Taxidermia



Toisen maailmansodan aikaan unkarilainen sotilas kehittelee päässään erinäisiä fantasioita ja päivänä, jolloin sika teurastetaan, onnistuu saattamaan raskaaksi tilan emännän sekä saamaan kuulan kalloonsa. Syntyvällä äpärällä on porsaan saparo ja pojasta kasvaa kilpasyönnin mestari. Hän menee naimisiin ja parin lapsesta tulee eläintentäyttäjä, jonka elämän täyttävät työ ja sairaalloisen ylipainoisesta isästä huolehtiminen. Kolme eri sukupolvea miehiä täyttävät kehoaan ja elämäänsä eri tavoin.

Taxidermia on György Pálfin ohjaama elokuva vuodelta 2006. Se pohjautuu Lajos Parti Nagyn kirjoittamiin novelleihin A fagyott kutya lába (Jäätyneen koiran jalka, 2006) ja A hullámzó Balaton (Balatonin aaltoileva järvi, 1994).

Minulla kesti pitkän aikaa ennen kuin sain valmisteltua itseni katsomaan tämän elokuvan. Olen omistanut dvd:n jo yli vuoden ajan, mutta en vain ole pystynyt. Kun ikää on tullut lisää, olen tullut paljon herkemmäksi kaikelle extremelle. Nyt sitten tuli sellainen olo, että ehkä viimeinkin voisin katsoa, että ehkä nyt minä olen valmis. Kävin varmuuden vuoksi hakemassa saavin vierelleni, jos vaikka tulee paha olo.

Ensimmäinen reaktio elokuvan päätyttyä oli, että mitä helvettiä minä juuri katsoin. Pardon my French, mutta tässä yhteydessä ei voi käyttää mitään muuta sanaa. Seuraava reaktio oli jopa hienoinen pettymys. Kun on useasta lähteestä saanut lukea, että kyseessä on yksi ällöttävimmistä elokuvista ikinä, sitä vain katsomisen jälkeen tuntee olonsa aika petetyksi. Tai sitten olen vain oikeasti katsonut todella ällöjä elokuvia silloin joskus, kun vielä pystyin niitä katsomaan. Omasta mielestäni Taxidermia ei ällöttävyyden tasolla vedä vertoja esimerkiksi elokuvalle The Human Centipede 2: Full Sequence (2011). Kaduttaa edelleen, että koskaan päädyin katsomaan sen, mutta nuorena sitä on niin tyhmä. Älä katso. Ihan oikeasti.

Taxidermia oli muuten Unkarin ehdokas vuoden 2008 vieraskieliseen Oscariin, mutta huhujen mukaan tuomaristo ei tahtonut edes katsoa elokuvaa loppuun. Täysin ymmärrettävää.

Taxidermia peilaa Unkarin historiaa, mutta koska en tiedä aiheesta juuri mitään, luotan itseäni viisaampien sanoihin. IMDb:ssä on hienosti avattu tätä elokuvaa, paremmin kuin itse koskaan osaisin ja sieltä tahdon poimia yhden lauseen: "Communism was the bastard child of fascism" eli suoraan suomennettuna "Kommunismi oli fasismin äpärälapsi". Sen voi rinnastaa elokuvaan, jossa sotilas saa äpäräpossulapsensa talon emännän kanssa.

Taxidermiassa on joitakin todella kauniita ottoja ja kamera-ajoja. Erityisesti mieleeni jäi kylpyammekohtaus, josta pieni pätkä näkyykin tuossa vierellä (tai yläpuolella, riippuen siitä millaisella laitteella tätä postausta lukee). Siinä kamera pyörii hitaasti 360 astetta lattian läpi näyttäen aina kylpyammetta erilaisissa tilanteissa. Välillä siellä on teurastettu sika, välillä kylvetään, välillä siellä makaa kuollut ihminen, välillä vastasyntynyt lapsi. Kylpyamme näyttää ihmiselämän koko kaaren kehdosta hautaan. Sen sijaan oli tiettyjä tilanteita ja niistä otettuja lähikuvia, jotka omasta mielestäni olivat täysin tarpeettomia ja olisin mieluusti skipannut ne kokonaan (tai laittanut silmät kiinni, jos olisin tiennyt niiden olevan tulossa). Kohtausten pointti olisi käynyt selväksi myös ilman tarpeettoman läheltä kuvattuja ottoja.

Suoraan sanottuna en ole oikein vieläkään varma, että mitä ihmettä olen katsonut. En tiedä, pidinkö tästä vai en, en osaisi antaa tälle arvosanaa. Taxidermia on ollut minulla kauhuelokuvien kanssa samassa hyllyssä, mutta elokuvaa katsoessani huomasin tämän olevan ennemmin draamaa ja sysimustaa komediaa. Siis oikeasti niin sysimustaa, että ei kyllä edes naurattanut. Koskaan ei saa sanoa ei koskaan, mutta tuskin tulee toiste katsottua, vaikka Taxidermia visuaalisesti aika hieno onkin.


Lue myös:

Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 22. Itäeurooppalainen elokuva




Taxidermia

Ohjaus: György Pálfi
Käsikirjoitus: György Pálfi ja Zsófia Ruttkay, Lajos Parti Nagyn novellien pohjalta
Sävellys: Amon Tobin
Tuotantomaa: Unkari, Itävalta, Ranska
Julkaisuvuosi: 2006
Kesto: 94 min
Ikäraja: K18
Päärooleissa:
Csaba Czene - Morosgoványi Vendel
Gergely Trócsányi - Balatony Kálmán
Marc Bischoff - Balatony Lajoska

Kommentit