The Lone Ranger



Vuonna 1869 John Reid palaa kotiinsa Colbyyn, Teksasiin, jossa on rakenteilla rautatie. Samassa junassa, jolla John matkustaa, kuljetetaan myös kahta vangittua miestä, Butch Cavendishia sekä intiaani Tontoa. Cavendish onnistuu pakenemaan ja myöhemmin tappaa joukkoineen kaikki Teksasin rangerit, mukaan lukien John Reidin. Valkoinen hevonen kuitenkin ilmestyy paikalle, kun paennut Tonto on hautaamassa rangereita, ja herättää Johnin henkiin tehden tästä henkivaeltajan. Tonto apunaan John lähtee etsimään Cavendishin joukkiota kostaakseen veljensä kuoleman ja lopulta myös pelastaakseen tämän vaimon ja pojan.

The Lone Ranger on Gore Verbinskin ohjaama elokuva vuodelta 2013. Se pohjautuu George W. Trendlen ideoimaan ja Fran Strikerin kirjoittamaan radio- ja televisiosarjaan, joista jälkimmäistä esitettiin vuosina 1949-1957.

Muistelisin käyneeni tämän elokuvan aikoinaan jo elokuvateatterissa katsomassa ja siitä saakka se on pitänyt nähdä aina, kun sattuu tulemaan televisiosta (huolimatta siitä, että omistan sen dvd:llä, josta voisin katsoa sen milloin tahansa ilman mainoksia).

The Lone Ranger on paljon parjattu elokuva, joka ei saanut ilmestymisensä aikaan lämmintä vastaanottoa kriitikoilta ja jonka kohtalona oli jäädä yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista flopeista. Elokuvaa kritisoitiin etenkin Yhdysvalloissa sen sekavasta juonesta ja liiallisesta pituudesta. Toki elokuvassa varmasti olisi jonkin verran tiivistämisen varaa, mutta juonta en ole itse koskaan kokenut millään tapaa sekavaksi tai vaikeaselkoiseksi. Kenties Atlantin tuolla puolen elokuvan juonen pitäisi sitten olla suunnilleen rautalangasta väännetty, että siellä jotakin ymmärrettäisiin. Euroopassa arvostelut nimittäin olivat positiivisempia.

Elokuva kertoo Yksinäisen ratsastajan, The Lone Rangerin, tarinan alkuperän Tonton näkökulmasta katsottuna. Tarinaa eteenpäin siivittää vanhan Tonton käymä keskustelu Will-nimisen pojan kanssa tivolissa San Fransiscossa vuonna 1933.

The Lone Rangerin taustalla on sama tekijätiimi kuin Pirates of the Caribbean -elokuvissa ja tietyissä kohdissa sitä ei voi olla huomaamatta (enkä tarkoita, että se olisi välttämättä huono asia). Piratesien tapaan myös The Lone Rangerissa on pitkiä, näyttäviä toimintakohtauksia, joista ei huumoriakaan puutu. Merirosvolaivojen sijaan kohtaukset nyt vain tapahtuvat Villissä lännessä.

Päärooleissa John Reidina ja Tontona nähdään Armie Hammer ja Johnny Depp. Hammer on hieman reppana lainvalvoja, ainakin alkuun, kunnes saa syyn ja motivaation taistella. Tuolla matkalla hänen eräänlaisena mentorinaan toimii Tonto, joka toisinaan tuntuu puhuvan ja tekevän asioita, joissa ei ole mitään järkeä - paitsi että loppujen lopuksi niissä on. Omiksi suosikkihahmoikseni elokuvasta ovat vuosien saatossa nousseet omapäinen ja aivan pimeä Silver-hevonen, joka pomppii katoilla ja kiipeilee puissa sekä jalkansa Butch Cavendishille menettänyt ilotalon emäntä Red Harrington, jota näyttelee Helena Bonham Carter.

Lähes poikkeuksetta surkeaksi tekeleeksi haukuttu elokuva on aina ollut minusta hyvinkin viihdyttävä kokonaisuus. The Lone Ranger on sinällään aika harmiton elokuva, joka toisinaan käväisee vakavampien ja synkempien aiheiden parissa, muttei koskaan vietä siellä liian kauan aikaa. Elokuvan voi aivan hyvin katsoa lapsenkin kanssa. Tietysti lapsesta riippuen, mutta meillä on mennyt jo viisivuotiaalle ihan täysillä.


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 24. Elokuva oli taloudellinen floppi




The Lone Ranger

Ohjaus: Gore Verbinski
Käsikirjoitus: Justin Haythe, Ted Elliot ja Terry Rossio, Fran Strikerin ja George W. Trendlen samannimisen radio- ja televisiosarjan pohjalta
Sävellys: Hans Zimmer
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2013
Kesto: 149 min
Ikäraja: K11
Päärooleissa:
Armie Hammer - John Reid / Yksinäinen ratsastaja
Johnny Depp - Tonto
Helena Bonham Carter - Red Harrington

Kommentit