Seuraava teksti paljastaa yksityiskohtia novellin juonesta, joten jos et tahdo spoilaantua, älä lue tätä ollenkaan! Tahdon kuitenkin huomauttaa, että omasta mielestäni sillä ei ole merkitystä, vaikka juonesta jotain tietäisikin etukäteen, sillä ennen kaikkea Kuilu ja heiluri on kokemus.
Päähenkilö, tarinan kertoja, on kuolemanhädässä jossakin vankilan kaltaisessa tilassa, josta hän ei voi päästä pois. Inkvisitio on tuominnut hänet kuolemaan. Kertoja on kahlittuna puulavetille ja heiluri lähestyy häntä koko ajan valmiina lävistämään rinnan, mutta miehen suureksi helpotukseksi se pysähtyykin vain parin sentin päähän, kun hän onnistuu pääsemään irti häntä kahlinneista siteistä oman neuvokkuutensa ansiosta. Mutta inkvisitiota ei noin vain huijatakaan. Vankisellin seinät alkavat hehkua tulta ja vain lähentyä ja lähentyä toisiaan tarkoituksenaan ajaa mies keskellä selliä olevaan kuiluun kuolemaan.
Olin sairas – pitkällinen kauhu oli tehnyt minut kuolemansairaaksi; ja kun he lopulta irrottivat kahleeni ja antoivat minun istua, tunsin että aistimeni olivat pettämäisillään.
Kertoja on melkoisen heikossa kunnossa ja voimaton jäätyään inkvisition kynsiin. Hän ei kykene keskittymään puheeseen ja ainoat selvät sanat, jotka hän erottaa, ovat sanat, jotka tuomitsevat hänet kuolemaan. Aivan alkuun jouduttuaan piinapenkkiin kertoja vaikuttaa halukkaalta lähinnä vain luovuttamaan, hän tahtoo kuolla. Heiluri kuitenkin lähestyy erittäin hitaasti, mikä antaa kertojalle aikaa miettiä asioita. Keksittyään väsyneen ja epätoivoisen mahdollisuuden pelastua hän muuttuu paljon toiveikkaammaksi ja saa ajatuksestaan voimaa. Vapautumisen jälkeen hän tuntee hetkellistä riemua, kunnes alkaa vielä pahempi piina, joka saa hänet vain itkemään katkeria kyyneleitä.
Novellin tapahtuma-aika on kenties muutamia päiviä, sillä pimeässä vankisellissään kertoja ei ole täysin selvillä ajan kulusta.
Lienee kulunut puoli tuntia, ehkäpä kokonainenkin (sillä aikaa kykenin vain epätäydellisesti käsittämään).
Novelli alkaa päivästä, jolloin mies tulee tuomituksi kuolemaan ja päättyy hetkeen, jolloin pelastus saapuu. Kerronta risteilee tapahtumien sekä kertojan ajatusten välillä. Toisinaan kerronta saattaa olla melkoisen nopeaakin, muutama tunti saatetaan ohittaa parilla sanalla. Useimmiten kerronta kuitenkin pysyttelee melkoisen hitaana, kauhun hetkiä kuvataan hitaasti ja syvällisesti, jotta niihin kykenee pääsemään sisälle, tai sitten aika pysyy täysin paikoillaan, kun kertoja käykin ajatuksiaan läpi.
Kuilu ja heiluri on amerikkalaisen kirjailijan Edgar Allan Poen novelli vuodelta 1842. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti jonnekin vuosien 1478 ja 1834 välimaastoon päätellen Espanjan inkvisition läsnäolosta tarinassa. Voi siis ehkä jopa olettaa kertojan joutuneen kidutetuksi ja kuolemaantuomituksi kerettiläisyydestä.
Novellin kieli on omaperäistä ja se helpottaa selkeästi pääsemistä sisälle tapahtumiin. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista, eikä tunnelman tavoittamiselta voi välttyä. Itseänikin alkoivat puistattaa nuo munkkien kidutusmenetelmät, kuinka heiluri pikkuhiljaa lävistäisi rinnan, kuinka paistuisi elävältä tai syöksyisi kuiluun. Virkerytmi saattaa toisinaan olla erittäin mielenkiintoinen ja tosiaan vain lisää novellin ahdistavaa ja painostavaa tunnelmaa.
Alas – järkähtämättä alas se ryömi. Raivoisa ilo täytti mieleni ajatellessani vastakohtaa sen hitaan alastulon ja nopean sivusuunnan välillä. Oikeaan – vasempaan – laajalle ja leveälle – kiljaisten kuin kadotettu sielu! Kohti sydäntäni varkain kuin tiikeri! Nauroin vuoroin, vuoroin ulvoin – mikä ajatus milloinkin sattui saamaan ylivallan.
Dialogia ei novellissa ole lainkaan, kaikki tapahtumat käydään läpi vain kertojan ajatuksissa.
Novellissa toistuvia elementtejä ovat, kuten nimikin jo paljastaa, heiluri ja kuilu. Lisäksi sellissä pyörivät rotat huomioidaan usein muutenkin kuin vain pelkällä maininnalla, sillä rottien avullahan kertoja loppujen lopuksi pääsee heiluriansasta vapaaksi. Rotat kulkevat sellin ja kuilun väliä koettaen löytää ruokaa itselleen, vaikka sitten kertojan vähäisistä ruuantähteistä tai tämän sormenpäistä.
Novelli kertoo ihmisen henkisestä romahduksesta, yrityksestä selviytyä siitä ja lopulta tulkinnanvaraisesta pelastumisesta. Alussa kertoja on aivan maassa, mahdollisuuden pelastumiseen havaittuaan alkaa toivoa pilkahdella ja sitten koittaakin vapaus. Mutta vielä on yksi uhka, jonka kohtaamiseen eivät voimat enää riitäkään.
Ojennettu käsi tarttui omaani, kun pyörtyen putosin kuiluun.
Tämä antaa sijaa tulkinnanvaraisuudelle. Hän siis syöksyi tuohon pimeään kuiluun, luovutti lopulta, kun ei enää jaksanut. Käsi, joka hänen käteensä tarttui, veti hänet sitten pois pimeydestä, mahdollisesti pelastukseen. Varmaa ei kuitenkaan ole, selvisikö kertoja sittenkään hengissä vai kuoliko hän. Itse ainakin olen sitä mieltä, että hän kuitenkin kuoli, ja käsi, joka veti hänet pois pimeydestä, oli käsi, joka veti hänet kohden ikuista valoa.
**
Edgar Allan Poe syntyi 19. tammikuuta 1809 Bostonissa, Yhdysvalloissa. Hän oli kirjailija ja runoilija, joka tunnetaan erityisesti kauhunovelleistaan. Poen teokset vaikuttivat suuresti moniin kirjailijoihin ja runoilijoihin, kuten Arthur Conan Doyleen, R. L. Stevensoniin ja Charles Baudelaireen. Elämänsä aikana Poe kirjoitti vain yhden romaanin, Arthur Gordon Pymin selonteko. Hänen tunnetuimpia kirjoituksiaan ovat novellit Usherin talon tuho, Punaisen kuoleman naamio, Kuilu ja heiluri, Musta kissa sekä runo Korppi. Kuilu ja heiluri löytyy ainakin novellikokoelmasta Korppi ja Kultakuoriainen sekä muita kertomuksia.
Novellista Kuilu ja heiluri on tehty useampia elokuvia, joista kenties tunnetuin on The Pit and the Pendulum vuodelta 1961 ja jonka pääosissa nähdään Vincent Price ja Barbara Steele.
Kommentit
Lähetä kommentti