Vihreä maili



Vuonna 1935 Paul Edgecomb työskentelee vanginvartijana kuolemaan tuomittujen vankien osastolla, jota kutsutaan lattiansa värin vuoksi Vihreäksi mailiksi. Osastolle tuodaan kaksoismurhasta tuomittu suuri, tummaihoinen mies, John Coffey, joka koostaan ja pelottavasta ulkonäöstään huolimatta osoittautuu lempeimmäksi vangiksi, mitä vartijat ovat koskaan nähneet. Pikkuhiljaa Paul alkaa epäillä, onko John Coffeylla sittenkään mitään tekemistä rikoksen kanssa, josta tämä on tuomittu.

Vihreä maili on Frank Darabontin ohjaama elokuva vuodelta 1999. Se perustuu Stephen Kingin romaaniin Kuoleman käytävä vuodelta 1996.

Vihreä maili on tullut vuosien varrella katsottua muutamaankin kertaan. Se on elokuva, joka ei katsomisella kulu vaan on joka kerta aivan yhtä vaikuttava kuin ennenkin. Yleisesti elokuvan katsotaan olevan yksi parhaimmista koskaan tehdyistä Stephen King -filmatisoinneista ja vaikka alkuperäisteos onkin (vielä) itselläni lukematta, on kyseessä ainakin todella hieno elokuva. Toki lukemani perusteella elokuva myös on alkuperäisteokselle aika uskollinen adaptaatio.

Elokuvaa oli ehtinyt mennä vain varttitunti, kun olin jo kyyneleet silmissä. Tarina, jonka se kertoo on kaunis ja koskettava, eikä tätä katsoessa oikein voi kyyneliltä välttyä - ei ainakaan loppua kohden. Kuolemansellien vangit ovat jokainen omanlaisiaan persoonia ja rikoksistaan huolimatta heitä kohtaan alkaa kuin huomaamattaan tuntea sympatiaa. Ei toki kaikkia, mutta osaa. Vankilan työntekijät puolestaan jäävät paria poikkeusta lukuun ottamatta aika etäisiksi. Heihin olisi voinut ehkä keskittyä myös hieman enemmän. Mitään turhaa elokuvassa ei kuitenkaan tunnu olevan, vaikka kolmetuntisen kesto perusteella niin voisi kuvitellakin.

Tom Hanks pääroolissa Paul Edgecombina tekee tasaisen varmaa työtä, mutta John Coffeyn roolissa nähtävä Michael Clarke Duncan varastaa kyllä show'n itselleen. John Coffey, tuo lempeä, hyväsydäminen jättiläinen, jota väitetään kylmäveriseksi murhaajaksi ja on sen vuoksi tuomittu kuolemaan, on erittäin rakastettava hahmo ja katsojakin alkaa jo varhaisessa vaiheessa epäillä, onko Coffeylla kuitenkaan mitään tekemistä rikoksen kanssa. Clarke Duncan antaa roolissa parastaan ja huolimatta siitä, että Paul on elokuvan päähenkilö, kertoo se kuitenkin Coffeyn tarinan. Doug Hutchinson näyttelee vanginvartija Percy Wetmorea. Percy on hahmo, jota on helppo vihata kaikessa itsekeskeisyydessään ja ylimielisyydessään. James Cromwell nähdään vankilanjohtaja Hal Mooresina.

Vihreä maili kertoo koskettavan, vaikuttavan tarinan, joka voidaan nähdä myös kritiikkinä kuolemantuomioille. Elokuvan kesto, kolme tuntia, tuntui alkuun pitkältä ajalta, mutta oli lopulta ohi hujauksessa. Huomio pysyi tarinassa koko ajan, eikä missään vaiheessa elokuva tuntunut pitkäveteiseltä tai siltä, että siitä olisi jotakin voinut karsia pois. Yliluonnollisia elementtejä on hieman mukana, mutta ne sujahtavat muutoin aika vakavahenkiseen draamaan yllättävän hyvin. Michael Clarke Duncan tekee elokuvassa elämänsä roolin.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva




Vihreä maili | The Green Mile

Ohjaus: Frank Darabont
Käsikirjoitus: Frank Drabont, Stephen Kingin romaanin pohjalta
Sävellys: Thomas Newman
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1999
Kesto: 181 min
Ikäraja: K16
Päärooleissa:
Tom Hanks - Paul Edgecomb
Michael Clarke Duncan - John Coffey

Kommentit