Paula Hawkins: Nainen junassa

Rachel Watson matkustaa joka aamu samalla junalla kohti Lontoota. Juna pysähtyy aina samaan kohtaan radalla ja Rachel katselee ikkunasta radanvarressa sijaitsevia taloja. Erään talon asukkaille, jotka Rachel on mielikuvituksessaan nimennyt Jasoniksi ja Jessiksi, hän kuvittelee täydellisen elämän, jollaista ei itse ole koskaan saanut. Mutta eräänä päivänä Rachel näkee jotakin kamalaa tapahtuvan ja pari päivää myöhemmin lehdissä kerrotaan Jessin, joka on oikealta nimeltää Megan, kadonneen. Rachel tahtoo olla avuksi, mutta tulee samalla sotkeutuneeksi todella pahasti toisten ihmisten elämään ja salaisuuksiin.

Nainen junassa on Paula Hawkinsin kirjoittama romaani vuodelta 2015. Romaani on ensimmäinen, joka Hawkinsilta on julkaistu hänen omalla nimellään ja se ampaisi välittömästi julkaisunsa jälkeen myyntilistojen kärkeen niin Yhdysvalloissa kuin Iso-Britanniassakin.

Nojaan päätäni junan ikkunaa vasten ja katselen ohi lipuvia taloja kuin elokuvan kamera-ajoa. Kukaan muu ei näe niitä samalla tavalla kuin minä; edes talojen omistajat eivät luultavasti näe niitä koskaan tästä kulmasta. Minulle tarjoutuu kahdesti päivässä, vaikkakin vain ohikiitävän pienen hetken ajaksi, mahdollisuus kurkistaa muiden ihmisten elämään. Oman kotinsa turvassa olevien tuntemattomien ihmisten katsomisessa on jotain selittämättömällä tavalla mieltä rauhoittavaa.

Tulipa muuten suuri osa tätä kirjaa luettua teeman mukaisesti junamatkoilla kouluun ja takaisin. Juna on muutenkin hyvä paikka lukea, sillä siellä ei (yleensä) ole hirveästi häiriötekijöitä vaan saa ihan rauhassa keskittyä kirjaan. Huono puoli on se, että koulumatka on parinkymmenen minuutin mittainen, joten kovin pitkää pätkää ei ehdi sinä aikana lukea.

Nainen junassa alkaa hieman tahmeasti ja hetken aikaa ehdin jo epäillä, jaksaako tätä lainkaan lukea, sillä keskittymiskykyni tylsän kirjan kanssa on valitettavan rajallinen. Mutta kun olin päässyt hitaan alun ohitse, kiinnostuskin nousi.

Romaani kerrotaan kolmen eri naisen näkökulmasta: Rachelin, Meganin ja Annan. Tämä on mielenkiintoinen ratkaisu ja tuo uusia ulottuvuuksia romaaniin, kun jokainen pääsee kertomaan tarinansa omasta näkökulmastaan. Suurimmalta osin tapahtumat sijoittuvat heinä- ja elokuuhun 2013, Meganin osalta tietysti aikaan ennen hänen katoamistaan ja jopa vuoteen 2012.

Nainen junassa on siitä harvinainen kirja, että siitä on vaikea löytää hahmoa, jota kohtaan tuntea edes hieman sympatiaa. Kukaan ei ole kovinkaan miellyttävä tyyppi. Tarinan kolmesta kertojasta Rachel on eniten äänessä, joten lukija tavallaan joutuu pakosti asettumaan hänen asemaansa ja sitä kautta samaistumaan hänen tilanteeseensa (vaikka ainakin itseäni Rachel ajoittain ärsytti suunnattoman paljon ja hänen juopotteluaan karsastin melko lailla, vaikka se olennainen osa tarinaa onkin), vaikka ei tahtoisi.

Kuulen harakat - ne nauravat, pilkkaavat minua, käkättävät remakasti. Lintuparvi. Pahanilmanlinnut. Nyt minä näen sen, mustana aurinkoa vasten. En lintuja, vaan jotain muuta. Joku tulee. Joku puhuu minulle. Katso nyt. Katso nyt, mitä sinä sait minut tekemään.

