Delia Owens: Suon villi laulu

Catherine Clark eli Kya, joka Rämelikkanakin tunnetaan, on nuori nainen, joka on pienestä pitäen joutunut elämään yksin suolla, kun perheenjäsenet yksi toisensa jälkeen ovat kadonneet maisemista. Kun kylän kultapoika Chase Andrews sitten löydetään kuolleena, kääntyvät syyttävät katseet kohden erakoitunutta, outoa Kyaa. Yksin vietettyjen vuosien aikana Kya on oppinut selviämään luonnossa ja pärjäämään yksin, mutta kuten kuka tahansa muukin, myös hän kaipaa rakkautta.

Suon villi laulu on Delia Owensin ensimmäinen fiktiivinen teos vuodelta 2018. Romaani oli vuoden 2019 myydyin aikuisten kirja ja se vietti peräti 124 viikkoa bestseller-listalla.

Siellä täällä marskimaalla, nihkeänkosteiden metsien kätköissä, rämeinen suo ryömii alaville turvemaille. Suovesi on tyyntä ja tummaa, se on hotkaissut valon mutaiseen nieluunsa. Jopa yöeläjät liikkuvat sen siimeksessä päiväsaikaan. Ääniäkin siellä kuuluu, mutta marskimaahan verrattuna suo on hiljainen, sillä hajoaminen tapahtuu solutasolla. Elämä mätänee ja löyhkää ja palaa lahonneeksi turpeeksi; suon katkerassa liejussa kuolema synnyttää elämää.

Viime kesänä ja syksynä Suon villi laulu tuntui olevan kaikkialla. Tuntui, että kaikki lukivat sitä, joten pitihän sitä itsekin sitten katsahtaa, että mistä oikein on kyse. Ja voi että millainen teos olikaan kyseessä.

Romaanissa on kaksi erillistä aikajanaa; toinen kertoo tapahtumista ja rikostutkinnasta Chasen kuoleman jälkeen ja toinen taas Kyan varttumisesta selittäen myös sen, kuinka hän on oppinut pärjäämään omillaan. Toisinaan ihmetyttää, että niin pieni lapsi saattaa yksin keksiä selviytymiskeinot, mutta kai sitä kaikkea oppii, kun on pakko. Vielä enemmän ihmetyttää, että Kya, joka oppii lukemaan vasta teini-iässä, osaa lukea sujuvasti ja vieläpä hyvin haastavaa tekstiä. Se ei kuulosta kovin uskottavalta.

Kirjailija Delia Owens on ammatiltaan eläintieteilijä ja todella antaa asiantuntemuksena eläimistä ja luonnosta näkyä. Romaanin vahvuus ovat vahvat ja vaikuttavat luontokuvaukset, joita lukiessa tuntuu kuin olisi itse keskellä sitä kaikkea. Vaikka itsekin olen paljon eläimistä ja hyönteisistä lukenut, silti opin jotakin uutta. Pohjois-Carolinan marskimaa tuntuu suorastaan täydelliseltä miljööltä tälle romaanille.

Kya tiesi, ettei sitä käynyt täällä tuomitseminen. Touhuun ei liittynyt mitään ilkeää, se oli vain elämän jatkuvaa liikettä, jossa jotkut jäivät tappiolle. Biologian näkökulmasta oikea ja väärä ovat eri valaistuksessa saman värisiä.

Suon villi laulu maalailee Kyasta kuvaa jonkin sortin ihmelapsena. Vähän liiankin ihmeellisenä, jotta se tuntuisi uskottavalta. Sen ymmärrän, että hän varmasti on vuosien kuluessa oppinut kaikennäköistä luonnosta. Jopa sellaisia asioita, joita ihmiset eivät muuten opi kuin elämällä marskimaalla vuosikaudet ja tarkkailemalla ympäröivää luontoa. Mutta yhtäkkiä hän onkin itseoppinut luonnontieteilijä, kirjailija ja kaikkea, vaikkei ole käynyt koulua kuin yhden päivän verran.

Kirjan loppuratkaisu samaan aikaa sekä käy järkeen että ei käy järkeen. Juonen kannalta se on looginen ja vie tarinan hienosti päätökseen (oikeastaan aika täydelliseen sellaiseen). Sen sijaan hahmokehityksen ja hahmojen käytöksen kannalta siinä ei ole järkeä. Spoilaamista välttääkseni en juuri voi enempää sanoa.

Suon villi laulu on täynnä suorastaan hengästyttävän kauniita luontokuvauksia, joiden jalkoihin kirjan juoni jää aika pahasti, sillä se on luontoa heikompi. Kaikesta epäuskottavuudestaan ja epäjohdonmukaisuuksistaan huolimatta romaani on kaunis ja koskettava kertomus, jota lukiessa eivät silmät varmasti pysy kuivina. Loppua kohden kirjaa ei myöskään malta laskea käsistään vaan se on pakko saada luettua samalta istumalta (mikä on todella huono ajatus keskellä viikkoa).

Samaa tahtia kuin hänen kokoelmansa karttui, kasvoi kuitenkin myös hänen yksinäisyytensä. Hänen rinnassaan asusti sydämen kokoinen tuska. Eikä sitä helpottanut mikään. Eivät lokit, ei komea auringonlasku, eivät harvinaisimmat simpukatkaan.

Kuukausista kertyi vuosi.

Yksinäisyys paisui ja lipesi hänen otteestaan. Hän kaipasi toisen ihmisen ääntä, läsnäoloa, kosketusta, mutta halu suojella omaa sydäntä oli vielä väkevämpi. 

**

Delia Owens (s. 1949) on yhdysvaltalainen kirjailija ja eläintieteilijä. 1970-1990-luvuilla Owens ja hänen miehensä Mark asuivat yli 20 vuotta Afrikassa, jossa he tutkivat Botswanan ja Zambian eläimiä. Afrikassa asuessaan Owens kirjoitti kirjat Cry of the Kalahari (1984) ja The Eye of the Elephant (1992), joista ensimmäinen kertoo hänen ja miehensä työstä Afrikassa ja jälkimmäinen keskittyy heidän pyrkimyksiinsä lopettaa salametsästys. Lisäksi Owens on kirjoittanut runsaasti artikkeleita erinäisiin arvostettuihin julkaisuihin, kuten Natural Historyyn. Owensin ensimmäinen fiktiivinen romaani, Suon villi laulu, julkaistiin vuonna 2018.

Romaanin Suon villi laulu pohjalta on tulossa elokuva, joka saa ensi-iltansa heinäkuussa 2022. Elokuvan päärooleissa nähdään Daisy Edgar-Jones, Taylor John Smith ja Harris Dickinson.

Delia Owens: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing), 2018. Suomentanut Maria Lyytinen. 416 s.

Helmet-lukuhaasteeseen numerolla 35. Kirjassa on oikeudenkäynti