Sing 2



Teatterinjohtaja Buster Moon ryhmineen kaipaa suuremmille lavoille. He onnistuvat saamaan viihdemoguli Jimmy Crystalin huomion luvattuaan tuoda esitykseensä mukaan entisen tähden, laulajalegenda Clay Callowayn, jota kukaan ei ole nähnyt viiteentoista vuoteen. Kun huijaus menee läpi, ryhmän todella on onnistuttava löytämään Calloway ja suostuttelemaan tämä mukaan, sillä Jimmy Crystalia ei petkuteta.

Sing 2 on Garth Jenningsin ohjaama animaatio vuodelta 2021. Se on jatko-osa vuoden 2016 animaatiolle Sing. Alunperin elokuvan piti ilmestyä jo vuonna 2020, mutta ensi-ilta sattuneesta syystä viivästyi vuodella.

Joululoman päättymisen kunniaksi lupasin viedä viisivuotiaani elokuviin. Leffavaihtoehtoja hänen ikäiselleen ei ollut paljoa, joten katsottavaksi valikoitui sitten Sing 2. Ensimmäisen osan olen aikoinaan nähnyt elokuvissa, enkä sen jälkeen sitä katsonut. Lapsen laitoin edellisiltana sen katsomaan, jotta hän tietäisi, mistä on kyse.

Sing 2 on selkeästi tehty oletuksella, että katsoja tuntee hahmot jo entuudestaan. Eikä siinä mitään, jatko-osahan se on, joten olettamus on varsin aiheellinen. Hahmojen esittelyihin ei tuhlata aikaa, eikä tietysti tarvitsekaan. Porukka saa myös uutta vahvistusta useiden hahmojen muodossa. Suuri hahmokaarti on aina riskipeliä, eikä tämäkään elokuva sitä täysin kunnialla hoida. Sing 2 on lukuisten hahmojensa ja sivujuoniensa vuoksi toisinaan jopa hengästyttävää seurata. Jokainen hahmo saa ruutuaikaa, mutta joihinkin olisi ollut kiva päästä syvemminkin tutustumaan. Lisäksi elokuvassa ei ole tiettyä päähahmoa tai päähahmoja vaan kaikki tuntuvat olevan samalla viivalla. Sing 2 olisi kaivannut yhden tai kaksi hahmoa nousemaan tarinan keskipisteiksi.

Animaation jälki elokuvassa on kaunista katsottavaa. Vaikka arvostankin eniten piirrettyjä ja stop motionia, täytyy myöntää, että on tietokoneanimaatioissakin oma viehätyksensä. Sing 2 sen paljastaa, kun jokainen yksityiskohta ja karvan paikka on tarkkaan harkittu, jopa kämmenen viivat saattaa nähdä niin hyvin, että niistä voisi vaikka ennustaa.

Sing 2 alkaa hyvin psykedeelisellä Liisa Ihmemaassa -musikaalin kohtauksella ja päättyy vähintäänkin yhtä psykedeeliseen musikaaliin, jota saa katsella suu auki, sillä se on visuaalisesti upea. Lopun musikaalin päätyttyä lapsikin antoi spontaanit aplodit - kuten teatterissa tietysti kuuluu tehdä.

Juoneltaan Sing 2 on varsin ennalta-arvattava, mutta eipä se juuri haittaa. Musiikkinumerot ovat huikeita, eikä tylsää hetkeä tule. Suomalaiset ääninäyttelijät sulahtavat hyvin rooleihinsa - tosin ainoa, jonka äänen sieltä bongasin, oli Michael Monroe jakki Dariuksena. Sing 2 on hyvän mielen elokuva, joka naurattaa sekä aikuisia että lapsia.

Viisivuotiaan arvio: "Aika hauska ja ihana. Ja söpö leijona. Mua nauratti, kun sille sudelle naurettiin."


Helmet-elokuvahaasteeseen numerolla 36. Elokuvassa soitetaan pianoa.




Sing 2

Ohjaus ja käsikirjoitus: Garth Jennings
Sävellys: Joby Talbot
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2021
Kesto: 110 min
Ikäraja: K7
Äänirooleissa:
Matthew McConaughey / Sami Uotila - Buster Moon
Bobby Cannavale / Jaakko Saariluoma - Jimmy Crystal
Bono / Pate Mustajärvi - Clay Calloway

Kommentit