"Me olemme pohjimmiltamme hulluja. Ja meitä on paljon samassa tilassa. Ei ole kuin ajan kysymys, milloin alamme tappaa toisiamme. Miksi muuten olisi keksitty politiikka ja uskonto?"
Raju myrsky iskee pieneen kaupunkiin ja myrskyn jälkeen sankka sumu peittää alleen koko kaupungin. Ruokakauppaan jää loukkuun joukkio ihmisiä, heidän mukanaan taiteilija David Drayton ja hänen poikansa Billy. Jonkin ajan kuluttua joukkio huomaa, että usvan mukana kaupunkiin on saapunut hirvittäviä, verenhimoisia olioita, jotka vaanivat loukkoon jääneitä. Epätoivoissaan ihmiset ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa pelastuakseen hirviöiltä, mutta onko todellinen vaara sittenkin kaupan seinien sisäpuolella?
Vuoden 2007 elokuva The Mist - Usva löytyy samalta 25 elokuvaa, jotka tuhoavat uskosi inhimillisyyteen -listalta kuin Dear Zacharykin. Se perustuu Stephen Kingin samannimiseen pienoisromaaniin vuodelta 1980. Pienoisromaanin pohjalta on kuvattu myös kymmenosainen minisarja. Minisarja sai ensi-iltansa vuonna 2017, eikä sillä ole alkuperäisteoksen kanssa juuri muuta tekemistä kuin juonen pääpiirteet. Minisarja löytyy Netflixistä nimellä The Mist, jos joku sen haluaa katsoa.
The Mistin vaikuttavuus piilee siinä, ettei elokuvan aikana tule täyttä varmuutta siitä, kuka on todellinen vihollinen. Onko se ulkona usvassa piilevä hirviö vaiko sittenkin samaan ruokakauppaan loukkuun jäänyt naapurin mies? Eristykseen joutuneista, pelokkaista ihmisistä paljastuu elokuvan myötä mitä hirvittävämpiä puolia.
Kirjat, elokuvat ja tv-sarjat, joissa joukko ihmisiä jää loukkuun, toistuvat hyvin samantyyppisellä kaavalla ja siihen on selityskin. Sillä niin ihmiset käyttäytyvät, niin ihmismieli toimii. Ensin on vaihe, jossa kaikki ovat yhtä, on yhteinen vihollinen ja valitaan johtaja (tai vaihtoehtoisesti joku porukasta vain nousee johtajaksi). Seuraavaksi jakaudutaan pienempiin ryhmiin ja ollaan "me" ja "ne toiset", jotka muodostuvat toistensa vihollisiksi. Lopuksi ryhmät käyvät toisiaan vastaan jopa tuhoisin seurauksin. Tätä samaa kaavaa toistavat The Mistin lisäksi muun muassa televisiosarja Lost sekä William Gouldingin kirja Kärpästen herra, joista molempia voin lämpimästi suositella. Kärpästen herra etenkin on klassikko, joka jokaisen pitäisi lukea ainakin kerran elämässään.
On karmivaa katsella, kuinka suljettuun paikkaan joutuneiden ihmisten mieli alkaa pikkuhiljaa rakoilla, kuinka he kääntyvät toisiaan vastaan ja ovat lopulta valmiita uhraamaan jopa lähimmäisensä säilyäkseen itse hengissä. Hädän hetkellä ja äärimmäisen pelon vallassa ihmiset turvautuvat uskoon. He ripustautuvat ihmiseen, jonka uskovat tietävän paremmin. He ripustautuvat toivoon, että tuo ihminen voi pelastaa minut, sillä hän on valittu. Vastaavan stressin ja pelon alla ihmismieli voi toimia täysin odottamattomalla tavalla - ateististakin voi tulla äkkiä uskovainen ja harmittomasta naapurin tädistä kylmäverinen murhaaja.
"Kivittäminen on sallittua Raamatussakin. Ja minulla riittää herneitä."
King viljelee useissa kirjoissaan uskonnollista symboliikkaa, eikä The Mist ole poikkeus. Monissa Kingin kirjoissa myös asetetaan vastakkain järki ja uskonto. The Mist tuo tämän vastakkainasettelun esiin ensin Davidin ja ensimmäisenä pakoon lähteneen Brent Nortonin välillä ja lopulta erityisesti Davidin ja uskovaisen rouva Carmodyn välillä. Ensimmäisessä tapauksessa David itse edustaa uskoa ja Brent Norton järkeä. David on nähnyt, mitä hirviö saa aikaan ja tahtoo suojella toisia, kun taas Brent ei usko Davidin ja muiden sanaa vaan yrittää järkeillä kaiken parhain päin. Toisessa tapauksessa David tietenkin on järjen edustaja.
Valitettavasti Davidia lukuun ottamatta hahmot jäävät hyvin yksiulotteisiksi ja vain yhden persoonallisuuden piirteen varaan. Tämä hankaloittaa elokuvan seuraamista, sillä vain kourallinen hahmoja/näyttelijöitä jää mieleen. Hahmoja kohtaan on myös hankala tuntea empatiaa, kun heihin ei kunnolla saa kosketuspintaa.
Näyttelijöistä minulle jäivät kaikkein parhaiten mieleen Andre Braugher pienessä roolissaan Brent Nortonina sekä Marcia Gay Harden rouva Carmodyna. Jälkimmäinen nostatti ihon kananlihalle, sillä häntä katsellessa tuli elävästi mieleen dokumentit vaarallisista kulteista ja niiden karismaattisista johtajista, sillä sellainen rouva Carmodysta elokuvan kuluessa tulee. Vain parin päivän aikana hän onnistuu keräämään taakseen joukon ihmisiä, jotka uskovat hänen sanaansa, uskovat hänen olevan Jumalan valittu ja tietävän, mitä tehdä seuraavaksi. Nuo ihmiset eivät kyseenalaista rouva Carmodya lainkaan, vaikka tämä käskisi uhrata toisia ihmisiä, jotta he pääsisivät eroon "paholaisen kätyreistä". Davidia esittävän Thomas Janen potentiaali pääsee valitettavasti kunnolla oikeuksiinsa vasta elokuvan lopussa ja silloin sitä on raastavaa katsella.
The Mist on hirviöistään huolimatta loppujen lopuksi psykologinen kauhuelokuva. Se tuo esiin ihmismielen pimeimmät puolet äärimmäisissä olosuhteissa, eikä kaunistele mitään. Se on karu muistutus siitä, että jopa parhaimmat meistä kantavat pahuutta sisällään ja oikeiden olosuhteiden vallitessa tuon pahuuden on mahdollista päästä valloilleen.
Elokuvan loppu kouraisee jostakin todella syvältä, eikä se täysin syyttä ole lähes aina vaikuttavimpien elokuvaloppujen listalla. Tai niiden loppujen, joiden et todellakaan osannut aavistaa tulevan.
Kommentit
Lähetä kommentti