Funny Games

Anna, Georg sekä heidän poikansa suuntaavat viettämään lomaa mökilleen. Heidän ovensa taakse ilmestyy kaksi nuorta miestä hakemaan kananmunia naapuriin. Pahaa-aavistamaton Anna laskee heidät sisään, ja kaksikko ottaa koko perheen panttivangeikseen pakottaen heidät mukaan sadistiseen peliinsä.

Funny Games on Michael Haneken ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 1997. Kymmenen vuotta myöhemmin elokuva sai amerikkalaisen uudelleenfilmatisoinnin, joka on myös Haneken itsensä ohjaama ja lähes otosta ottoon identtinen alkuperäisen kanssa.

Suoraan sanottuna en lainkaan ihmettele, miksi Funny Games löytyy listalta 25 elokuvaa, jotka tuhoavat uskosi inhimillisyyteen. Nuori kaksikko, Paul ja Peter, joka julmia rikoksia tehtailee, on aiemmin mitä ilmeisimmin lahdannut jo yhden perheen ja suunnittelee tekevänsä saman vielä useaan kertaan. Arno Frischin näyttelemä Paul on duon pomo, joka päättää mitä tehdään. Peter, jota näyttelee Frank Giering, taas on hieman hitaampi tapaus, jonka Paul tuntuu saaneen manipuloitua mukaan. Kumpikin pojista on silti täysillä mukana rikoksissa, eikä osoita uhreilleen mitään armoa. Joten kenties Peterinkin hitaus on vain pelkkää esitystä ja molemmat ovat vain täysin tunteettomia tapauksia? Kenties Peter onkin aivot kaiken takana?

Missään kohtaan kaksikon teoille ei ole minkäänlaista motiivia ja ohjaaja Haneke onkin kertonut saaneensa idean lehtiartikkelista, jossa nuorisorikolliset kertoivat motiivikseen halun "kokeilla, miltä se tuntuu". Tulee hieman jopa mieleen Dnepropetrovsk Maniacs - eikä asiaa toki auta sekään, että Peter hieman jopa näyttää toiselta näistä pojista.

Suuremmasta roolistaan huolimatta kolmehenkinen perhe tuntuu jäävän hieman sivuosaan, vain objekteiksi, vaikka äidistä jossakin kohtaa yritetäänkin jonkinlaista final girliä rakentaa. Elokuvan alkupuolella näytteleminen on paikoitellen epäaidon oloista, erityisesti juuri äidin kohdalla, mutta loppua kohden paranee. Viimeisen kolmanneksen kohdalla on elokuvassa useiden minuuttien pituinen otto, jonka aikana kamera kuvaa molempia vanhempia. Näiden minuuttien aikana ei oikeastaan tapahdu kovin paljoa, mutta katsojana silti ei kykene riistämään katsettaan ruudusta, sillä tämä kohta on niin hyvin näytelty ja taidolla tehty, ettei se vaikuta tippaakaan pitkäveteiseltä. Sen sijaan ahdistava tunnelma, joka kantaa läpi elokuvan, moninkertaistuu tällä hetkellä, kun katsojana sitä vain odottaa Paulia ja Peteriä palaaviksi.

Funny Games rikkoo neljättä seinää useaan kertaan ja myös tavoilla, joita en ole koskaan ennen elokuvissa nähnyt. En avaa asiaa sen enempää, etten vahingossakaan paljasta liikaa juonesta. En ole koskaan ollut mikään neljännen seinän rikkomisen suurin kannattaja, mutta tässä kontekstissa ja juuri tässä elokuvassa se on todella hyvin onnistunut ratkaisu, sillä se pakottaa katsojan mukaan ja osalliseksi tapahtumiin sekä nuorten psykopaattien julmaan leikkiin. Elokuvassa nähtävä väkivalta tapahtuu mitä suurimmalta osin ruudun ulkopuolella ja katsoja näkee vain sen seuraukset. On hyvä ratkaisu, ettei väkivallalla aleta mässäillä. Ohjaaja Haneke onkin pyrkinyt elokuvallaan kritisoimaan mediassa nähtävää väkivaltaa ja sen glorifiointia ja pakottaa elokuvallaan katsojan kyseenalaistamaan omaa rooliaan väkivallan kuluttajana.

Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 50. Henkilökunta suosittelee

Funny Games

Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Haneke

Tuotantomaa: Itävalta

Julkaisuvuosi: 1997

Kesto: 104 min

Ikäraja: K15

Päärooleissa:

Susanne Lothar - Anna

Ulrich Mühe - Georg

Arno Frisch - Paul

Frank Giering - Peter