Kirjallisuuden professori Vivian Bearing sairastuu pahanlaatuiseen munasarjasyöpään, joka on edennyt jo pitkälle ennen löytymistään, ja edessä on kuukausien mittainen hoitojakso, jolla hänet pyritään parantamaan. Sairaalassa ollessaan Vivian muistelee mennyttä elämäänsä ja käy läpi asioita, jotka ovat tehneet hänestä hänet ja joita hän olisi voinut tehdä toisin.
Tätä elokuvaa suositeltiin minulle kovasti viime kesänä, mutten onnistunut löytämään sitä ennen kuin vasta pari viikkoa sitten (löytyy HBO:sta, jos kiinnostaa). Witin katsottuani jäin ihmettelemään, miksei se ole saavuttanut laajempaa menestystä ja tunnettuutta. Wit jos mikä on nimittäin täyden viiden tähden elokuva, jonka katsomisen jälkeen alkaa miettiä, että mitähän ihmettä on kevättalvella 2002 oikein ajateltu , kun Oscar-ehdokkaita on alettu listata. Jos jonkin elokuvan olisi siellä kuulunut olla, se olisi ollut nimenomaan Wit. Mutta kai se on sama tarina kuin muissakin upeissa elokuvissa; ei tarpeeksi isoa tuotantoyhtiötä ja rikkaita tuottajia taustalla.
Wit kertoo syöpää sairastavan naisen tarinan tämän omasta näkökulmasta. Elokuva rikkoo toistuvasti neljättä seinää Vivianin puhuessa suoraan kameralle ja jopa puhutellessa katsojaa. Periaatteessa elokuva on yksi pitkä monologi, joka vaatii vetäjäkseen erittäin vahvan ja taitavan näyttelijän tai muuten tuloksena olisi lässähtänyt pannukakku, jolla ei olisi mitään uskottavuutta. Onneksi Witin pääroolissa on Emma Thompson, jonka voi aina luottaa hoitavan roolin kuin roolin kunnialla. Thompson kannattelee koko elokuvaa läpi sen puolitoistatuntisen keston ajan. Hän muuten ajoi päänsä kaljuksi ihan vain roolin vuoksi. Sitä voi pitää jo melkoisena omistautumisena.
Muut hahmot jäävät huomattavasti vähemmälle huomiolle, mutta tämä elokuva kuuluukin Vivianin hahmolle ja on hänen tarinansa. Audra McDonald esittää sairaanhoitaja Susieta, joka pitää Vivianista huolen sairaalassa ja lopulta tämän alkaessa pelätä ottaa myös lohduttajan roolin itselleen. Christopher Lloyd on tohtori Harvey Kelegian, onkologisti, ja Jonathan M. Woodwardin esittämä Jason Posner on hänen oppilaansa, joka on aiemmin myös opiskellut Vivianin kurssilla. Kummankin lääkärin empatiataidot riittävät jopa niin pitkälle, että he muistavat kysyä Vivianilta, kuinka tämä voi.
Vivian on työssään yliopistossa kirjallisuuden professorina ollut itse hyvin armoton, eikä juuri osoittanut opiskelijoilleen myötätuntoa ja tajuaa inhimillisyyden merkityksen vasta nyt, kun itse sitä sairaalapedillä maatessaan ja kuolemaa lähestyessään tarvitsisi kaikkein kipeimmin. Hänen luonaan ei edes vieraile kukaan, mutta onneksi sairaanhoitaja Susiella on aina toisinaan hetki aikaa.
Wit on kaunistelematon elokuva, joka pureutuu syvälle sairastuneen ihmisen mieleen. Juonta elokuvassa ei ole nimeksikään, mutta ei sitä edes tarvitse, sillä mielenkiinto pysyy yllä ilmankin. Elokuva on karun kaunis kuvaus syöpää sairastavan naisen viimeisistä ajoista maan päällä, koskettava, rankka, sydäntäsärkevä ja raastavakin katsella. Tunteisiin on helppo päästä sisälle, vaikkei vastaavaa olisi itse joutunutkaan läheltä todistamaan. Elokuvan monologimaisuus ja neljännen seinän rikkominen on tehokeino, jonka kanssa on aina oltava varovainen, mutta tässä se toimii hienosti. Se tuo elokuvaan hieman jopa päiväkirjamaista vivahdetta. Ja tavallaan sitähän Wit juuri on, Vivianin elokuvamuotoinen muistelmateos elämästään ennen kuolemaa.
And death shall be no more, death, thou shalt die.
Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 13. Elokuvassa juonella on mielestäsi vähäinen merkitys
Wit
Ohjaus: Mike Nichols
Käsikirjoitus: Mike Nichols ja Emma Thompson, Margaret Edsonin samannimisen näytelmän pohjalta
Sävellys: Henryk Mikolaj Gorecki
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2001
Kesto: 98 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Emma Thompson - Vivian Bearing
Audra McDonald - Susie Monahan
Christopher Lloyd - tohtori Harvey Kelekian
Jonathan M. Woodward - tohtori Jason Posner
Kommentit
Lähetä kommentti