Saving Mr. Banks



Jo kahdenkymmenen vuoden ajan Walt Disney on yrittänyt saada oikeudet Maija Poppasen elokuvaversiointiin, mutta kirjailija P. L. Travers on vielä toistaiseksi kieltäytynyt. Rahaongelmien kanssa kamppaileva Travers suostuu lopulta lentämään Los Angelesiin tapaamaan Disneyta kuullakseen lisää mahdollisesta filmatisoinnista ennen kuin suostuu antamaan oikeudet. Travers ei ole kovin vakuuttunut Disneyn yrityksistä huolimatta, mutta Disney on luvannut tyttärilleen tehdä elokuvan Maija Poppasesta, joten hän ei suostu luovuttamaan noin vain.

Saving Mr. Banks on John Lee Hancockin ohjaama elokuva vuodelta 2013. Se perustuu tositapahtumiin Walt Disneyn 20-vuotisesta pyrkimyksestä saada oikeudet tehdä elokuva Maija Poppanen (1964).

Olen jo pitkän aikaa tahtonut katsoa tämän elokuvan, enkä vähiten siitä syystä, että pääroolissa on Emma Thompson, joka on ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni jo miltei kahden vuosikymmenen ajan. Nyt vihdoin päätin, että on aika katsoa Saving Mr. Banks.

First things first - kun näin Tom Hanksin ensimmäistä kertaa Walt Disneyn roolissa (Traversin hotellihuoneen pienessä mustavalkotelevisiossa), katsoin ensin, että kyseessä oli aito filminpätkä Disneysta itsestään. Pisteet siis maskeeraajille. Hanks myös tekee kelpo roolityön hyvin ikonisena herrana, joka tekee kaikkensa saadakseen itselleen oikeudet tuottaa elokuva. Hanksin Disney on toki myös paljon muuta kuin lastenelokuvien tuottaja ja hänestä nähdään syvällisempikin puoli, kun hän hieman raottaa elämänsä ja menneisyytensä verhoa.

Saving Mr. Banks sijoittuu ajallisesti ihanalle, värikkäälle 1960-luvulle (joka on yksi suosikkiaikakausistani muodin historiassa), mutta toisinaan näytetään myös takaumia Traversin lapsuudesta. Tuo aikakausi on tärkeä, sillä Traversin lapsuuskokemukset olivat suuressa osassa Maija Poppasen synnyssä. Hän perusti hahmonsa omaan perheeseensä; herra Banks oli kuva hänen isästään, Maija Poppanen taas äidin sisar, joka muutti perheen kotiin auttaakseen talouden- ja lastenhoidossa isän ollessa kuolemansairas ja äidin ollessa onneton. Erityisesti elokuvan alkupuolella Colin Farrell on aivan ihana Traversin isänä.

P. L. Traversin, oikealta nimeltään Helen Goff, roolissa nähdään tosiaan siis Emma Thompson. Hän on koko elokuvan kantava voima, joka pitää kaikki palaset yhdessä. Thompson on äärimmäisen lahjakas näyttelijä ja juuri tämän kaltaisissa rooleissa hän loistaa kaikkein kirkkaimmillaan.

Kirjailijana Travers on todella suojelunhaluinen omaa teostaan kohtaan ja hieman liiankin pikkutarkasti vahtii, että kaikki yksityiskohdat menisivät tismalleen kuten hän on ne kirjassaan kirjoittanut. Sentään hän ei mene niin äärimmäisyyksiin kuin jotkut muut kirjailijat teoksiaan puolustaessaan (looking at you, James Dickey). Traversin saapuessa Los Angelesiin kohtaa brittiläinen jähmeys amerikkalaisen yliampuvuuden ja tuttavallisuuden, mikä aiheuttaa hämmentäviä tilanteita. Travers oli muuten oikeasti australialainen, mutta teeskenteli olevansa britti. Yksi parhaita asioita elokuvassa on Traversin ja hänen autonkuljettajansa Ralphin, jota näyttelee Paul Giamatti, välille syntyvä ystävyyssuhde. Traversin kuiva huumori uppoaa minuun täysin.

Saving Mr. Banks on lämminhenkinen elokuva, vaikka toisinaan se käykin syvissä vesissä, lähes kirjaimellisesti. Se on koskettava ja siinä tuntuu kaikki olevan tasapainossa, niin ilo kuin suru, valo ja pimeys, lämmin ja kylmä, mennyt ja nykyinen, vakavamielisyys ja huumori. Elokuvan kerrontaa siivittävät kauniit musiikit ja paljon kuullaan myös Maija Poppanen -elokuvan rakastettuja sävelmiä. Päästäänpä elokuvan aikana jopa käymään 60-luvun Disneylandissa. Saving Mr. Banks on niin taidolla tehty suorastaan ihastuttava elokuva, ettei sen katsottuaan voi muuta kuin olla hyvillä mielin.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 29. Elokuvassa ollaan huvipuistossa




Saving Mr. Banks

Ohjaus: John Lee Hancock
Käsikirjoitus: Kelly Marcel ja Sue Smith
Sävellys: Thomas Newman
Tuotantomaa: Australia, Iso-Britannia, Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2013
Kesto: 129 min
Ikäraja: K12
Päärooleissa:
Tom Hanks - Walt Disney
Emma Thompson - P. L. Travers

Kommentit