24/31: Elokuva tunnetulta kauhuohjaajalta - The Evil Dead



Viisi nuorta suuntaa viikonlopunviettoon syrjäiselle mökille. Mökin kellarista he löytävät nahkakantisen kirjan sekä nauhurin, jolle kirjaa tutkinut mies on nauhoittanut muistiinpanojaan. He tulevat vahingossa herättäneeksi henkiin muinaiset sumerilaiset demonit, jotka yksi kerrallaan ottavat nuorten kehot hallintaansa.

Evil Dead on Sam Raimin ohjaama elokuva vuodelta 1981. Elokuva on myöhemmin saanut kaksi jatko-osaa, Evil Dead II (1987) ja Pimeyden armeija (1993), jokaisessa kolmessa elokuvassa seikkailee pääosassa Ash Williams. Lisäksi vuonna 2013 Evil Deadista tehtiin uudelleenfilmatisointi. Julkaisunsa jälkeen alkuperäinen Evil Dead kiellettiin monissa maissa, mukaan lukien Suomessa, jossa se lopulta sai ensi-iltansa vasta vuonna 2003 - yli kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Vuosien saatossa Evil Dead on saavuttanut eräänlaisen kulttiklassikon aseman. Elokuva tehtiin pienellä budjetilla ja menestyi hyvin lippuluukuilla. Pienellä budjetilla tekeminen näkyy elokuvassa, joka ei laadullisesti pärjää muille 80-luvun kauhuelokuville. Ei se kyllä haittaakaan, sillä rosoisuus ja yliampuvuus tuntuvat olevan Evil Deadin ominaispiirteet. Elokuva hyödyntää joissakin kohtauksissa myös stop motion -tekniikkaa, joka toisaalta näyttää huvittavalta, mutta toisaalta taas toimii hyvin juuri tässä elokuvassa ja tässä kontekstissa.

Näyttelijöitä Evil Deadissa on vain viisi, joista kenelläkään ei juuri ollut aiempaa näyttelijäkokemusta. Sen valitettavasti myös huomaa, sillä jokainen ylinäyttelee ja pahasti, ja jos jokin minua missä tahansa elokuvassa häiritsee, se on nimenomaan ylinäytteleminen. Päähenkilö Ashia näyttelevä Bruce Campbell on viisikosta kaikkein vakuuttavin.

Pienen budjetin elokuvaksi (ja kun ottaa huomioon, että tämä on tehty 80-luvun alussa) Evil Deadin erikoistehosteet ovat hyvin tehtyjä ja toimivia. Myös maskeeraukset on toteutettu hyvin, vaikka jossain kohtaa häiritsikin, kun edellisessä kuvassa Ashin naama oli veren peitossa ja seuraavassa kuvassa verta oli vain vähän paidalla. Verellä tosiaan läträtään runsaasti ja sitä kautta elokuvan voi luokitella splatteriksi, sillä hieman kieli poskessahan tämä tuntuu olevan tehty.

Huumoria ei Evil Deadista tosiaan puutu ja toisinaan elokuvassa tapahtuu niin absurdeja asioita, ettei niille voi oikein kuin päätään pudistella. Joitakin äkkisäikäytyksiä löytyy, ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, en niistä juuri välitä, eivätkä ne tässäkään toimi toivotulla tavalla.

Kaikki virheet, ylinäytteleminen ja muu, on kuitenkin helppo antaa anteeksi, kun muistaa konstekstin - 1980-luku ja pieni budjetti. Siitä huolimatta Evil Dead ei olisi ensimmäinen kauhuelokuva, jonka nimen mainitsisin, jos joku pyytäisi suosittelemaan katsottavaa.




The Evil Dead

Ohjaus ja käsikirjoitus: Sam Raimi
Sävellys: Joseph LoDuca
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1981
Kesto: 82 min
Ikäraja: K18
Pääosissa:
Bruce Campbell - Ash
Ellen Sandweiss - Cheryl
Betsy Baker - Linda

Kommentit