerin samannimiseen musikaaliin, joka puolestaan pohjautuu 1800-luvulla syntyneeseen englantilaiseen legendaan sarjamurhaajaparturista, jonka asiakkaat päätyivät lihapiirakan täytteeksi. Musikaalin ensi-ilta oli vuonna 1979 ja se on yksi Broadwayn kuuluisimmista. Musikaalia on esitetty myös Suomessa, sen ensi-ilta oli Suomen Kansallisopperassa syyskuussa 1997. Sweeney Toddin legendasta itsestään on tehty useita kirjoja, elokuvia, näytelmiä ja jopa baletti. Musikaali on näistä kuitenkin kaikkein kuuluisin.
Jo heti Sweeney Toddin ensimmäisestä hetkestä lähtien on selvää, minkä tyylinen elokuva on kyseessä. Tummat värit, synkkä tunnelma ja 1800-luvun saastainen Lontoo. Mikä olisikaan parempi aloitus goottilaiselle kauhumusikaalille? Oman mielenkiintoni se ainakin herätti välittömästi, synkkäsävyisen musiikin sävyttämänä tietenkin.
Kuolema on Sweeney Toddissa läsnä vahvana elementtinä. Perheettömät miehet, jotka Toddin asiakkaiksi eksyvät (ja heitä on paljon), saavat kokea loppunsa parturin kädestä, joka taitavasti käyttelee partaveistä - vaikkakin sitten päästääkseen asiakkaansa hengestään. Parturintuolista miehet päätyvät suoraa päätä kellariin, jossa rouva Lovett onkin jo odottamassa uuni valmiiksi lämpimänä uusien lihapiirakoiden paistamista varten. Eikä kukaan naisen lihapiirakkapuodissa käyvistä ihmisistä osaa aavistaakaan, että todellisuudessa liha, jota he syövät, on peräisin ihmisestä.
Benjamin Barker on ollut, kuten rouva Lovettkin laulussa Poor Thing toteaa, taiteilija veitsineen - ja on sitä yhä, tällä kertaa vain salanimellään Sweeney Todd. Mutta siinä, missä hän ennen on vain harjoittanut tointaan, on nyt tämä taiteellisuus kääntynyt kurkkujen auki leikkaamiseen. Kyllä kai siinä eräänlaista taiteellisuutta on läsnä, vaikkeivät varmasti läheskään kaikki sitä sillä tavoin ajattele. Muutenkin tyylitellyssä elokuvassa nähtävä veri näyttää sangen epäaidolta, tarkoituksella tietenkin, mikä vielä tuo elokuvaan lisää taiteellisuutta ja jopa teatterillista vaikutelmaa.
Sweeney Toddissa kulkee samaan aikaan kaksi toisistaan täysin irrallaan olevaa rakkaustarinaa, joista toinen kehittyy Toddin tyttären Johannan sekä merimies Anthonyn välille. Toinen on rakkaustarina rouva Lovettin ja Sweeney Toddin välillä. Siinä rakkaus on vain valitettavan yksipuolista. Rouva Lovett rakastaa Sweeney Toddia palavasti, mutta menneisyyden päälleen langettamilta varjoilta Todd ei naista näe. Rouva Lovett ei kuitenkaan aio luovuttaa, sillä hän on päättänyt saada Toddin itselleen hinnalla millä hyvänsä ja vihjaileekin miehelle heidän mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudestaan. Todd ei joko tahdo ymmärtää näitä vihjauksia tai sitten hän elää vain liiaksi muistojensa ja kostonhalujensa vallassa.
Elokuva nivoutuu melko lailla tunnuslauseensa "Never forget. Never forgive." ympärille. Kysymys kuuluukin, mitä ihminen on valmis tekemään lunastaakseen takaisin kadotetun kunniansa? Sweeney Todd nimittäin tuntuu olevan valmis vaikka viiltämään kurkun auki joka ikiseltä Lontoon asukkaalta, jotta saisi käsiinsä sen yhden ja ainoan miehen ja saisi näin kostonhimonsa tyydytetyksi.
