Kätyrit: Grun tarina



12-vuotias Gru haaveilee superkonnan urasta, kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus liittyä kovasti ihailemaansa Konnakuusikkoon. Haastattelussa hänet kuitenkin nauretaan pihalle ikänsä vuoksi, joten Gru päättää näyttää kaikille ja varastaa Konnakuusikolta ikivanhan, arvokkaan riipuksen, jonka myös kuusikosta ikänsä vuoksi pihalle potkittu Willi Koukku tahtoo itselleen. Willi Koukku päätyykin kidnappaamaan Grun, mutta riipus ei olekaan enää tällä. Kätyreillä on kaksi päivää aikaa tuoda riipus San Fransiscoon tai heidän minipomolleen käy huonosti.

Kätyrit: Grun tarina on Kyle Baldan ohjaama animaatio vuodelta 2022. Elokuva on viides osa Itse ilkimys -sarjaan, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 2010. Kronologisesti tämä sijoittuu aikajanalla toiseksi, heti vuoden 2015 Kätyrit-elokuvan jälkeen. Grun tarinan oli tarkoitus ilmestyä jo vuonna 2020, mutta sen ensi-iltaa lykättiin peräti kahdella vuodella koronaviruspandemian takia.

Kuusivuotiaani on ollut jo parin vuoden ikäisestä suuri Itse ilkimys -fani - ja etenkin siis kätyreiden fani. Hänen lempinimensä aikoinaan jopa oli Minion, siis ennen kuin hänellä oli nimeä. Kaikki neljä edellistä elokuvaa on katsottu vaikka kuinka moneen kertaan, joten tietenkin lupasin hänelle, että kävisimme uuden elokuvan katsomassa, kunhan se teattereihin saapuisi. Perjantaina oli viimein sen aika.

Grun tarina on aika hauska ja harmiton elokuva Grun ja kätyreiden menneisyydestä. Se sijoittuu 1970-luvulle, tarkemmin vuoteen 1976. Aikajanalla edellinen elokuva, Kätyrit, sijoittui 60-luvulle ja sieltä on aina hauska bongailla aitoja 60-luvun asioita (kuten The Beatles), mutta tästä en muista juuri vastaavia bonganneeni. Sen sijaan niin sanottuja easter eggejä oli muutamia edellisistä elokuvista. Grun myöhempi työtoveri tohtori Nefario ohjastaa Grun konnakuusikon luo, Silas Bebander työskentelee jo Anti Voro -liigassa, ensimmäisen elokuvan herra Perkins on Pahan pankin työntekijä ja kätyreillä on Scarlet Overkill -eväsrasia.

Vaikka Grun tarina on viihdyttävä elokuva täynnä hauskoja toimintakohtauksia, en missään vaiheessa päässyt selville, onko tämä nyt sitten kätyreiden vai Grun tarina. Jos kätyreiden niin elokuvan nimestä osan Grun tarina olisi voinut heittää menemään. Jos taas Grun niin miksi Kätyrit on nimessä? Tuntuu hieman kuin elokuvantekijät eivät itsekään olisi osanneet päättää. Omasta mielestäni sen olisi pitänyt olla jompi kumpi ja sitten keskittyä siihen, eikä haahuilla ympäriinsä vailla päämäärää.

Elokuvassa esitellään uusi kätyri, Otto, joka toheloi aika paljon ympäriinsä, eikä aina oikein osaa keskittyä siihen, mitä hänen pitäisi tehdä. Tarinan kuluessa Otto kuitenkin kasvaa paljon ja hän selkeästi välittää pomostaan Grusta todella paljon, sillä on valmis tekemään monia asioita saadakseen vihdoin osakseen Grun hyväksynnän. Grun tarinassa on myös viittauksia joihinkin kuuluisiin (toiminta)elokuviin, kuten Kill Billiin (2003).

Olen pitänyt kaikista aiemmista Itse ilkimys -sarjan elokuvista, enkä voi sanoa, ettenkö olisi pitänyt tästäkin. Siitä huolimatta Grun tarina on todennäköisesti sarjan heikoin lenkki. Se ei tarjoa juuri mitään uutta, mitä ei olisi jo aiemmissa elokuvissa nähty - paitsi tietysti hieman tarkemman katsauksen Grun lapsuuteen. Kätyrit: Grun tarina on silti ihan viihdyttävä kokonaisuus, joka naurattaa aikuistakin.


Kuusivuotiaan arvio: "Oli hauskaa, kun minionsit oppi taistelemaan, kun se nainen sanoi, että ’etsi sisäinen petosi’. Oli hyvä ja jännittävä ja hauska elokuva.”


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 32. Elokuvassa ollaan hautajaisissa




Kätyrit: Grun tarina | Minions: The Rise of Gru

Ohjaus: Kyle Balda
Käsikirjoitus: Matthew Fogel
Sävellys: Heitor Pereira
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2022
Kesto: 88 min
Ikäraja: K7
Äänirooleissa:
Steve Carell / Ville Haapasalo - Gru
Pierre Coffin - Kätyrit
Alan Arkin / Jukka Voutilainen - Willi Koukku

Kommentit