Neidonlähde



Karin on kaikkien rakastama nuori nainen. Eräänä päivänä hän lähtee viemään kynttilää kirkkoon, kun kohtaa matkallaan kolme paimenta. Paimenet raiskaavat tytön ja lopulta myös tappavat tämän ja varastavat vaatteetkin yltä. Paimenet suuntaavat kylään ja alkavat kaupata varastettuja vaatteita osaamatta arvatakaan, että yrittävät myydä niitä Karinin vanhemmille.

Neidonlähde on Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva vuodelta 1960. Se pohjautuu keskiajalta peräisin olevaan balladiin Herr Töres' döttrar. Vuonna 1960 elokuva voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin ja seuraavana vuonna parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globen.

Neidonlähde on kaikkien rape & revenge -elokuvien kantaäiti. Siitä huolimatta, ja vaikka lähes kaikki muut jälkeenpäin tehdyt genren elokuvat menevät kauhun ja eksploitaation puolelle, Neidonlähde on tyylipuhdas draamaelokuva, tosin ikärajalla K18, joka ei draamalle ole kovin yleinen ikäraja.

Tämä Ingmar Bergamanin klassikkoelokuva oli Suomessa kokonaan kielletty vuoteen 1967 saakka ennen kuin viimein näki ensi-iltansa. Myöhemmin Neidonlähde on toiminut inspiraationlähteenä monille elokuville, kaikkein ilmeisimpänä tietenkin Wes Cravenin Viimeinen talo vasemmalla (1972), sekä sen uudelleenfilmatisointi, jotka suoraan pohjautuvat Bergmanin elokuvaan. Bergmanin teosten tapaan myös Neidonlähde on suorastaan runollisesti kerrottu ja yhteen nivottu kokonaisuus - vaikkei olekaan yhtä vertauskuvallinen ja vaikeaselkoinen kuin vaikkapa Seitsemäs sinetti (1957).

Neidonlähde on valtavan kauniisti kuvattu elokuva. Toisinaan ulkokohtauksia katsoessa tuntuu kuin katselisi vanhaa Suomi-filmiä, onhan tämä kuitenkin kuvattu naapurimaassamme Ruotsissa, joten luonto on hyvin samanlaista. Näytteleminen on tuon ajan elokuville tyypillisesti toisinaan hivenen liian dramaattista ja mukana on Ingmar Bergmanin luottonäyttelijöitä, kuten Gunnel Lindblom, joka näyttelee Karinin siskopuolta Ingeriä, sekä Max von Sydow, joka nähdään Karinin isän Tören roolissa. Karinia näyttelee Birgitta Pettersson, joka vaikuttaa roolissaan juuri niin puhtaalta, viattomalta ja naiivilta kuin pitääkin.

Rape & revenge -genren elokuvaksi Neidonlähde on hyvin puhtoinen, mutta myös karu ja raadollinen, ja se painottuu nimenomaan ensin Karinin ja Ingerin suhteeseen ja lopuksi Karinin vanhempien kokemukseen heidän tyttärensä kadottua sekä sitä seuraavaan kostoon. Verisiä yksityiskohtia on turha odottaa, sillä myöhempien elokuvien tapaan tämä ei ole eksploitaatiota vaan draamaa. Neidonlähde on elokuva viattomuudesta ja sen tuhoutumisesta. Se on hieman (alkuperäisen) Punahilkan tapainen tarina, jonka opetus tuntuu olevan, ettei nuoren naisen kannata mennä yksin metsään, eikä etenkään puhua vieraille (miehille).




Neidonlähde | Jungfrukällan

Ohjaus: Ingmar Bergman
Käsikirjoitus: Ulla Isaksson, balladin Herr Töres' döttrar pohjalta
Sävellys: Erik Nordgren
Tuotantomaa: Ruotsi
Julkaisuvuosi: 1960
Kesto: 86 min
Ikäraja: K18
Päärooleissa:
Birgitta Pettersson - Karin
Gunnel Lindblom - Ingeri
Max von Sydow - Töre

Kommentit