Alkuun elokuva kulkee hieman hitaammanpuoleisella tempolla, ja Toddin menneisyys ohitetaan laulun No Place Like London aikana nähtävällä takaumalla, josta asiaan perehtymätön ei välttämättä täysin pääse kärryille. Mukaan pääsee kuitenkin pikkuhiljaa elokuvan myötä ja juonen edetessä. Tempo nopeutuu jonkin verran loppua kohden, mutta laulut kuitenkin omalta osaltaan hidastavat juonen kulkua.
Näyttelijäsuoritukset tässä elokuvassa ovatkin sitten aivan omaa luokkaansa. Johnny Depp sai roolistaan Sweeney Toddina Oscar-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta, joten se kenties jo puhuukin puolestaan. Deppin roolista huokuu karmivuus ja uhkaavuus, josta katsoja välittömästi tietää, ettei Toddia todellakaan kannata suututtaa. Useista antagonistin rooleistaan tunnettu Alan Rickman tekee jälleen kerran aivan uskomattoman roolisuorituksen kaksinaamaisena ja iljettävänä tuomari Turpinina, joka käyttää valtaansa hyväkseen jatkuvasti - jopa karkottaakseen syyttömän miehen maasta. Samoin kuin myös Timothy Spall näyttelee erittäin hyvin Turpinin inhottavana apulaisena, suntio Bamfordina, joka kuvittelee olevansa hyvännäköinen ja kaikkien naisten päiväunien kohde, mutta joka todellisuudessa on jotakin aivan muuta.
Myös nuoret näyttelijät selviytyvät uskomattoman hyvin omista rooleistaan. Jayne Wisener vaikuttaa Johannana juuri niin herkältä ja haavoittuvalta kuin kuuluukin. Jamie Campbell Bowerin Anthony Hopesta paistaa selvästi ihastus Johannaan. Kummastakin hahmosta huokuu se viattomuus, etteivät he ole vielä juurikaan, Anthony vielä vähemmän, saaneet kokea maailman epäreiluutta. Elokuvan kuopuskin, Edward Sanders, pääsee itseään vanhempien ja kokeneempien näyttelijöiden tasolle roolissaan Tobias Raggina, eikä viimeisin kohtaus ainakaan jätä epäselväksi sitä, etteikö tässä olisi nuori näyttelijälupaus.
Lucy Barkerina nähtävästä Laura Michelle Kellysta ei jää ainakaan epäselväksi, etteikö Lucy olisikin vuosien saatossa menettänyt täysin järkensä. Synkkäsävyisen elokuvan ainoana väripilkkuna - kirjaimellisesti - toimiva Sacha Baron Cohen myös yllätti minut positiivisesti ja Adolfo Pirellin rooli on yksi parhaita, joita olen häneltä koskaan nähnyt.
Rouva Lovett puolestaan on nainen täynnä ristiriitoja. Hänessä on käytännön järkeä, herttaista äidillisyyttä, kaipuuta rakkauteen ja kannibalismia. Hän on loppuun saakka lojaali rakastamalleen Sweeney Toddille ja rakastaa tätä koko ajan, eikä luovuta, vaikkei vastakaikua tunteilleen saakkaan. Rouva Lovett on kenties monimutkaisin koko elokuvan hahmoista. Parempaa näyttelijää ei rouva Lovettin osaan oikeastaan voisi edes kuvitella kuin Helena Bonham Carter ja hän selviytyykin kaikista roolia hallitsevista ristiriidoista täydellisesti.
Vaikka Sweeney Toddissa käsitellään hyvin rankkoja aiheita, jotka todellisuudessa saattaisivat heikompia hirvittää, on elokuva kuvattu kuitenkin tarkoituksella sen verran epärealistiseksi ja teatterilliseksi, ettei siinä mitään kovinkaan traumatisoivaa nähdä. Tai sitten saa oikeasti olla hyvin herkkä, jos tästä traumatisoituu. Tekoveri on todella niin epäaidon näköistä, ettei siitä säpsähdä vähääkään. Oikeastaan ainoa asia, joka pienoisia puistatuksia voi aiheuttaa, on kannibalismi, se, kuinka rouva Lovettin asiakkaat täysin tiedostamattaan syövät ihmislihaa. Laulussa God That's Good Tobias jopa laulaa: "Is that a pie / Fit for a king / A wondrous sweet / And most delectable thing?", joka vapaasti suomennettuna kuuluu: "Onko tämä piiras / kuninkaallekin hyvä / ihmeellinen herkku / ja maukkain kaikista?". Elokuvan aikana näistä herkuista puhutaan jopa Lontoon parhaina lihapiirakoina.
