Tonttujen luona Pohjoisnavalla aikuiseksi kasvanut Buddy saa kuulla olevansa ihminen. Kasvatti-isältään Buddy saa kuulla menneisyydestään sekä biologisen isänsä olevan vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Intoa puhkuen Buddy lähteekin kohden New Yorkia, mutta ihmisten maailmaan sopeutuminen ja isän tapaaminen eivät suju aivan niin hyvin kuin hän olisi toivonut.
Elf on Jon Favreaun ohjaama elokuva vuodelta 2003.
Tärkeimmät asiat ensin: minä en voi sietää Elfiä. En ole koskaan sietänyt ja tuskin tulen koskaan sietämäänkään. Minusta se on vain äärimmäisen hölmö kohelluskomedia, jollaisia en nyt muutoinkaan jaksa katsoa, koska ei yksinkertaisesti vain kiinnosta. Joku muu saattaa sellaisesta nauttia ja se on ihan okei, ei se ole minulta pois, enkä pyri vaikuttamaan kenenkään henkilökohtaisiin mielipiteisiin. Yritän tätä kirjoittaessani pysytellä mahdollisimman neutraalina, mutta tuskin tulen siinä ainakaan täysin onnistumaan.
Elf kyllä kertoo tärkeää viestiä siitä, kuinka tärkeää on olla oma itsensä ja mikä oikeasti on elämässä (ja joulussa) tärkeää. Elokuvan tapa kertoa tarinaansa ei kuitenkaan ole minun makuuni hauska. Kohellusta ja huutoa riittää, eikä sellainen huumori saa minua edes hymyilemään. Se on laiskaa ja tylsää, mutta olen huomannut, että se on sitä, mihin varsin monet amerikkalaiset komediat luottavat. Varmasti se toimiikin tiettyihin ihmisiin (ainakin pieniin lapsiin), sillä onhan Elf listattu moderniksi jouluklassikoksi ja löytyy usein parhaiden jouluelokuvien listalta.
Will Ferrell on pääosassa Buddyna, eikä kyllä tosiaan pelkää asettaa itseään naurunalaiseksi ja tekee sen välillä niin voimakkaasti, että katsojana itselleni tulee voimakkaita myötähäpeän tunteita. Kaikista vastoinkäymisistään huolimatta Buddy jaksaa silti pysytellä ainaisen positiivisena. Ferrell todella pistää itsensä likoon, mutta elokuvan hauskin hahmo on siitä huolimatta Buddyn biologinen isä Walter Hobbs, jota näyttelee James Caan. James Caan tosiaan ottaa roolinsa kyynisenä bisnesmiehenä omakseen ja hänen kuiva huumorinsa on se, mikä puree minuun. Buddyn rakkaudenkohdetta Jovieta näyttelee Zooey Deschanel ja vaikka Deschanel toki tekee oman roolinsa hyvin, koko sivujuoni tuntuu täysin turhalta lisäykseltä, joka on mukana vain siitä syystä, että elokuvissa kuuluu olla myös romanttista rakkautta.
Elf varmasti toimii hyvin omalle kohdeyleisölleen ja etenkin nuoremmalle katsojakunnalle. Uskoisin, että monet pitävät elokuvasta, koska se herättää heissä nostalgisia tuntemuksia omasta lapsuudesta. Elokuvan välittämä viesti on tärkeä, mutta se hukkuu kaiken kohelluksen alle, eikä kaikki sen huumori ole ikääntynyt kovin hyvin.
Ja tietysti kaikkein häiritsevin asia - joulupukki ei edelleenkään asu Pohjoisnavalla. Tulen valittamaan tästä ikuisesti ihan jokaisen elokuvan kohdalla.
Kahdeksanvuotiaan arvio: "Ihan hauska, kun Elf meni sen tontun syliin istumaan. Eläimet oli söpöjä siellä Pohjoisnavalla. Oli hassua, kun Buddy laittoi spagettiin kauheesti sokeria ja karkkia ja siirappia."
Elf
Ohjaus: Jon Favreau
Käsikirjoitus: David Berenbaum
Sävellys: John Debney
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2003
Kesto: 97 min
Ikäraja: K7
Päärooleissa:
Will Ferrell - Buddy
James Caan - Walter Hobbs
Zooey Deschanel - Jovie
Kommentit
Lähetä kommentti