Ackley Bridge, tuotantokausi 1-3



Ackley Bridgen pikkukaupungissa kaksi koulua sulautetaan yhdeksi monikulttuuriseksi kouluksi. Eri kulttuureista tulevat nuoret joutuvat väkisin kohtaamaan toisensa niin koulussa kuin elämässäänkin, eikä yhteentörmäyksiltä vältytä edes aikuisten maailmassa.

Ackley Bridge on Auyb Khan-Dinin, Kevin Erlisin ja Malcolm Campbellin luoma brittiläinen draamasarja, jota esitettiin Iso-Britanniassa vuosina 2017-2022. Suomessa sarjan neljä ensimmäistä kautta on katsottavissa Viaplayssa. Kirjoitan tässä postauksessa kolmesta ensimmäisestä tuotantokaudesta, jotka ovat kaikki osa samaa tarinaa, neljännellä ja viidennellä kaudella on omat tarinansa, joista kirjoitan, kunhan viideskin kausi joskus julkaistaisiin Suomessa.

Katsoin Ackley Bridgen joitakin kuukausia sitten ja päätin nyt katsoa jaksot uudelleen. Ensimmäisellä kertaa en alkuun lainkaan päässyt kiinni tarinaan ja hahmoihin. Koko homma tuntui vain suurelta sekasotkulta, jossa ei ollut mitään, mihin olisin osannut samaistua, ja vain pakotin itseni katsomaan jakson toisensa perään. Nyt toisella katsomiskerralla olo oli melko samanlainen, mutta onneksi tällä kertaa tiesin, että pikkuhiljaa paranee. Enhän minä muuten tätä jo toistamiseen olisi katsonut.

Ackley Bridge ei pelkää ottaa käsittelyyn vaikeitakaan aiheita. Sarjassa nähtäviä teemoja ovat muun muassa rasismi, seksuaalisuus ja sen löytäminen, kuolema, perheväkivalta ja teinivanhemmuus. Osaa teemoista käsitellään aika pintapuolisesti ja olisin tahtonut edes hieman syvempää perehtymistä niihin, mutta osa sitten taas saa enemmänkin tilaa. Kun koulun oppilaat tulevat eri kulttuureista, rasismi eri muodoissaan on erityisesti koko sarjan läpi kantavana teemana.

Kolmen ensimmäisen kauden keskiössä on pakistanilaisesta perheestä tuleva teinityttö Nasreen Paracha, jota näyttelee Amy Leigh-Hickman. Jo aivan sarjan alussa Nasreen ymmärtää olevansa homoseksuaali, mikä ei tietenkään islaminuskoiselle ole millään tapaa sallittua. Läpi kolmen tuotantokauden Nasreen kamppailee enemmän tai vähemmän oman itsensä löytämisen ja hyväksymisen kanssa. Tukena hänellä on paras ystävä, Poppy Lee Friarin näyttelmä Missy Booth, joka puolestaan on lähtöisin valkoisesta, huonommasta (tässä yhteydessä voisi oikeastaan käyttää termiä white trash) perheestä. Missyn ja hänen siskonsa Hayleyn huoltajana toimii heidän isoäitinsä, sillä päihdeongelmainen äiti ei siihen kykene. Muutoinkin sarjan valkoiset nuoret tuntuvat kaikki olevan enemmän tai vähemmän white trash -perheistä, kun taas parempiosaiset hahmot ovat aasialaisia.

Sarjoja ja elokuvia katsoessani tarvitsen yleensä edes sen yhden hahmon, johon samaistua tai edes kiintyä jollakin tapaa, jotta jaksaisin katsoa eteenpäin. Ackley Bridgen kohdalla törmäsin ongelmaan, etten vain osannut lainkaan samaistua näihin nuoriin ja heidän ongelmiinsa. Joko olen itse jo liian vanha sellaiseen tai sitten en vain ole koskaan joutunut kohtaamaan vastaavia ongelmia. Ei sillä, että aikuishahmoihin olisi yhtään sen helpompi samaistua, sillä ei ole. Lopulta muutaman jakson katsottuani se yksi hahmo kuitenkin löytyi, mutta itselleni ainakin aika yllättävästä suunnasta.

En osaa sanoa mitään tiettyä asiaa, mikä sai minut kiintymään ja samaistumaan Nasreenin äitiin, Kaneez Parachaan, jota muuten näyttelee upea Sunetra Sarker. Ehkä se oli Kaneezin vahva, suorapuheinen, kaunistelematon persoona, joka alunperin kiinnitti huomioni. Mitä enemmän jaksoja katsoin, sitä enemmän huomasin pitäväni hänestä. Kenties paras asia Kaneezin hahmossa on, että mitä ikinä tapahtuukaan, hän on aina lastensa tukena ja valmis menemään heidän vuokseen vaikka läpi tulen ja veden. Hänen hahmossaan on valtavan paljon päättäväisyyttä, huumoria, draamaa, lämpöä ja vahvuutta. On kaunista katsoa, kuinka hän alkujärkytyksestä toivuttuaan oppii hyväksymään vanhimman lapsensa seksuaalisen suuntautumisen, vaikka omassa uskonnossa se nähdäänkin pahana asiana. On muuten ollut outoa Ackley Bridgen katsomisen jälkeen nähdä Sunetra Sarkeria muissa sarjoissa ja kuulla hänen puhuvan ilman vahvaa aksenttia.

Yksi parhaista hahmoista koko sarjassa on Lorraine Cheshiren näyttelemä koulun kanslisti Lorraine, joka tuntuu aina olevan jokaisen nurkan tai ikkunan takana salakuuntelemassa kaikkien keskusteluja.

Vaikka alkuun vaikuttikin siltä, etten ikinä pääsisi sisälle sarjaan, jossakin vaiheessa se silti tapahtui. Katsominen oli toisinaan melkoista tunteiden vuoristorataa, eikä kyyneliltäkään voinut välttyä. Parhaimpana esimerkkinä tästä on kolmannen kauden toinen jakso, josta mieluusti teeskentelen, ettei sitä koskaan tapahtunut. Sen katsominen on molemmilla kerroilla ollut aivan yhtä kivuliasta.

Sekavan alkunsa jälkeen Ackley Bridge onnistuu siis käynnistymään mukavasti. Sarja on aito ja elämänmakuinen, eikä kaihda vaikeiden, rankkojenkaan teemojen käsittelyä. Kolmen ensimmäisen tuotantokauden jaksot ovat noin 45-minuuttisia, mikä tuntuu olevan aika hyvä pituus, jotta jaksaa sen aikaa istua aloillaan ja keskittyä. Hahmojen kirjo on suuri ja vaikka itse alkuun etsinkin pitkän aikaa jotakuta, johon kiintyä, onnistuin tuon hahmon lopulta löytämään. Ja loppujen lopuksi huomasin kiintyneeni useampaankin hahmoon, kun he alkoivat pikkuhiljaa käydä tutuiksi. Vaikka homma tuntuisi sekavalta, eikä missään olisi mitään järkeä, suosittelen yrittämään katsoa muutaman jakson ennen luovuttamista.




Ackley Bridge

Luoja: Ayub Khan-Din, Kevin Erlis ja Malcolm Campbell
Sävellys: Tim Phillips
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Julkaisuvuosi: 2017-2019
Jaksoja: 3 tuotantokautta, yhteensä 26 jaksoa
Ikäraja: K12
Päärooleissa:
Amy Leigh-Hickman - Nasreen Paracha
Poppy Lee Friar - Missy Booth
Jo Joyner - Mandy Carter
Sunetra Sarker - Kaneez Paracha

Kommentit