Pohjimmiltaan Sweeney Todd on taistelua kahden eri yhteiskuntaluokan välillä. Kuten Todd laulaakin laulussa Epiphany: "Because in all of the whole human race / Mrs. Lovett, there are two kinds of men and only two / There's the one staying put in his proper place / And the one with his foot in the other one's face" eli vapaasti suomennettuna "Koska ihmiskunnassa / rouva Lovett, on kahdenlaisia miehiä ja vain kahden / On niitä, jotka tietävät paikkansa / ja niitä, jotka toisia sortavat". 1800-luvun Lontoon työväenluokan ja syyttömänä tuomitun miehen ajatukset ovat ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä.
Voiko ihminen koskaan unohtaa täysin menneisyyttään vai vainoaako se joka nurkan takana? Tähän kysymykseen voi vastauksen jo päätellä elokuvan tunnuslauseesta "Never forget. Never forgive." Sweeney Todd ei ainakaan tunnu muuta ajattelevan kuin menneisyyttään ja kuinka saisi sen kostetuksi. Loppujen lopuksi jää kuitenkin täysin hämärän peittoon, kuka oikeastaan olikaan elokuvan konna. Oliko se kostoaan vaaliva Sweeney Todd, kiero tuomari Turpin vaiko sittenkin rouva Lovett, joka oli valmis tekemään mitä tahansa saadakseen Toddin omakseen? Tähän vastaus löytynee jokaisen katsojan omasta päästä, sillä kukin ajattelee asian varmasti eri tavoin.
Triviaa: Suomalaiset langettivat Sweeney Toddille tylysti ikärajan K18, joka sinänsä on harvinainen ikäraja Suomessa, sillä samana vuonna teattereissa levitettiin yhteensä seitsemää alle 18-vuotiailta kiellettyä elokuvaa. Ikärajan syynä muissa elokuvissa olivat esimerkiksi väkivallan inhorealistisuus ja itsetarkoituksellisuus.
Muissa maissa Sweeney Toddin suhteen on päädytty hyvin erityyppisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa ei K18-ikärajaa ole olemassakaan ja elokuva kulkeekin K15:nä, Iso-Britanniassa Sweeney Todd on Suomen tapaan myös K18 - poikkeuksena vain se, että tämä ikäraja on maassa erittäin yleinen. Muualla Euroopassa elokuva on saanut ikärajan K15 tai K16. Ikärajojen suhteen hyvin vapaamielisessä Ranskassa se on sallittu.
Ohjaaja Burton hämmästyi kuullessaan suomalaisten elokuvalle langettamasta ikärajasta. Hän sanoo sen olevan sääli, sillä elokuva on fantasiaa, ekspressionismia. Hän kertoo saaneensa parhaan palautteenkin juuri teini-ikäisiltä tytöiltä, jotka rakastavat traagisia romansseja - ja tietävät varsin hyvin, ettei veri ole aitoa.
Valtion elokuvatarkastamon mukaan Sweeney Todd on rajatapaus ja lähellä olikin, ettei elokuva saanut alempaa ikärajaa. Joidenkin päättäjien mukaan elokuvassa on hyvin tyylitelty musikaalikonteksti, joka lievittää raakaa väkivaltaa, kun taas toisten mielestä väkivalta on niin äärimmäistä, että sille kuuluu vain ja ainoastaan korkein mahdollinen ikäraja. Ikärajasta äänestettiin, ja äänet menivät 3-2.
(lähde)
Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi | Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street
Ohjaus: Tim Burton
Käsikirjoitus: John Logan, Stephen Sondheimin ja Hugh Wheelerin musikaalin Sweeney Todd pohjalta
Sävellys: Stephen Sondheim ja Hugh Wheeler
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Julkaisuvuosi: 2007
Kesto: 116 min
Ikäraja: K18
Pääosissa:
Johnny Depp - Sweeney Todd / Benjamin Barker
Helena Bonham Carter - Rouva Lovett
Alan Rickman - Tuomari Turpin
Sacha Baron Cohen - Adolfo Pirelli / Davie Collins
Jamie Campbell Bower - Anthony Hope
Kommentit
Lähetä kommentti