Kyyhkyn siivet


"Aina kun hän katsoo sinuun ja aina kun hän hymyilee, muista, että minä rakastan sinua enemmän."

Varakkaasta perheestä lähtöisin olevan Kate Croy rakastuu tavalliseen lehtimieheen. Suku ei kuitenkaan hyväksy hänen valintaansa ja uhkaa jättää hänet pennittömäksi, jos hän lähtee tämän matkaan. Kun kuvioihin astuu rikas, mutta kuolemansairas amerikkalainen Milly Theale, joka rakastuu samaan lehtimieheen, suuntaa kolmikko Venetsiaan, jossa todellinen rakkaus joutuu koetukselle.

Kyyhkyn siivet on Iain Softleyn ohjaama elokuva vuodelta 1997. Se perustuu Henry Jamesin samannimiseen romaaniin vuodelta 1902.

Aivan ensi alkuun on sanottava, että Kyyhkyn siivet on valtavan kaunis elokuva. Niin kaunis, että joka kerta se jättää minut aivan sanattomaksi. Minun on jopa todella vaikea keksiä elokuvasta yhtään mitään kirjoitettavaa tähän postaukseen. Rakastan draamaa, mutta kaikkein eniten rakastan juuri brittiläistä draamaa, sillä se lähes poikkeuksetta saa minut tuntemaan tällä tavoin.

Elokuvan tarina on loppujen lopuksi aika simppeli, mutta se esitetään tavalla, jollaista en ainakaan itse ole nähnyt, mikä tekee tarinasta erilaisen ja uniikin. Koko elokuvan keskiössä on omanlaisensa kolmiodraama Katen, Millyn ja Mertonin välillä. Naisista kumpikin rakastaa Mertonia, kun taas tämä on rakastunut Kateen. Kate puolestaan yrittää lähes pakkomielteisesti pitää kiinni Mertonista ja samaan aikaan ajaa tätä Millyn syliin, jotta kuolemansairas nainen mahdollisesti testamenttaisi miehelle rahansa. Kyyhkyn siivet on elokuvana niin monitahoinen, että sen juonikuvioita on vaikea selittää ilman, että kirjoittaa auki koko elokuvan.

Pukusuunnittelusta vastaa Sandy Powell ja upea puvustus henkiikin 1910-lukua. Vain hetki sitten olleen vuosituhannen vaihteen huomaa siinä, että asuissa on mukana vaikutteita vielä 1800-luvun lopulta. Tuona aikana vaatetus alkoi pikkuhiljaa modernisoitua ja lähestyvä 20-lukukin näkyy jo hieman. Edward Shearmurin kauniit sävelmät siivittävät tarinaa eteenpäin luoden tunnelmaa mystisestä jännittävään ja surulliseenkin.

Pääroolin Katena tekee Helena Bonham Carter. Kate on hahmona monivivahteinen, mustasukkainen, synkkä ja ajoittain hyvinkin itsekäs. Hän jatkuvasti yrittää ajaa Mertonia Millyn luokse, muttei kuitenkaan ikinä siedä nähdä näitä lähellä toisiaan. Hahmo on vaikeasti tulkittavissa ja hyvin oikukas, mutta Bonham Carter suoriutuu roolistaan (jälleen kerran) täydellisesti. Juuri Kyyhkyn siivet on hyvä osoitus siitä, kuinka tajuttoman lahjakas näyttelijä hän onkaan. Hänet huomioitiin jopa parhaan naisnäyttelijän Oscar-ehdokkuudella, joka oli hänelle uransa ensimmäinen. Valitettavasti se jäi vain pelkäksi ehdokkuudeksi, mikä on suorastaan pyhäinhäväistys. Mutta se ei ollut ensimmäinen, eikä myöskään viimeinen, kerta, kun elokuva-akatemia suosi amerikkalaista ehdokasta muiden ohitse. Parhaan naisnäyttelijän pystin voitti sinä vuonna nimittäin ainoa tarjolla ollut amerikkalainen ehdokas, Helen Hunt elokuvasta Elämä on ihanaa, kaikki muut neljä olivat brittejä. Muut ehdokkaat tuona vuonna olivat Kate Winslet Titanicista, Judi Dench Mrs Brownista ja Julie Christie Afterglow'sta.

Millyn roolissa nähdään Alison Elliot ja Mertonina Linus Roache. Kumpikin on ihan hyvä ja uskottava roolissaan, mutta valitettavasti myös kalpenevat ja jäävät täysin varjoon elokuvaa luotsaavan ja koossa pitävän Bonham Carterin rinnalla.

Kyyhkyn siivet on brittidraamojen parhaimmistoa. Se ei ole kaunis ainoastaan tarinallisesti vaan myös visuaalisesti sijoittuen 1910-luvun Lontooseen ja Venetsiaan. Elokuvan ehdoton kantava voima on Helena Bonham Carterin näyttelijäntyö, jota ilman koko tarina ei olisi yhtään mitään. Suhteellisen yksinkertainen tarina on tehty omintakeisella tavalla ja kliseinen ja aivan liian ylikäytetty kolmiodraama ei tunnu lainkaan kliseiseltä tällä tapaa käsiteltynä. Elokuvan lopetus suorastaan repii sydämen kappaleiksi.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 43. Elokuvassa suudellaan sateessa




Kyyhkyn siivet | The Wings of the Dove

Ohjaus: Iain Softley
Käsikirjoitus: Hossein Amini, Henry Jamesin romaanin pohjalta
Sävellys: Edward Shearmur
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Julkaisuvuosi: 1997
Kesto: 98 min
Ikäraja: K12
Päärooleissa:
Helena Bonham Carter - Kate Croy
Alison Elliot - Milly Theale
Linus Roache - Merton Densher

Kommentit