Romaani on jaettu lukuihin ja jokaisen luvun kertoja on aina yksi kolmesta naisesta. Lisäksi luvut on jaettu osiin tapahtumapäivän ja vielä vuorokaudenajan mukaan, esimerkiksi Lauantai 3. elokuuta 2013, aamu. Kertoja kertoo tapahtumia preesensissä, mutta saattaa välillä yhtäkkiä hypätä kertomaan jostakin, mitä tapahtui aiemmin päivällä, jolloin muoto vaihtuu imperfektiin, ja tämä aikamuotojen vaihtelu toisinaan hämäsi minua aika lailla. Vaikka ihan loogistahan se on, mutta jostakin syystä ne tulivat aina hieman puskista.

Toisinaan tunsin lukiessani suurta myötähäpeää, eritoten Annan toimiessa kertojana, sillä hänellä tuntui olevan hyvin naiivi ajatusmaailma ja hänen tapansa esimerkiksi kuvata Tomin ulkonäköä aiheutti välillä epäuskoisia naurahduksia (Näen, kuinka hänen lihaksensa liikkuvat ihon alla hänen vaihtaessaan asentoa.). Lisäksi Anna on täysin häpeilemätön, eikä tunnu katuvan pätkän vertaa sitä, että on aikoinaan sekaantunut naimisissa olevaan mieheen ja jopa alkanut odottaa tälle lasta ennen kuin mies on edes eronnut vaimostaan.

Rachel on kertojana hyvin epäluotettava, sillä hän on alkoholisti, joka saa päissään ollessaan muistikatkoksia. Siitä syystä poliisinkin on vaikea ottaa häntä tosissaan, kun hän kertoo tietojaan Meganin tapauksesta, sillä heille on kerrottu Rachelin alkoholiongelmasta sekä tasapainottomuudesta. Rachel on menettänyt elämänhallintansa joitakin vuosia aiemmin, kun on käynyt ilmi, ettei hän kykene saamaan lapsia ja kaikki on eskaloitunut avioeron jälkeen.

Nainen junassa on ihan viihdyttävä teos, jonka lukee helposti muutamassa päivässä (itselläni meni viikko). Syyllistä oli kiva arvailla, sillä hahmokavalkadi ei ole kovin suuri, mikä tietysti rajaa epäiltyjen määrää ja lopulta oli kiva huomata, etteivät omat epäilykset nyt ihan niin kauas osuneet. Ihan täysin en kyllä voi sanoa ymmärtäväni romaanin suosiota, sillä ei se nyt niin ihmeellinen ollut.

Anna on kaiketi hyvin itsevarma, tai varma heidän suhteestaan, kun häntä ei haittaa kävellä päivittäin toisen naisen jalanjäljissä. Hän ei selvästikään koe minua uhkaksi. Mietin Ted Hughesia, joka toi Assia Wevillin taloon, jossa oli asunut Plathin kanssa, Assiaa käyttämässä Sylvian vaatteita, harjaamassa hiuksiaan tämän harjalla. Haluaisin soittaa Annalle ja huomauttaa, että Assia päätyi työntämään päänsä uuniin aivan kuten Sylviakin.

**

Paula Hawkins (s. 26. elokuuta 1972) on brittiläinen kirjailija. Hawkins syntyi Hararessa, Zimbabwessa ja eli siellä vuoteen 1989 saakka, jolloin muutti Englantiin. Valmistuttuaan Oxfordin yliopistosta hän työskenteli 15 vuotta toimittajana. Hawkins kirjoitti salanimellä Amy Silver neljä romaania ennen kuin sai valmiiksi romaaninsa Nainen junassa, jonka julkaisi omalla nimellään. Nainen junassa nousi välittömästi julkaisunsa jälkeen bestseller-listan kärkeen.

Romaanin Nainen junassa pohjalta on tehty samanniminen elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 2016. Elokuvan pääosissa nähdään Emily Blunt, Justin Theroux ja Luke Evans.

Paula Hawkins: Nainen junassa (The Girl on the Train), 2015. Suomentanut Oona Timonen. 382 s.

Helmet-lukuhaasteeseen numerolla 19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa