8/12: Remake - The Grinch



Huuvillen kylän laitamilla korkealla vuorella asuu vihreä peikko nimeltään Grinch. Grinch vihaa joulua yli kaiken, mutta se on Huuvillen asukkaiden suosikkijuhla, johon valmistaudutaan viikkokausia etukäteen. Pieni Cindy Lou Who ei ole järin innoissaan joulun materialistisesta puolesta ja huolestuu siitä, että Grinch joutuu olemaan jouluna yksin, joten kutsuu tämän juhlimaan joulua muiden kanssa. Grinch suostuu, mutta hänellä on pahat mielessään - Grinch nimittäin aikoo varastaa joulun.

The Grinch on Ron Howardin ohjaama elokuva vuodelta 2000. Se perustuu Dr. Seussin kirjaan How the Grinch Stole Christmas vuodelta 1957. Kirjan pohjalta on tehty kolme eri filmatisointia, joista tällä kertaa katsomani on toinen. Tavallaan sitä voi siis kutsua uudelleenfilmatisoinniksi, vaikka kyse onkin toisesta adaptaatiosta. The Grinch oli toiseksi tuottoisin jouluelokuva vuoteen 2018 saakka, kunnes kirjan kolmas adaptaatio vei ykköspaikan.

Jim Carrey on täydellinen näyttelijä Grinchin rooliin. Eihän tuohon rooliin voisi edes ketään muuta kuvitella! Tai no okei, rooliin kaavailluista henkilöistä ehkä Robin Williamsin ja Eddie Murphyn, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Jim Carrey on silti nappivalinta. Carrey on roolissaan äksy peikko, sympaattinen erilaisuutensa vuoksi syrjitty ja hulvattoman hauska saaden sekä lapset että aikuiset nauramaan. Grinchin maskeeraus vei päivittäin useita tunteja, ja elokuva palkittiinkin lopulta parhaan maskeerauksen Oscarilla.

Toisessa pääroolissa Cindy Lou Whona nähdään Taylor Momsen, joka kuvausten aikaan oli vain kuusivuotias. Cindy on hyvin suloinen tyttö. joka kamppailee joulun perimmäisen tarkoituksen kanssa. Kaikki hänen ympärillään toitottavat vain joululahjoista, koristeista ja muusta materiasta, mutta Cindyn ajatukset ovat toisaalla.

Yksi elokuvan parhaita hahmoja on ehdottomasti myös Grinchin kanssa Crumpit-vuorella asuva koira Max, jota näyttelee Kelley-niminen koira. Max on yksinäisen Grinchin ainoa toveri ja selvästi välittää Grinchistä ja toisinaan jopa pistää asioita tapahtumaan. Max saa lopulta myös raskaan taakan toimia Petteri Punakuonona ja vetää rekeä lahjoineen. Maxin tanssikohtaus aiheutti viisivuotiaalta elokuvan aikana parhaat naurut.

The Grinch on elokuva joulun muuttumisesta kulutusjuhlaksi. Elokuva kritisoi materialismia ja muistuttaa katsojaansa joulun perimmäisestä tarkoituksesta; yhteisöllisyydestä, lämmöstä, välittämisestä ja siitä, että kukaan ei saa jäädä yksin. Asioita, jotka olisi tärkeää jokaisen muistaa. Huuvillen asukkaatkin sen lopulta muistavat, tosin vasta siinä vaiheessa, kun joulu on varastettu, eikä lahjoja löydy kuusen alta.




The Grinch | Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas

Ohjaus: Ron Howard
Käsikirjoitus: Jeffrey Price ja Peter S. Seaman, Dr. Seussin kirjan How the Grinch Stole Christmas pohjalta
Sävellys: James Horner
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2000
Kesto: 104 min
Ikäraja: K7
Pääosissa:
Jim Carrey - Grinch
Taylor Momsen - Cindy Lou Who

Kommentit